Blogit 3/2020

 

SOL, maaliskuu 2020:

30.3.2020

Ajatuksen ja tunteen liitto: Kun tunnet fyysisesti resonanssin oman korkeamman minäsi kanssa, niin sallit, mitä haluat

Kaikkien maailman uskontojen alkuperäinen, profeettojen kanavoima oppi, on kertonut vetovoiman laista, ja ohjannut ihmiskuntaa käyttämään oman mielensä rajatonta voimaa. Mutta uskonnot ovat aina olleet myös maallisen vallan välineitä, ja siksi kaikkien uskontojen piirissä on aina toiminut myös ihmisiä, jotka ovat halunneet hallita muita ihmisiä, ja siksi esimerkiksi Jeesuksen oppi muutettiin jo ajanlaskumme alkuvuosisatoina käytännössä aivan toiseksi. Eli Jeesuksesta itsestään, eli profeetasta,  tehtiin "jumala", joka on tuon opin mukaan meidän muiden ihmisten yläpuolella, ja "ainoa pelastaja".

Jokainen meistä voi kuitenkin "pelastaa, tai tuhota",  itse itsensä.

Kun oppi muutettiin "kuolemalla lunastamisen, ja syntien sovittamisen opiksi", niin ehdottoman rakkauden sanomasta tuli pelkkää sanahelinää sellaisille uskoville, jotka kokivat syyllisyyttä "messiaan kuolemasta", ja jotka uskoivat "elohimin" olevan ihmisen yläpuolella oleva korkeampi olento, eikä siis ihminen ja luomakunta itse. Ja nämä samat ihmiset uskoivat myös "persoonalliseen pahaan" ja "helvettiin", ja siksi kristinuskosta tuli useimmille sen kannattajille pelkoon ja nöyryyteen kehottava uskonto. Eli uskonnolliset vallanpitäjät ovat pelänneet itse, ja siksi he ovat kuvitelleet "pelastavansa" ihmiskunnan, opettamalla uskoville nöyryyttä ja "jumalanpelkoa".

Jeesuksen alkuperäinen oppi on edelleen luettavissa Egyptistä v. 1945 löytyneestä Tuomaan evankeliumista, tosin tämänkin evankeliumin käännöksissä puhutaan edelleen "jumalasta" ja "isästä", mikä johtaa lukijan harhaan, sillä ei ole olemassa mitään meidän ulkopuolellamme eläviä korkeampia olentoja, vaan me OLEMME  tuo heprean kielen "elohim", korkeamman tietoisuuden ulottuvuus. Ja  Tuomaan evankeliumista puuttuvatkin ihmisten hallitsemiseen kehitetyt käsitteet "synti", "paholainen" ja "demonit". Ja Jeesus on tuossa evankeliumissa vain Jeesus, ei siis "jumalan ainoa poika". Eli Jeesus kuvaa tässä evankeliumissa sitä, että kun olemme resonanssissa oman korkeamman minämme kanssa, niin tiedämme ja tunnemme, että kuolemaa ei ole olemassa, ja että olemme täysin rajattomia ja täysin vapaita, tietoisia oman elämämme Luojia.  Tuomas 70:

"Jeesus sanoi: 'Teidät pelastaa se, mikä on sisimmässänne, jos tuotte sen esiin. Jos teidän sisimmässänne ei sitä ole, se, mikä teiltä puuttuu, vie teidät tuhoon.'"

Ja tuo "sisimmässämme oleva", perusolemuksemme, on siis ehdoton rakkaus.

Vaikka Raamattuun hyväksytyissä, legendakaavaa noudattavissa, ja osin muiden uskontojen perinteestä kopioiduissa evankeliumeissa, on myös samantyyppisiä vertauksia, kuin Tuomaan evankeliumissa, niin oppi ihmisestä oman elämänsä luojana oli niin selkeässä ristiriidassa kristinuskon kaanonin kanssa (joka syntyi ajanlaskumme alun kirkolliskokousten päätösten seurauksena), että Jeesuksen alkuperäinen oppi demonisoitiin, ja sen kannattajia myös rangaistiin ankarasti. Ja sellaiset elementit, jotka kuvaavat toiveiden manifestointia, on poistettu Raamatusta laskelmoidusti, ja jokseenkin tarkkaan. Tosin joitain hyvin selkeitä viittauksia ihmisen "jumaluuteen" on myös Raamattuun unohtunut, kuten  Joh10:34 ja Ps 82:6, joissa kutsutaan ihmisiä konkreettisesti nimityksellä "elohim". Ja tällainen on myös kaikille tuttu 1. Mooseksen kirjan "ihminen on elohimin kuva". Tämänkin lauseen todellinen merkitys vain muuttuu, jos "elohim" käännetään "jumalaksi", ja "jumala" ymmärretään ihmisen ulkopuolisena, ja ihmistä korkeampana  olentona. Heprean sana "elohim" on monikkomuotoinen, ja isoja kirjaimia ei hepreassa ole, eli  parempi käännös olisi "korkea tietoisuus", "kaikkeus". Sanaan "jumala" liittyy useimpien maailman ihmisten mielissä aivan liikaa "persoonallisia" elementtejä, jotta tätä sanaa olisi tarkoituksenmukaista käyttää tarkoittamaan "kaikkeutta" panteistisessa mielessä. Eli siten, että tuo sana herättää myös ehdottoman rakkauden TUNTEEN. Todella moni ihminen maailmassahan tuntee myös pelkoa ja katkeruutta ajatellessaan "jumalaa".

Romanttinen rakkauskin tuntuu monista ihmisistä paljon enemmän euforialta, kuin "jumalan rakkaus". Ja juuri ehdoton rakkaus on se tunne, joka saa meidät sallimaan toiveemme, virittää meidät  konkreettisesti kuin radiovastaanottimet "manifestaation taajuudelle".

Jeesuksen alkuperäinen oppi oli siis "salatietoa", joka paljastettiin ajanlaskumme alussa vain "vihityille". Eli kyse oli paitsi uskonnollisesta vallanhalusta, niin myös kirkon johtomiesten vilpittömästä pelosta: Pelättiin, että jos ihmiset tiedostavat oman sisäisen voimansa, niin "noituus" saa vallan. Eli negatiivisessa tunnetilassa itse olevat papit eivät kyenneet ymmärtämään "rakkauden voimaa", vaan he pelkäsivät "pahaa magiaa". Mikä on itseään toteuttava, ironinen paradoksi: Pelkääjä kokee todeksi sen, mitä pelkää, eikä siksi näe, että juuri pelko on turhaa - ja vahingollista.

