Sinä Olet Luoja

  Oletko usein eri mieltä jonkun ihmisen kanssa vain siksi, että et pidä tuosta ihmisestä? Hän on ehkä paljastanut sinusta itsestäsi sellaisia asioita, joita et itsekään halua myöntää. Ei hätää: Tällainen käytös on erittäin yleistä ja hyvin inhimillistä. Sinulla on jotain "hampaankolossa" tuota ihmistä vastaan, ja siksi et yksinkertaisesti HALUA, että hän olisi viisas ja oikeassa! Voit törmätä tällaisiin tilanteisiin keskusteluissa hyvin usein: Jos kirjoitat vaikkapa Jeesuksen ehdottoman rakkauden opista kristitylle, ja hän ei tunne sinua, niin hän saattaa olla kanssasi samaa mieltä. Mutta jos kerrot, että Buddhakin opetti noita samoja asioita, niin tuo uskovainen ihminen pelästyy, ja torjuu ajatuksen Jeesuksen ja Buddhan opetusten samankaltaisuudesta. Hän ei halua menettää tuttua uskonnollista asennettaan liittyen kristinuskoon "oikeana" uskontona ja buddhalaisuuteen "vääräuskoisuutena". Joskus tällaiset tilanteet ovat myös koomisia: Jos kerrot keskustelu...

  Miksi kuolema on aina hyvä asia, oli kuollut minkä ikäinen tahansa? Moni ihminen sanoo, että ei pelkää mitään, mutta kuoleman näkeminen aina arvokkaana on usein tällaisellekin ihmiselle vaikeaa. Ja tällöin ihmisellä on uskomus, että jos lapsi syntyy maailmaan, niin hänellä on sekä oikeus, että ikään kuin VELVOLLISUUS elää vanhaksi, jotta hän ei olisi syntynyt "turhaan". Tällainen ajattelu kertoo siitä, että ihminen ei arvosta kaikkea elämää, vaan hän arvostaa elämää sen pituuden mukaan. Hän ei siis ymmärrä sitä, että kuolemme joka hetki, kun solujamme kuolee ja uusia syntyy, eikä aikaa ole olemassa. Kaikkia kuolemia ja myös lyhyitä elämiä kannattaa arvostaa, koska mikään, mitä meille tapahtuu, ei ole koskaan "paha", mehän luomme ja sallimme kaikki kokemuksemme itse (fysiikan näkökulmasta on vain subjektiivisia kokemuksia ja todellisuuksia). Jos lapsi syntyy sota-alueelle, niin hän usein kuolee, jotta hänen ei tarvitse kärsiä. Eikö kuolema siis ole hyvä asia? Myös ...

  Voiko ihminen kokea myös taistelun muita vastaan "harmittomana leikkinä"? Kaikestahan seuraa aina "pelkkää hyvää" metafysiikan näkökulmasta. Ei-toivottu vahvistaa aina toiveitamme. Ihminen voi kuitenkin kokea taistelun harmittomana leikkinä vain, jos hän ei pelkää ollenkaan. Ja silloin hän ei taistele ketään vastaan, koska hän ei taistele ITSEÄÄN vastaan. Itämaisten itsepuolustuslaajien alkuperäinen filosofiahan on: "Voimakkain soturi on aina se, joka ei tunne mitään negatiivisia tunteita, ei myöskään sääliä, koska häntä vastaan ei voi yksikään pelokas edes hyökätä" (pelokkaat ja rohkeat elävät aina täysin eri todellisuustioloissa). Pelkokin kannattaa siksi kohdata aina mielenrauhan tilassa, koska silloin ihminen voi huomata, että mitään pelättävää ei ole. Pelkohan on "väärä tunne", eli se kannustaa ihmistä rauhoittamaan mielensä, pyrkimään selkeyden tilaan, jotta negatiivinen tapahtumaketju ei lähtisi käyntiin eikä negatiivisena koettu tilanne...

