Sinä Olet Luoja

Voiko ihminen olla liian iloinen, rohkea ja luottavainen (vetovoiman lain näkökulmasta)? Ei voi. Toiveikkuus ja innostus johtaa aina lopulta toiveen manifestaatioon, eli vapautumiseen astetta korkeampaan, tiedon tunnetaajuuteen. Se, minkä tiedämme tunnetasolla olevan totta on aina totta. Luomme itse oman totuutemme ja todellisuutemme ajatuksillamme, absoluuttista todellisuutta ei ole lainkaan olemassa. Puhdas ilo ei ole koskaan "liian iloista", vaan se tuottaa iloa ja onnellisuutta niin iloiselle itselleen kuin muillekin (esim. pienen lapsen ilo on usein puhdasta iloa). Puhdas ilo on ei-erillisyyden kokemus, ja siksi hyväntahtoinen "nauru tarttuu", ihmisestä toiseen. Pahantahtoiset ihmiset eli negatiivisessa tunnetilassa itse olevat puhuvat usein iloisten ja luottavaisten kanssaihmistensä "palauttamisesta maan pinnalle". Ja toiveikas innostus onkin hieman negatiivinen tunne, ja tästä syystä rohkea ja elämästä nauttiva ihminen voi joskus näyttää ulkopuolist

  Kaikki materia ja omaisuus, jota olet ympärillesi haalinut, on manifestoitunutta energiaa, ja materialisoituneena siis jo menneisyyttä: Ne ovat unelmia, joita olet joskus toivonut, tai joihin olet jossain muussa tunnetilassa keskittänyt huomiosi, ja siksi ne nyt "ovat olemassa" ympärilläsi. Aivan samalla tavalla kuin perheesi, sukusi ja ystäväsikin ovat lähelläsi siksi, että olet ajatellut heitä aktiivisesti, joko positiivisessa tai negatiivisessa tunnetilassa. Kaikki, mihin keskität huomiosi, tulee luoksesi ja pysyy luonasi, olivat nuo asiat sitten toiveitasi tai ei-toiveitasi. Tämän aikaansaa universumia ylläpitävä vetovoiman laki: Samanlainen vetää aina puoleensa samanlaista. Ajatuksesi siis "vangitsevat" sinut tietynlaiseen elinympäristöön, elämäntapaan ja olosuhteisiin siksi, koska huomiosi kohteet pysyvät aktiivisina. Ja siksi myös köyhyyteen uskova pysyy köyhänä, rikkauteen uskova rikkaana, terveyteen uskova terveenä, sairautta pelkäävä sairaana, yksinäisyy

 Ihminen "pelastuu" kun hän tiedostaa, että kaikki ei-toivottu (negatiivinen) on vain oma näkökulmamme tiettynä hetkenä, ei siis mitään muuttumatonta ja pysyvää, vaan itse ajatuksilla valittua. Ja voimme millä hetkellä tahansa muuttaa ajatteluamme, jolloin myös todellisuuskuvamme muuttuu: jos aiemmin näin lasin puoliksi tyhjänä, voin päättää nähdä sen puoliksi täytenä. Ja samalla tavalla jokaista ongelmaa voi katsoa tietoisesti myös aivan toisenlaisesta näkökulmasta, jolloin negatiivinen muuttuukin positiiviseksi. Ongelma tarvitaan jotta syntyy ratkaisu. Kysymys tarvitaan jotta syntyy vastaus. Ja onnettomuus on vain sitä, että ihminen tuijottaa kysymystä ja ongelmaa, jolloin onnettomuus pysyy aktiivisena (vetovoiman laki: samanlainen vetää aina puoleensa samanlaista, eli ajatusfokuksemme määrää sen, mitä koemme), onnellinen taas näkee vastauksen ja ratkaisun (ilman varjoa ei ole valoa, ilman valoa ei ole varjoa).   Tämän hypoteesin perusta on siinä, että ilman havaitsijaa ei

Sääli, kohdistui se omaan itseen tai muihin ihmisiin, on aina negatiivinen tunne, ja juuri siksi säälivä ihminen tuntee kiusaantumista, ahdistusta ja surua. Mitään aihetta sääliin ei koskaan ole, vaan säälimisen syyt ovat omiin negatiivisiin uskomuksiimme perustuvia. Olemme kaikki perusolemukseltamme kaikkivoipia. Mutta jos korkeassa tunnetilassa lahjoitat vaikkapa rahaa kenelle tahansa, niin teko tapahtuu intuitiotilassa, ja toteutat positiiivisesti inspiroituneena saajan toiveen, ja hän sallii toiveensa itselleen, eli on itsekin uskon tai tiedon korkeassa tunnetilassa.  Voit antaa rahaa sitä tarvitsevalle myös säälistä, mutta silloin inspiraatiosi on negatiivinen ja vastaanottajakin on negatiivisessa tunnetilassa (resonoitte keskenänne), jolloin hän tuolla hetkellä HALUAA rahaa, eikä siksi hyödy avustasi, koska hän ITSE ei rajallisuususkomuksensa vallassa usko omaan voimaansa eli rajattomuuteensa Luojana.  Ihmiset, jotka antavat säälien tai tuntien "huonoa omaatuntoa" (omas