Ja tästä pelosta ja vallanhalusta johtuu myös se, että kansanparantajia, selvänäkijöitä, ja etenkin itämaisten uskontojen kannattajia ja profeettoja ,on kautta kristinuskon historian demonisoitu.

Tuomaan evankeliumissa Jeesus kertoo käytännössä, kuinka vetovoiman laki toimii, ja kuinka voimme manifestoida toiveemme. Tuomas 48 (Laytonin englanninkielinen käännös Nag Hammadin koptinkielisestä alkutekstistä):

"Jesus said, "If two make peace with one another within a single house they will say to a mountain 'go elsewhere' and it will go elsewhere."

Tästäkin lauseesta on olemassa useita, merkityssisällöltään täysin erilaisia käännöksiä, eli alkutekstien kääntäjät ovat vaikuttaneet todella paljon paitsi Raamatun, niin myös apokryfisten kirjojen sisältöön!

Eli mitä noilla "kahdella" siis tarkoitetaan, ja mikä on "talo", josta vertauksessa puhutaan? Nuo kaksi ovat ajatus ja tunne, ja talo on ihmiskeho.

Eli Jeesuksen alkuperäisen opin ydin oli: "Kun ajatus ja tunne ovat yhtä, niin ajatus muuttuu fyysiseksi todellisuudeksi". "Eli kun ajattelet siirtäväsi vuoren, ja uskot tunnetasolla, että vuori siirtyy, niin se siirtyy".

Ja tämä sama oppi on alun perin ollut myös muissa uskonnoissa, ja on edelleen esimerkiksi buddhalaisuudessa: "Vihasi saa sinut kohtaamaan vihollisia", "kärsimyksen syy on haluaminen", eli oma negatiivinen mielentilamme  - "haluamiseen kiinni jääminen" - pitää meidät erossa siitä, mitä haluamme.

Ja miltä tuo "ajatuksen ja tunteen liitto", toiveen sallimisen hetki,  totuuden ja tietämisen hetki, sitten kehollisesti tuntuu? Se tuntuu samalta, kuin euforinen rakkauden tunne. Se tuntuu "kylminä väreinä". Se tuntuu voimakkaana lämpönä, sillä kyse on energian vapaasta virtauksesta. Monilla ihmisillä se tuntuu myös "sähköiskun" kaltaisina tuntemuksina, mutta tällöin mukana on vastustusta, eli resistanssia, eli kokijan taajuus on hetken korkein mahdollinen, eli "tiedon taajuus", mutta epäusko ei mahdollista pysymistä vakaasti korkeassa taajuudessa. Monen ns. energia- ja käsilläparantajan kädet "säpsähtelevät" tai "värisevät" hoitotilanteessa, ja myös tuo säpsähtely johtuu hienonhienosta resistanssista, kun energia ei virtaa täysin vapaasti, vaikka virtaakin "oikeaan suuntaan".

Jos siis olet toivonut jotakin, mutta et ole tuota toivetta vielä saavuttanut, niin pyri ensisijaisesti tuntemaan korkea tunne, eli resonanssi korkeamman minäsi kanssa, eli älä ajattele toivetta, jonka koet tunnetasolla saavuttamattomaksi. On siis aivan  saman tekevää, MIKÄ saa sinut tuntemaan tuon korkean tunteen.  Korkea tunne itsessään on portti, runsaudensarvi, ihmeitätekevä malja, Graalin malja.

Eli ehdoton rakkaus, yhteys korkeaan tietoisuuteen, mahdollistaa - mitä tahansa.

27.3.2020

Kun lakkaat haluamasta ja tarvitsemasta, eli päästät irti toiveestasi, niin toiveesi toteutuu

Kaikki tietoiset luojat kokevat ajoittain, että he ovat kuin "jumissa" toiveensa suhteen. Eli sinullekin saattaa olla tuttu seuraavanlainen tilanne:  Olet harjoitellut tietoista mielenhallintaa, meditoit aamuisin, ja kirjoitat ylös asioita, joita arvostat, olet pääosin korkeassa tunnetilassa, et anna muiden ihmisten laskea omaa tunnetilaasi kuin satunnaisesti, ja tunnetilasi laskun jälkeenkin pystyt jo tietoisesti keskittämään ajatuksesi positiiviseen, jolloin "palaudut" nopeasti, eli et tuomitse itseäsi negatiivisista tunteistasi, ja ymmärrät niiden "toivetta jalostavan merkityksen", jolloin tunnetilasi jälleen kohoaa - mutta SUURI toiveesi ei ole kaikesta huolimatta vieläkään  toteutunut.

Voit kuitenkin onnitella itseäsi, sillä se, että olet pääosin korkeassa tunnetilassa, saa juuri aikaan tuon "jumissaolemisen tunteen". Eli paradoksaalisti juuri hyvä olosi saa aikaan illuusion siitä, kuin et etenisi LAINKAAN.

Ja mistä tämä pysähtyneisyyden harha sitten johtuu?

Kyse on tunnetilojen välisistä suhteista, eli negatiivisen tunteen ja positiivisen tunteen välisestä kontrastista. Jos tunnet hyvin voimakasta vihaa, niin vihaa tuntiessasi esität universumille samalla myös hyvin voimakkaan toiveen, ja kun sitten vihasi aikaansaama negatiivinen tapahtumaketju tulee päätökseen, esimerkiksi "raivokohtauksen mentyä ohi", tai "kyynelten tyrehdyttyä", niin tunnet hyvin voimakkaan positiivisen tunteen SUHTEESSA negatiivisiin tunteisiisi. Eli sinusta siis TUNTUU, kuin olisit saavuttanut jotakin todella merkittävää, koska helpotuksen tunteesi on niin voimakas.

Mutta kyse "vihan muuttumisessa rakkaudeksi", ja "epätoivon muuttumisessa euforiaksi", on kuitenkin siis vain tunnetilojen välisestä taajuuserosta. Ja tämä voimakas helpotuksen kokemus on syy siihen, että niin monet ihmiset "rakastavat draamaa". He siis haluavat kokea dramaattisiakin negatiivisia kokemuksia siksi, että he haluavat kokea tuon voimakkaan, vapauttavan tunteen, tunnetaajuuden jälleen kohotessa.

Ja suurin osa ihmiskunnasta on juuri tästä syystä aina uskonut, että voimakas kärsimys on elämässä välttämätöntä, jotta toiveemme voivat toteutua, koska toiveemme siis TUNTUVAT TOTEUTUVAN usein dramaattisten kokemusten kautta. Ja tästä siis on syntynyt väärä uskomus siitä, että elämä olisi jonkinlainen koulu, jossa juuri eniten kärsivät menestyvät.