  Onko erilaisuus rikkautta? Kyllä, erilaisuus eli todellisuuden havaitsijoiden täydellinen uniikkius on elämän kokemisen eli luomisen edellytys. Ja vain jatkuva luominen ja jatkuva muutos on "vaurautta". Elämän energia ei ole koskaan staattisessa tilassa. Jos me kaikki olisimme geneettisesti toistemme identtisiä klooneja, ja myös ajattelisimme ja toimisimme täsmälleen samalla tavalla, niin luomista ei tapahtuisi lainkaan. Luominen tapahtuu siis kokemalla elämää, ja siksi ilman havaitsijaa ei ole kokemustakaan eli todellisuutta. Sellaiset "suvaitsevaiset" ihmiset, jotka säälivät ja ihailevat esimerkiksi kuvitteellisia vähemmistöjä, eivät todellisuudessa ole suvaitsevaisia lainkaan, sillä he ovat luoneet mielikuvan tietyistä ihmisryhmistä tietynlaisina. Ja tuo mielikuva ei ole koskaan totta. Myös kaikki vähemmistöjen edustajat ovat inhimillisiä ihmisiä, ja aina sekaverisiä. Samalla tavalla suvaitsemattomia eli ylpeitä ja pelokkaita ovat avoimesti vähemmistöjä ja ...

  Miksi korkeasti koulutetut, arvostetussa asemassa olevat, lahjakkaat, ihaillut ja taloudellisesti menestyvät ihmiset eivät suinkaan aina ole menestyviä eli onnellisia? Se johtuu siitä, että koulutus, yhteiskunnallinen asema ja raha ei tee ihmisestä viisasta. Ja jos muut ihmiset ihailevat tällaista näennäisesti menestyvää ihmistä, niin hän kokee, että hän ei täytä ihailijoidensa odotuksia. Tai hänestä tulee ylpeä, ja ylpeys perustuu aina pelkoon. Myöskään ihailu ei ole kunnioitusta, vaan pyrkimystä määritellä ihailun kohde "täydelliseksi". Ja kukaan ihminen ei ole koskaan täydellinen. Jos joku ihminen on tänään ihailtu, hän voi huomenna olla halveksittu. Ihailijathan eivät arvosta itseään ja siksi he usein pettyvät myös ihailunsa kohteisiin. Yksikään lääkäri ei voi estää ihmistä sairastumasta ja kuolemasta, koska jokainen ihminen päättää omasta terveydentilastaan ja kuolemastaan aina itse. Yksikään nuori eläinlääkäri ei ole kokenut kaikkia niitä kokemuksia, joita vuosikymmen...

  Miksi mikä tahansa maailmankatsomus tuntuu joskus "toimivan" - ja toisinaan taas tuottavan pettymyksiä? Miksi kirkot ovat pääsisäisenä täynnä, mutta myös islamilla ja muilla uskonnoilla on miljoonia kannattajia? Miksi jokainen tulee omalla uskollaan autuaaksi? Vastaus on yksinkertainen: Todellisuus perustuu omiin uskomuksiimme. Voimme siis liittää minkä tahansa kokemuksen - positiivisen tati negatiivisen - mihin tahansa maailmankatsomukseen ja uskoa, että tuon kokemuksen aikaansai juuri tuo tietty voima: "jumala, sattuma, luonnonlaki tai kohtalo." Sinä itse olet kuitenkin tuo todellinen voima, sillä sinä olet se, joka uskoo. Kaikki tapahtuu tai ei tapahdu aina sinulle, todellisuuden havaitsijalle. Sinä olet tuo "jumala ja luonnonvoima". Sinä olet oman elämäsi kaikkivoipa luoja.

  Miksi viisas ihminen ei tunne sääliä eikä velvollisuudentunnetta, eikä uhraudu tai taistele kenenkään toisen ihmisen puolesta? Jos olet ylpeä ja uhraudut, taistelet ja kärsit "heikkojen" puolesta, niin tunnet hetken mielihyvää, koska uskot tehneesi jotain arvokasta. Nuo hyvät teot luovat siis illuusion omasta arvostasi - jota et ilman tekojasi olisi tuntenut. Todellisuudessa teet "karhunpalveluksen" sekä itsellesi että autettavillesi, koska et kunnioita heitä, vaan uskot heidän olevan heikkoja, ja autat heitä ylpeänä - eli olet itse edelleen pelokas, egoisti. Etkä pelokkaana rakasta itseäsi ETKÄ noita autettaviasi. Ylpeä ihminen on siis kuin vuorikiipeilijä, joka kaivaa kuopan vuoren juurelle, ja kiipeää sitten sankarillisesti ylös kuopasta. Vuori jää häneltä edelleen valloittamatta, ellei hän suostu rakastamaan itseään ja muita täysin ehdoitta. "Sotasankaruuskaan" ei siksi koskaan ole todellista sankaruutta, koska taistelun muita vastaan voi voittaa vai...