Sinä Olet Luoja

  Opas ns. kansanviisauksien käyttäjille: -Jos esität kansanviisauden omana mielipiteenäsi, mielenrauhan tilassa, vastustamatta kenenkään muun näkemyksiä, niin kansanviisaus "pitää paikkansa" eli on "paikallaan", maaliinsa osuva, totuudellinen (englanniksi: "spot on"). -Jos esität kansanviisauden ylpeänä, säälivänä, turhautuneena tai vihaisena eli pelokkaana, niin sanot kansanviisauden itsellesi - silloinkin, kun haluat "näpäyttää" sillä muita ihmisiä tai taivastella heidän tyhmyyttään. Kansanviisauksia on syntynyt kaikkina aikakausina ja kaikissa kulttuureissa. Useimmat uskonnolliset viisaudet ovat alun perin shamanistisia, kuten: "Ylpeys käy lankeemuksen edellä" (toista ihmistä syyttävä ihminen tulee aina itsekin syytetyksi). Pelkoon perustuva uskonnollisuus on vain tehnyt niistä monien ihmisten mielissä moralistisia, taivastelevia. Tieto todellisuustilojen ja tunnetilojen yhteydestä on aina ollut olemassa. Esim. vinyylilevyaikakaude...

Mikä tahansa negatiivinen kokemus on kysymys, jonka esität itse itsellesi todellisuutesi vapaana luojana - se EI siis ole rangaistus, joka tapahtuu sattumalta, "kohtalon" tai "jumalan" määräämänä. Kun koet mitä tahansa negatiivista, niin arvosta tuota kokemusta. Kun arvostat kysymystä, niin vastaanotat vastauksen. -"Kärsin yksinäisyydestä, joten päätän rakastaa itseäni, jolloin kärsimykseni päättyy." -"Kärsin siitä, että minulla ei ole tarpeeksi rahaa, ja siksi päätän lopettaa kärsimisen ja arvostaa kaikkea sitä vaurautta, jota minulla jo on." -"Kärsin siitä, että olen sairas, joten päätän alkaa ajatella parantumisen mahdollisuutta, jolloin kärsimykseni ei tunnu enää loputtomalta." Ihmiselämän olemus on täydellinen luomisen ja kokemisen vapaus ja vapaus edellyttää myös sitä, että tiedostat kaikki kokemuksesi omiksi valinnoiksisi. Jos siis uskot sattumaan, kohtaloon tai "jumalaan" niin olet vapaaehtoisesti luopunut vapaudestasi...

  Moni ihminen, joka haluaa uskoa ajatusten luomisvoimaan ei tiedosta sitä, että sanat ja ajatukset ovat energiaa, joilla on aina tietty värähtelytaajuus, jonka niiden ajattelija tai sanoja itse päätää. Sanojen todellisen merkityksen aikaansaa siis tunnetaajuus, jossa noita sanoja käytetään - ja se merkitys voi olla millainen tahansa. Loitsu toimii, jos itse uskot sen voimaan. Esimerkiksi sana "rakkaus" värähtelee monen rakkauteen pettyneen mielessä matalammalla taajuudella, kuin ns. kirosanat eli voimasanat, jotka ovat monesti vapauttaneet tämän pettyneen ihmisen epätoivosta. Jos tällainen ihminen sanoo toiselle "rakastan sinua ihan saatanasti!" hän ei kuitenkaan välttämättä edelleenkään tunne rakkautta, sillä myös intohimo ja innostus ovat rakkautta matalampia tunnetaajuustiloja. Siksi vain täysin ehdoton itserakkaus ja olosuhteista riippumaton mielenrauhan tila on puhdasta rakkautta, joka mahdollistaa todellisten toiveidemme todellistumisen: Tyytyväisyys itseen j...

  Kaikki, jotka keskustelevat paljon ja uskovat omiin näkemyksiinsä, kohtaavat aina silloin tällöin keskusteluissa keskustelukumppanin, joka kysyy ärtyneenä: "Mikä kummallinen tarve sulla on jatkuvasti tunkea tänne tuputtamaan noita sun mielipiteitä?" Joskus ärtyneen lauseen päättää vielä yritys loukata toista ihmistä ja saada hänet siten hiljenemään: "...vanha ihminen/tyttöparka/sovinistisika/natsipersu/ rasistipelle/viherpiipertäjä/mamunnuolija/kelapummi..." Tällaisia haukkumasanoja viljellään sosiaalisessa mediassakin yllättävän paljon, vaikka esimerkiksi perinteiset ulkonäköön ja ominaisuuksiin liittyvät haukkumasanat kuten "läski", "valas", "vammanen", "savunahka", "blondibimbo" ja "meikkipytty" ovat vähentyneet selvästi (johtuen tietysti myös some-kanavien sensuurista). Moralismi ja pilkkaaminen on siis vain muuttanut hieman muotoaan. Ironisin haukkujan itsensä loukkaantumisesta kertova haukkumasana ...