Mutta tämä on siis pelkkä tunnetilojen luoma harha. Havaitsemme vain suuret tunnetaajuuksien vaihtelut selvemmin, kuin pienemmät. Eli meidän ei tarvitse kokea kärsimystä toteuttaaksemme toiveitamme. Meidän ei tarvitse olla epätoivoisia, kokeaksemme toiveikkuutta. Meidän ei tarvitse jatkaa loputtomasti kysymistä, saadaksemme joskus ikään kuin "vahingossa" vastauksia, kun hetkeksi väsymme kysymään ja pyytämään.

Tunnet siis paljon suurempaa, ja "voimakkaammalta tuntuvaa", MOTIVAATIOTA negatiivisissa tunnetiloissa, kun taas  korkeassa tunnetilassa tunnet inspiraatioita, jotka ovat korkeamman minäsi ohjausta. Ja tästä syystä tunnet ikään kuin edistyväsi enemmän negatiivisissa tunnetiloissa, kuin positiivisissa, vaikka asia on juuri päin vastoin.

Eli kuvittele tuota alussa kuvattua tilannetta, että olet tietoisesti useimmiten korkealla tunnetaajuudella, mutta koet kuitenkin joskus turhautumista, koska kaikki toiveesi eivät ole vieläkään toteutuneet, ja etenkään ne sinulle itsellesi kaikkein TÄRKEIMMÄT toiveet. Koet siis pääosin onnellisuutta ja harmoniaa, mutta sinulla on silti joitakin "suuria unelmia", jotka "loistavat  edelleen poissaolollaan".

Ainoa syy noiden unelmien toteutumattomuuteen on se, että koet ne edelleen "suurina". Ja koska koet turhautumista, et enää katkeruutta ja epätoivoa, niin sinusta vain tuntuu siltä, että olet hyvin kaukana unelmistasi. Eli että "se mikä ei ole vieläkään tapahtunut, ei voi koskaan tapahtuakaan, koska olen odottanut jo niin kauan". Kuvittelet siis, että aika, joka on jo kulunut unelmasi odottamiseen, ja aika, joka tulee kulumaan manifestaation toteutumiseen, ovat yhtä pitkiä. Mutta tämä on siis pelkkä negatiivinen uskomus: Et itse usko mahdottomalta tuntuvan mahdollistumiseen.

Todellisuudessa olet turhautumisen tunnetilassasi niin lähellä noita unelmia, että et koe enää voimakkaita negatiivisia tunteita, ja tästä siis syntyy illuusio siitä, että unelmasi olisi "kaukana".

Sillä jos turhautumisen tunnetilassasi keskitytkin ihan muihin aioihin, päästät irti HALUAMISESTA,  ja iloitset nykyhetkestäsi, niin olet pian jo  toiveikkuuden tunnetaajuudella, ja kuin huomaamattasi koet jotakin sellaista, joka saa sinut kohoamaan uskomisen taajuudelle, ja kun alat uskoa unelmaasi, niin seuraava pieni askel johdattaa sinut TIEDON korkeimpaan taajuuteen, ja silloin unelmasi on totta. Eli manifestaatio on lopulta mahdollinen siksi, että et itse ole sen esteenä, eli koska päästit toiveestasi irti, niin et siis  "usko toiveesi olemattomuuteen", jolloin se "tulee olevaksi".

Paikalleen jämähtämisen tunne, eli tila, jossa olet jo valmis luopumaan toiveestasi, on siis se hetki, jolloin manifestaatio mahdollistuu. Esimerkiksi useimmat naiset, jotka ovat kokeneet synnytyksen, tunnistavat tämän "toivottomuuden" tunnetilan , jonka he ovat kokeneet hetkellä juuri ENNEN, kuin lapsi vihdoin syntyy. Samanlaisen tunteen kokevat sellaiset ihmiset, jotka haluaisivat kuolla fyysisesti, mutta vastustavat kuolemaa, tarrautumalla elämään. Kun he vihdoin "päästävät irti elämästä", niin fyysinen kuolema, ja sen myötä koettu vapautuminen ja euforia, mahdollistuu.

Jos siis olet juuri nyt toiveikkuuden taajuudella, vaikka joku unelmasi ei olekaan vielä manifestoitunut, niin keskity vain ja ainoastaan havainnoimaan omia positiivisia  tunteitasi, ja pyri katsomaan elämäsi arvokkaita asioita korkeamman minäsi silmin, eli älä ajattele mitään ongelmia, tai toteutumattomia toiveita.

Sillä haluat lopulta kokea elämässäsi  vain iloa, innostusta, intohimoa ja  rakkautta, eli yhteyden omaan, korkeampaan minääsi. Ja kokemukset, joiden TAKIA koet noita positiivisia tunteita, ovat lopulta toisarvoisia. Ja tietoisena luojana havaitset, että luomistyösi tulokset, eli manifestaatiot, eivät tunnukaan enää  yhtä tärkeiltä, mitä "valaistuneempi" olet, eli mitä enemmän olet laajentunut, ja mitä korkeampi on yleinen värähtelytaajuutesi.

Tästä syystä esimerkiksi rahattomuudesta ja veloista kärsivän ihmisen uskomus siitä, että suuri summa rahaa tekisi hänet "suunnattoman onnelliseksi" on pelkkä harha. Toisaalta  raha ei myöskään tuota onnettomuutta sellaiselle, joka arvostaa rahaa, ja sen suomaa vapautta. Mutta se ilo, jota elämässämme koemme, johtuu aina vain "seuraavan loogisen askeleen" toteutumisesta, ei siis koskaan valtavista, nopeista harppauksista,jotka johdattaisivat meidät  "lopulliseen iloon ja tyytyväisyyteen". Sillä emme koskaan lakkaa toivomasta, emme koskaan lakkaa kulkemasta eteen päin. Elämänilo syntyy siis aina vain matkalla olemisesta, ei koskaan perillepääsystä.

Nautimme herkullisesta ruuastakin maistaessamme kielellämme sen herkullisuuden -  emme siis nauti siitä, että saamme aterian päätökseen mahdollisimman nopeasti.

Sellaiset ihmiset, jotka ovat hyvin äkillisesti sallineet itselleen esimerkiksi suuren summan rahaa, kuin vahingossa, olemalla syystä tai toisesta hyvin korkeassa tunnetilassa, niin he myös usein menettävät nuo rahat hyvin nopeasti, koska eivät usko ansainneensa niitä. Ja vastaavasti sellainen ihminen, jolla on ollut paljon varallisuutta, mutta hän on menettänyt lähes kaiken, koska on alkanut pelätä köyhtymistä, ja uskoa menettämiseen, niin hän voi saada kaiken omaisuutensa korkojen kera hyvin nopeasti takaisin, koska hän oli jo luonut kaiken tuon varallisuuden, ja menettäessään omaisuuttaan hän siis loi negatiivisilla tunteillaan sitä vielä valtavasti lisää, korkeamman minänsä taajuuteen.

Samalla tavalla nopeasti ja rajusti tapahtuva laihtuminen johtaa usein nopeaan lihomiseen, eli "jojoiluun", koska laihduttajan "mieli ei pysy laihtumisen tahdissa", vaan hänen oma kehokuvansa, eli uskomus omasta kehollisesta itsestään, on rajun laihtumisen jälkeenkin edelleen "lihava".

Lakkaa siis haluamasta ja tarvitsemasta, päästä irti toiveestasi, nauti ja iloitse nykyhetkestä - ja salli unelmasi!

25.3.2020

Kaikki kriisit ovat aina omien toiveidemme täyttymys - negatiivisessa tunnetilassa emme vain havaitse sitä

Ajattele virtaavaa vettä, joka kohtaa esteen. Jonkin aikaa vettä kerääntyy vain lisää ja lisää esteen äärelle, ja este näyttää murtumattomalta. Mutta kun veden paine on kasvanut riittävän suureksi, niin veden etenemistä rajoittava este lopulta murtuu, ja vesi syöksyy esteen läpi, ja pian koko este katoaa, ikään  kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Me ihmiset luomme itse oman todellisuutemme toiveillamme, ja jos emme salli itsellemme toiveitamme, eli estämme ne negatiivisilla tunteillamme, niin jossain vaiheessa toiveemme voima on jo niin suuri, että edes negatiiviset tunteemme eivät voi estää toiveemme toteutumista. Ja tällaisessa tilanteessa toiveemme toteutuu kriisin, siis näennäisesti  "äkillisen ja odottamattoman" negatiivisen kokemuksen kautta. Todellisuudessa kriisit eivät ole koskaan odottamattomia, vaan pitkään jatkuneen negatiivisen kehityksen tuloksia, siis eräänlaisia "katkeamispisteitä".  Ja ne tapahtuvat hetkellä, jolloin "viimeinen korsi katkaisee kamelin selän".

Ja tällainen kriisi voi kohdata samaan aikaan suuriakin ihmisjoukkoja, heillä vain on kaikilla samanlainen synkroninen, "ratkaisun hetki" elämässään käsillä.

Eli koska me ihmiset emme ole toinen toisistamme erillisiä, vaan aina  toistemme kanssaluojia, niin koemme myös kollektiivisia kriisejä. Silti mullistavienkin kriisien tapahtuessa keskuudessamme  elää aina myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät koe kriisiä yhtä mullistavana. Ja esimerkiksi ne, jotka joko vähän ennen kriisiä, tai sen aikana poistuvat fyysisestä elämästä, ja palaavat korkean tietoisuuden tasoon, eivät koe tarvetta kokea tuota kriisiä, ja sen luomaa uutta kukoistusta, vaan he siis vapautuvat negatiivisista tunteistaan helposti ns. kuolemassa.

Fyysisen kuoleman pelkääminen on siis aina täysin järjetöntä, sillä kuolema on aina kaikkein helpoin polku läpi kriisin. Silti suurin osa ihmisistä valitsee kriisinkin kohdatessa aina lopulta fyysisen elämän jatkamisen, koska sisimmässään he uskovat elämän kantavan.

Eli kuvittele vaikkapa metsää, jota ravisuttaa kova myrsky. Suuret puut huojuvat voimakkaassa tuulessa, ja jotkut niistä murtuvat, tai irtoavat juurineen maasta, ja kaatuvat. Mutta lähempänä maan pintaa nuoremmat puut, heinät ja muu matalampi kasvillisuus kyllä "ottavat tuulta itseensä", ja heiluvat rajustikin, mutta joustavina useimmat pienemmät kasvit kestävät  kovankin myrskytuulen hyvin, lähes vahingoittumattomina. Ja aivan maan  pinnassa sammaleet ja jäkälät ja muu aluskasvillisuus ei ole tietääkseenkään myrskystä. Ne ovat tottunet  myös rankkasateisiin, ja palautuvat kovankin sateen jälkeen ennalleen, ja kuivuvat auringon taas paistaessa.

Me ihmiset olemme samanlaisia. Ne meistä, jotka emme ole huolissamme ja peloissamme, emme syyttele muita ihmisiä  omista kokemuksistamme, vaan ymmärrämme luovamme täysin vapaasti itse oman todellisuutemme, kohtaamme kyllä kriisin, ja sen aiheuttamat uudenlaiset elämäntilanteet, mutta koska olemme tietoisesti harjoitelleet elämämme arvostamista, ja ongelmien katsomista korkeamman minämme silmin, niin intuitiomme ohjaamina selviydymme kriisistä joustavasti, ja ilman turhaa kärsimystä. Eli me emme yritä taistella kuohuvassa koskessa veden luonnollista virtausta vastaan, emmekä istu veneessämme jähmettyneinä pelosta, jolloin joustamattomina ja lamaantuneina saattaisimme pudota syvyyksiin ja karikoihin - vaan me antaudumme virran vietäviksi, ja luotamme siihen, että virtaus ja veden voima johdattaa ja kannattelee meidät kohti rauhallisempia vesiä.

Jos siis suuri joukko työssäkäyviä ihmisiä on kokenut olevansa ns. oravanpyörän, eli "työnsä ja kiireensä orjia", niin kriisi antaa heille mahdollisuuden levätä, tekemällä kiireen mahdottomaksi. Samalla tavallahan yksittäiset ihmiset ovat aina sallineet itselleen lepoa työstä ja kiireestä,  sairastumalla.

Jos suuri joukko lapsia on kokenut, että heidän vanhempansa ovat aina töissä, ja viikonloppuisinkin stressaantuneita ja väsyneitä, niin kriisi, eli vaikkapa kotikaranteeni, antaa heille mahdollisuuden seurustella vanhempiensa kanssa.