  Eikö uskonnollinen "jumalalle antautuminen" ole hyvä asia, jos se mahdollistaa omien toiveidemme toteutumisen? Kvanttitodellisuudessahan toiveiden sallimisen tila valitaan nimenomaan olemalla yrittämättä ratkaista ongelmia ja ottamalla siten vastaan ratkaisuja. Monoteististenkin uskontojen suosio tosiaan perustuu tuohon irtipäästämisen ja "jumalalle antautumisen" seurauksena tapahtuvaan toiveiden toteutumiseen. Eli kun ihminen ei yritä saavuttaa mitään, niin hän kokee vapauden tunteen ja siksi hän toteuttaa myös toiveitaan, synkronisesti täydellisessä järjestyksessä. Ainoa toiveemme elämässähän ON vain olosuhteista riippumaton tyytyväisyyden tunne, eivät siis ne miellyttävät olosuhteet, joita tuo tunne mahdollistaa. Mutta miksi siis "jumalaan" eli omaa itseämme korkeampaan voimaan luottaminen ei suinkaan aina tee ihmistä onnelliseksi ns. ensihuuman jälkeen? Aivan kuten euforista iloa suhteen alussa tuottanut parisuhdekaan ei tuota tuota iloa loputtomiin....

  Miksi ns. uskoontulo aiheuttaa usein riippuvuutta eli pitää ihmisen kiinni pelossa, josta tuo armon eli huojentumisen kokemus hänet hetkellisesti vapautti? Monet ihmiset "tulevat uskoon" hetkellä, jossa he ovat hyvin epätoivoisia eli he kokevat, että heillä ei ole elämässä enää mitään menetettävää. He siis ovat pyytäneet ja rukoilleet apua, mutta eivät ole vastaanottaneet sitä, koska kysymys ja vastaus ilmenevät aina aivan eri taajuustilassa. Ennemmin tai myöhemmin avunpyytäjä kuitenkin väsyy pyytämiseen ja kärsimiseen ja tulee hetki, jolloin "kamelin selkä katkeaa" ja rukoilija luovuttaa hetkeksi. Tuolla hetkellä hän kokee voimakkaan vapautumisen tunteen eli "armon". Fysiikan näkökulmasta pyytämisen ja anelemisen lopettaminen saa hänen tunnetaajuustilansa kohoamaan ja hän siis armahtaa itse itsensä. Jos tällainen ihminen ei kuitenkaan tiedosta itse luovansa kokemuksiaan, niin hän kokee tuon suunnattoman helpottavan vapautumisen tunteen "ihmeenä...

  Oletko ollut joskus tilanteessa, jossa olet esittänyt muille keskustelijolle ns. olemassaoloomme liittyviä kysymyksiä, ja joku keskustelukumppanisi huokaa: "Huh, mahtaako täällä palstatila riittää, kun sä et vaan tunnu tajuavan..." "Lukisit kuule ihan ajatuksella KOKO Raamatun/Koraanin/ Mormonin kirjan/Ihmeiden oppikurssin", niin mun (tai meidän) ei tarttis sulle koko ajan näitä itsestäänselvyyksiä selittää..." "Opiskelisit edes vähän tieteellistä terminologiaa, niin tietäisit edes, mistä puhut..." "Miksi sä jatkuvasti saarnaat tota yhtä ja samaa jargonia, ja yrität vakuuttaa olevasi oikeassa, eihän toi oo mitään keskustelua..." (kommentoija kokee siis myös hänelle esitetyt kysymykset kiusallisena jargonina ja oikeassaolemisen tarpeena) Totuus on aina yksinkertainen ja perustuu jokaisen ihmisen omiin uskomuksiin, joten mistä tällaiset turhautuneet reaktiot kertovat? Ne kertovat siitä, että turhautuja itse ei usko omaan totuuteensa. Ja siks...