Jos suuri joukko uskovia on jo pitkään pelännyt "jumalan vihaa", "synnin palkkaa"ja "maailmanloppua", tuominnut  oman uskontonsa mukaan "syntisiä", sekä "vääräuskoisia", eli muiden maailmankatsomusten kannattajia, niin kriisi toteuttaa heidän todellisen toiveensa, eli he havaitsevat, että kaikki maailman ihmiset ovat täsmälleen yhtä arvokkaita, ja että kriisi koettelee aivan kaikkia ihmisiä tasapuolisesti.  Ja että kaikki ihmiset, uskonnosta riippumatta,  välttävät kärsimyksen, jos pysyvät rakkauden tunnetilassa.

Jos suuri joukko ihmisiä on yrittänyt liikaa negatiivisessa tunnetilassa, mitä tahansa - yrittänyt löytää ja saavuttaa rakkautta, rahaa, terveyttä, menestystä - niin kriisi mahdollistaa kaiken tuon yrittämisen lopettamisen, eli ikään kuin pakottaa päästämään irti, ja luottamaan unversumin huolenpitoon. Ja kun päästämme irti, lakkaamme taistelemasta, niin samalla hetkellä alamme myös lopulta sallia toiveitamme, koska emme enää negtiivisilla tunteillamme, eli negatiivisella tunnetaajuudellamme, estä  niitä.

Kaikki näennäinen menestys, joka ei tuota ihmisille onnellisuutta, katoaa lopulta aina. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että menestys, terveys ja hyvinvointi olisi paha asia, ja että kriisit olisivat rangaistus "pahoista teoistamme". Päin vastoin. Kriisit ja ongelmat ovat aina suuria lahjoja, ja opettavat meitä arvostamaan hyvinvointia, terveyttä  ja onnellisuutta - ja siten myös SALLIMAAN itsellemme hyvinvoinnin suomaa onnellisuutta.

Kaikkien kriisien tarkoituksena ja päämääränä on lopulta aina  uudistuminen ja harmonia, uuden elämän kukoistuksen mahdollistuminen. Sillä elämä ei ole koskaan seisova vesi. Voimme kokea iloa vain toteuttamalla omia toiveitamme.

Iloitse siis kaikista kriiseistä, joita saat elämässäsi kokea. Ne ovat kaikki suuria lahjoja universumilta. Kriisien kautta synnyt uudelleen -  jo tässä elämässä.

24.3.2020

Älä pelkää olla rohkea tilanteessa, jossa koko muu maailma näyttää olevan paniikissa

Se, että koko muu ihmiskunta OLISI paniikissa, on sekin nimittäin harha. Kyse erityisesti länsimaita koskevassa pandemiakriisissä on valtavan maailmanlaajuisen mediahuomion kiinnittämisestä yhteen ongelmaan, joka kyllä kasvaa miljoonien ihmisten negatiivisen ajattelun ja pelkojen vaikutuksesta, mutta kaikissa maanosissa elää samaan aikaan kuitenkin myös miljoonia ihmisiä, jotka eivät pelkää. Tai joiden kärsimyksen aiheuttaa pelko vaikkapa ruuan loppumisesta, ja joiden pelosta vapautumisen mahdollistaa nälkäkuolema. Joka viides sekunti yksi lapsi palaa fyysiseltä tasolta takaisin korkeaan tietoisuustasoon, ravinnon vähäisyyden vuoksi. Nuokin ns. kuolemat ovat kuitenkin itse valittuja.

Me ihmiset olemme niin  sosiaalisia olentoja, että olemme valmiit kokemaan myös todella suurta kärsimystä, vain tullaksemme hyväksytyiksi muiden ihmisten silmissä. Eli jos äänekkäimpiä omassa yhteisössämme ovat vaikkapa pelonlietsojat ja moralisoijat -  kuten usein on laita suuria ihmisjoukkoja koskettavissa kriisitilanteissa - niin  vain hyvin harva meistä uskaltaa  olla yhtymättä tuohon pelkääjien ja "oikeassaolijoiden" kuoroon. Ja nekin, jotka eivät tunne pelkoa, pysyvät hiljaa, koska eivät halua "toisinajattelijoina" leimautua ikään kuin yhteisön kannalta vaarallisiksi yksilöiksi. Ja siksi sääntöjen ja rajoitusten kannattajat vaikuttavat kriisitilanteissa vahvemmilta, vaikka he eivät todellisuudessa ole sitä. "Kuri lisää turvallisuutta" on aina harha, valheellinen illuusio siitä, että muita ihmisiä, ja heidän elämäänsä rajoittamalla, olisimme itse turvassa kärsimyksiltä. Vain korkeassa tunnetilassa olemalla, eli oman korkeamman minämme ohjausta noudattamalla, voimme välttää kärsimyksen - emme siis KOSKAAN pelkäämällä, ja itseämme ja muita tuomitsemalla.

Koska vetovoiman laki on ehdoton luonnonlaki, niin  esimerkiksi pandemiat ovat täsmälleen niin "tuhoisia", kuin kuinka suuri on se kollektiivinen pelko, jota niitä kohtaan tunnetaan. Eli tällaiset tilanteet paljastavat hyvin konkreettisella tavalla sen, että mitään ihmisen yläpuolella hallitsevaa "tuomarijumalaa" ei ole olemassa, vaan me luomme kaikki kokemuksemme täysin vapaasti itse, eli olemme kaikesta kokemastamme itse vastuussa, ja voimme myös "pelastaa" vain itse itsemme.

Moni tietoisen luojan polulla olevakin saattaa kokea tällaiset "suuret kriisit" pelottavina, vaikka ne siis vain todistavat sen, minkä tietoisina luojina tiedämme todeksi: Kaikki, mihin itse uskomme, toteutuu aina. Eli pelkomme toteutuvat, jos jatkamme pelkäämistä. Kaikki mitä vastustamme, lisääntyy aina. Kaikki, mitä toivomme ja emme toivo, toteutuu, riippuen tunnetilastamme.

Eli rohkeasti omaan voimaansa uskovat tuntevat onnellisuutta, ja kokevat vähemmän kärsimystä, kun taas "hallitsemattomia luonnonvoimia" ja vitsauksia pelkäävät kokevat konkreettisesti sen, mitä pelkäävät.

Tällaisissa suuria ihmisjoukkoja koskettavissa kriisitilanteissa julkisuudella, yleisellä mielipiteellä, ja etenkin tiedon valtatiellä, eli internetillä, on suunnaton  pelkoa ja kärsimystä lisäävä vaikutus. Kuolemat taas ovat vain kärsimyksestä vapautumista, mutta kuolleiden läheiset, jotka pelkäävät kuolemaa, kokevat pelätessään täysin turhaa kärsimystä, sillä jokainen joka kuolee, luo oman kuolemansa itse.

Eli jos itse uskot vetovoiman lakiin, ja olet kokenut sen vaikutuksen todeksi omassa elämässäsi, mutta ympärilläsi on paljon pelkääjiä ja moralisteja, jotka  yrittävät kohottaa omaa tunnetilaansa kritisoimalla aggressiivisestikin  sellaisia ihmisiä, jotka suhtautuvat huolettomasti, luottavaisesti ja iloisesti elämään, niin älä ole huolissasi. Sillä vain, jos ITSE kritisoit itseäsi siitä, että et esimerkiksi pelkää sairauksia ja kuolemaa, niin vain silloin saat myös nuo pelkäävät kanssaihmisesi kritisoimaan sinua!

Ja tämä johtuu siis siitä, että havaitessasi noiden pelkääjien ja moralistien negatiiviset tunnetilat, olet itsekin negatiivisessa tunnetilassa, jolloin olet siis samalla tunnetaajuudella pelkääjien kanssa. Eli sinäkin vain kuvittelet "tietäväsi, että mitään pelättävää ei ole", koska olet tietoinen luoja - mutta tunnetasolla viestität kuitenkin universumille, että et olekaan ihan varma omasta voimastasi. Ja tällöin vetovoiman laki voi paradoksaalisti "todistaa" myös sen, että vetovoiman laki ei ole totta, ja että oletkin vaarassa. Mutta huomaa: TULKINTASI on väärä, ja sen mahdollistaa siis se, että et itse tiedosta olevasi negatiivisessa tunnetilassa.

Ja vain ja ainoastaan negatiivisesta tunteestasi johtuu myös se, että saatat joutua kiistatilanteisiin noiden pelkääjien kanssa, eli olette silloin tosiaan kaikki "samalla tasolla" keskenänne - he siis pelkääjinä, ja sinä puolestasi heidän pelkonsa halveksijana. Riitaan tarvitaan aina vähintään kaksi ihmistä, jotka ovat molemmat samalla, negatiivisella tunnetaajuudella.

Jos taas olet aidosti korkeassa tunnetilassa, niin suhtaudut kaikkiin noihin pelonlietsojiin, tuomiopäivän enkeleihin ja moralisteihin puhtaalla myötätunnolla, eli ymmärrät, että he ovat vain erossa omasta korkeammasta minästään, ja yrittävät siksi vihaa -  vaikkapa pandemiatilanteessa - "tottelemattomia"  ihmisiä kohtaa  tuntemalla tuntea itsensä hieman voimakkaammiksi, eli viha on aina positiivinen tunne, pelkoon ja masennukseen verrattuna.

Ja aidosti korkeassa tunnetilassa ollessasi et koe mitään tarvetta osoittaa olevasi vahvempi ja rohkeampi, kuin muut kanssaihmisesi, vaan osoitat vain omalla olemuksellasi, ja omalla elämälläsi pelkääjille, että mitään pelkäämistä ei ole, koska olemme täysin vapaita, oman elämämme luojia, myös ns. katastrofi- ja poikkeustilanteissa.

Syy siihen, miksi uskonnoista ei ole läheskään kaikille ihmisille apua vaikeissa elämäntilanteissa, on siinä, että uskonnot ovat aina juuri sellaisia, kuin niiden kannattajatkin ovat. Ja jos esimerkiksi uskonnolliset saarnaajat pelkäävät itse, ja kehottavat seuraajiaan "pelkäämään jumalaa", "vihaamaan syntiä", "olemaan nöyriä", ja"varautumaan maailmanloppuun", niin sekä saarnaajat,  että heidän seuraajansa  päätyvät peloissaan vain tuomitsemaan toisuskoisia ja "maallistuneita". Ja tällöin he lisäävät vain omaa kärsimystään, eivätkä voi  omassa "oikeauskoisten" yhteisössäänkään lohduttaa toinen toisiaan, koska kokevat kaikki  pelkoa, ja myös manifestoivat omaan elämäänsä jatkuvasti lisää kärsimystä aiheuttavia kokemuksia. Pelko ja viha ovat vääristäneet esimerkiksi alkuperäisen Jeesuksen ehdottoman rakkauden opin (joka on sama, kuin esim. Buddhan oppi) monen kristityn mielessä "tuomiopäivän ja syyllisyyden opiksi", jonka mukaan elämä maan päällä on, ja sen tuleekin olla kärsimystä, kun taas onni ja ilo koetaan "taivaassa". Alkuperäisen opin mukaan tuo "paratiisi" on koettavissa kuitenkin maan päällä, ja sen mahdollistaa tietoinen mielenhallinta, eli korkeiden tunnetilojen tietoinen tavoittelu.

Myös länsimainen ns. tiedeuskovaisuus on "pelkoon perustuvaa" siinä mielessä, että vain hyvin rajatut tieteelliset totuudet ja todennäköisyydet hyväksytään "oikeiksi totuuksiksi". Ja koska ihmisen ajatusten ja tunnetaajuuksien voimaa ei vielä tieteellisesti hyväksytä (huolimatta esim. laajoista plasebo- ja nosebotutkimuksista lääketieteessä), niin tieteen kehitys on äärimmäisen hidasta, verrattuna intuitiivisen tiedon mahdollistamaan ns. korkeaan tietoon, ja sen välittömiin vaikutusmahdollisuuksiin. Esimerkiksi lääketieteelliset tutkimustulokset ovat aina harhaanjohtavia siksi, että niissä ei oteta huomioon koehenkilöiden omia uskomuksia ja tunnetiloja. Elämän ja kuoleman mekanismeja ja lainalaisuuksia on siis mahdotonta tutkia, elleivät tutkijat ymmärrä vetovoiman lakia, ajatusten luomisvoimaa, ja tunteiden merkitystä indikaattoreina.

Tällaisina aikoina lisääntyvät myös "julkiset nöyrtymisilmoitukset", eli eräänlaiset todistus- ja uskoontulotarinat,  jotka ovat tuttuja uskonnollisten liikkeiden parista: Uskovien yhteisöissähän "vääräuskoiset", syntiä tehneet  ja ateistit kertovat usein julkisesti  löytäneensä pelastuksen, tai homoseksuaalit julistavat eheytyneensä homoudestaan.  Ja näiden henkilökohtaisten todistusten tarkoituksena on vahvistaa oman uskonyhteisön  kollektiivista uskoa. Länsimaiseen lääketieteeseen uskovien parissa esiintyy aivan samanlaisia julkisia nöyrtymisiä, esimerkiksi jos joku on suhtautunut aiemmin pandemiaan "liian kevyesti", ja sairastunut siihen myöhemmin  itse, ikään kuin "rangaistuksena" kevytmielisyydestään. Tällaisella "paha saa aina palkkansa" -ajattelulla on pohja tuomitsevassa uskonnollisuudessa, emme vain aina havaitse sitä. Yksilöt siis kyllä intuition tasolla  usein tiedostavat, että pelko on vahingollista, eikä todellakaan pelasta ketään, mutta YHTEISÖÖN, ja yleiseen mielipiteseen uskotaan, tai halutan uskoa sokeasti, koska yhteisö antaa pelkäävälle yksilölle näennäistä turvaa.

Sinun ei kuitenkaan tietoisena luojana tarvitse jäädä odottelemaan sitä, että tiedekin hyväksyisi ajattelusi ja tunteidesi voiman, vaan voit käyttää tuota voimaa konkreettisesti  juuri nyt, ja kokea elämässäsi menestystä, onnellisuutta, iloa, rakkautta, terveyttä ja runsautta.

Sillä voimme menestyä elämässämme vain, jos koemme onnellisuutta ja iloa. Emme ole syntyneet maailmaan miellyttääksemme kanssaihmisiämme, ja ollaksemme heidän kanssaan yhtä pelkojen, huolien ja kärsimyksen taajuudella, vaan olemme syntyneet tänne iloitaksemme omasta elämästämme. Sillä voimme ilahduttaa ja auttaa myös muita ihmisiä vain, jos koemme itse iloa ja onnellisuutta. Ja luomme aina vain oman todellisuutemme itse, eli emme koskaan voi luoda toisen ihmisen todellisuutta.

Voit siis auttaa sairaita, ja sairautta pelkääviä,  vain uskomalla itse terveyteen ja elinvoimaan.

Sinä olet tietoinen luoja. Sinä olet valonkantaja.

21.3.2020

Todellisuustila, jota et halua kokea, on aina vain harhaa, ja negatiivinen tunteesi kertoo tämän

Niin sanottu todellisuustila, siis taajuustila, jossa elät juuri nyt, ei ole koskaan totta, vaikka koetkin sen aisteillasi todellisuudeksi. Ja miksi ei ole? Koska todellinen todellisuutesi on se, minkä olet toiveillasi luonut, mutta jota et vielä ole sallinut, ja jota et siksi vielä havaitse todeksi. Eikä tähän asiaan liity mitään mystistä, vaikka tällainen väite onkin vielä toistaiseksi "huuhaata" valtaosalle maapallon ihmisistä: Et voi katsoa televisiokanavaa 1, jos televisiosi on kanavalla 3. Taajuus on väärä.

On siis olemassa  myös EI-TOIVOTTUA taajuustason todellisuutta, jota olet negatiivisilla ajatuksillasi luonut, mutta jota et ole sitäkään kaikkea vielä kokenut. Kukaan eikä mikään voima ei pakota sinua kuitenkaan kokemaan tuota ei-toivottua, ellet itse salli sitä, tuntemalla negatiivisia tunteita jatkossakin. Eli sinun ei koskaan ole pakko juoda "pelkojen lähteestä", voit milloin tahansa siirtyä ammentamaan itsellesi juotavaa "toiveidesi lähteestä".

Muista kuitenkin se, että myös näennäisesti ei-toivottu voi joskus johtaa todellisen toiveesi manifestoitumiseen, eli tällöin näennäisesti negatiivinen kokemus mahdollistaa sen, mitä todella toivomme. Esimerkkeinä tästä ovat joskus vaikkapa avioerot, työpaikkojen menetykset - ja runsaan sadan tuhannen maailman  ihmisen kohdalla joka ikinen päivä tuo "näennäisesti negatiivinen", eli  helpoin polku kohti iloa, on fyysinen kuolema. Kuoleman dramaattisuuskin on siis vain omien pelkojemme luoma harha.

Ja juuri tämä vallitsevien, näennäisesti negatiivisten todellisuustilojen tuijottaminen, hidastaa etenemistämme kohti todellisia toiveitamme! Emme siis suostu luottamaan universumin viisauteen, vaan vastustamme niitä negatiiviselta tuntuvia kokemuksia, jotka mahdollistaisivat sydämemme todelliset toiveet.

Eli vaikka onnellisen elämän salaisuus on äärimmäisen yksinkertainen - "seuraa aina iloasi, ja kuljet helpointa ja nopeinta polkua kohti toiveitasi" - niin olemme usein niin kärsimättömiä, että hidastamme itse omaa etenemistämme "katsomalla jatkuvasti kelloa", ja tuskailemalla, miksi emme ole jo perillä. Tästä kertoo sanonta "odottavan aika on pitkä".

Muista, että et tule KOSKAAN olemaan "lopullisesti perillä", joten kärsimättömyytesi on aina täysin turhaa. Olet aina kulkemassa kohti jotakin toistaiseksi toteutumatonta. Matkasi on ikuinen.

Ja mitä kärsimättömämpiä olemme, niin sitä kärsivällisempiä joudumme olemaan, koska juuri kärsimättömyytemme estää toiveemme saapumisen luoksemme, siis ihan konkreettisesti.  Ja siksi saamme aina sen, mitä lakkaamme toivomasta. Sillä kysymys ja vastaus ovat aina täysin eri värähtelytaajuudella.

Ja tästä on syntynyt harha "kohtalonomaisuudesta", eli pakotamme itsemme olemaan kärsivällisiä, ja tyytymään vähään, koska "vaatimattomuus  kaunistaa", ja "kärsimys kirkastaa", ja tällöin oma negatiivinen uskomuksemme todistaa meille itse itsensä! Vaikka vain ja ainoastaan oma uskomuksemme  jonkin asian "ei-olevaisuudesta" pitää tuon asian poissa ulottuviltamme.

Eli kaikki tämä rajoittuneisuus on  täysin oma valintamme, sillä olemme todellisuudessa täysin vapaita saamaan elämäämme konkreettisesti aivan mitä tahansa.

Ja miten siis on mahdollista, että todellisuustila, jonka koemme niin konkreettisena juuri nyt, ei olekaan "totta"? Se on mahdollista siksi, että KAIKKI mitä koemme, on harhaa, jonka havaitsemme tietyssä tunnetaajuudessa. Uskomme todellisuustilaan, jossa juuri nyt elämme, ja vain  siksi se "näyttää ja tuntuu olevan olemassa".

Jos siis tuijotat todellisuustilaa (englanniksi "condition"), jossa elät juuri nyt, ja tunnet negatiivisia tunteita, niin vetovoiman laki pitää sinut juuri tuossa todellisuustilassa. Mutta jos taas tuijotat todellisuustilaasi, ja tunnetkin positiivisia tunteita, eli arvostat todellisuustilaasi, niin vetovoiman laki vetää puoleesi samassa, korkeassa taajuudessa värähteleviä "ei-todellisuustiloja" (unconditions), jotka siis ovat värähtelytasolla todellisia, ja sinun omia luomuksiasi, et vain ole tähän saakka KOKENUT niitä todeksi.

Eli todellisuustila, jossa elät juuri nyt, on aina jo menneisyyttä, kun taas luomasi ei-todellisuustila, jota et vielä ole itsellesi sallinut, on todellinen nykyhetkesi. Ja tämä johtuu siitä, että luot joka hetki todellisuuttasi uudeksi, elämällä ja kokemalla, eli aistimalla elämää. Jos todellisuustilasi ei muutu, niin luot koko ajan samaa, joten koet vaikutelman, että todellisuustilasi ei muutu. Elämä ei kuitenkaan ole koskaan hetkeäkään pysyvyyden tilassa. Pysyvyys on aina harha.

Unelmissasi olet aina ja ikuisesti täydellisen vapaa, ja jos uskot tunnetasolla unelmiisi (tunnet positiivisen tunteen ajatellessasi unelmaasi), niin ne muuttuvat myös materiaalisiksi todellisuustiloiksesi, eli manifestaatioiksi. Jos ET tunne positiivista tunnetta ajatellessasi unelmaasi, niin et vielä usko unelmaasi. Mutta voit saavuttaa unelmasi kuitenkin "kiertotietä", eli ajattelemalla jotakin sellaista positiivista asiaa, johon jo tunnetasolla uskot. Ja tällöin myös sellainen asia, johon et vielä pysty uskomaan, voi saapua luoksesi, koska "unelmiesi portti on auki".

Jos siis vaikkapa rahattomuus on todellisuustila, johon uskot, koska et ole kyennyt, etkä  kykene teeskentelemään rikkauden tunnetta rahattomana, niin tuntemalla jostain muusta syystä vapautta, runsautta ja rakkautta, manifestoit myös rahaa ja aineellista vaurautta.

Ja jos haluat elämääsi rakkautta, niin pyri olemaan omissa rakkauden tunteissasi täysin ehdoton, olivat kanssaihmisesi missä tunnetilassa tahansa, eli älä reagoi millään tavalla heidän negatiivisiin tunteisiinsa. Älä siis koskaan pyri miellyttämään ketään, älä sääli, äläkä tunne empatiaa. Eli älä lakkaa rakastamasta ITSEÄSI vain siksi, että läheisesi eivät rakasta itseään, vaan tuntevat riittämättömyyttä, itsesääliä ja itsevihaa, ja syyttävät sinua negatiivisista tunteistaan. He luovat oman todellisuutensa, sinulla ei ole osaa eikä arpaa siihen, että he tuntevat kärsimystä.

Jos siis joku syyttää sinua vaikkapa narsistiksi, niin todellisuudessa hän kokee itse olevansa sellainen. Älä siis missään tapauksessa syyllistä itseäsi, jos joku syyttää sinua.

Mutta tuntemalla täysin puhdasta myötätuntoa ja ehdotonta rakkautta "pakotat" myös kaikki läheisesi tuntemaan rakkautta sinua kohtaan, sillä rakkaus dominoi aina universumissa. Ja jos joku läheisesi ei suostu tuntemaan sinua kohtaan rakkautta - eli todellisuudessa hän siis kieltäytyy rakastamasta itseään -  niin hänen on poistuttava läheltäsi, ja hänen tilalleen tulee ihmisiä,  jotka  rakastavat sinua ehdoitta. Eli rakkautesi on magneetti, joka vetää puoleesi rakkautta, ja myös vaurautta, terveyttä, ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Älä siis koskaan anna yhdenkään  ihmissuhteesi, tai minkään muunkaan näennäisen todellisuustilasi, kuten terveyden- tai varallisuustilasi,  olla tärkeämpi, kuin suhteesi omaan korkeampaan minääsi.

Sillä kun olet resonanssissa oman korkeamman minäsi kanssa, niin saat elämääsi aivan kaiken, mitä toivot. Ja todellinen toiveesi on aina sellainen asia, joka tekee sinut onnelliseksi, sillä onnellisuuden tunne kertoo siitä, että olet yhtä oman, korkeamman olemuspuolesi kanssa.

Ja ilon ja rakkauden tunnetilassa olet aina kaikkivoipa, sillä elämän ainoa tarkoitus on ilo.

18.3.2020

Miksi synnymme maailmaan, vaikka korkean tietoisuuden tilassa tiedämme, että voimme kokea elämässämme myös kärsimystä?

Vastaus kysymykseen on yksinkertainen: Koska korkean tietoisuuden tilassa, ennen syntymäämme, me tiedämme, että kärsimys on aina pelkkää harhaa.

Ja koska me tiedämme myös, että juuri negatiiviset tunteemme mahdollistavat onnellisuuden, jota koemme, koska niiden avulla luomme toiveitamme, ja onnellisuus on fyysisessä elämässä aina MATKA kohti toiveitamme, ei siis koskaan pysyvä onnellisuuden tila. Olemme aina matkalla jonnekin, kohti uusia toiveita ja unelmia.

Eli korkean tietoisuuden värähtelytaajuudessa me tiedostamme, kuinka suunnattoman tärkeitä me kaikki ihmiset olemme universumin laajentumisen kannalta, koska elämän ainoa tarkoitus on ilo, jota luominen aikaansaa. Ja ilman meitä ei tapahtuisi tietoista luomista. Kasvit ja eläimet pitäisivät kyllä yllä jatkuvaa evoluutiota, ja elämän henki säilyisi niissä, mutta me olemme tuosta evoluutiosta syntyneitä ja laajentuneita, eikä se, mikä on laajentunut,  voi koskaan tapahtua taakse päin, taantua.

Ja vaikka siis olisimme kärsineet elämässämme paljonkin, niin kun myöhemmin katsomme kärsimystämme korkeamman minämme silmin, niin emme näe enää kärsimystä, vaan tunnemme suurta tyydytystä siitä, mitä olemme luoneet. Ja kun fyysisesti "kuolemme", niin tunnemme suunnatonta iloa siitä, että olemme eläneet. Sillä kuoleman hetkellä koemme todeksi aivan kaiken, mitä näennäisillä ongelmillamme olemme luoneet. Ja juuri tuolla, korkealla  tietoisuuden tasolla ovat myös ns. edesmenneet läheisemme, kunnes he jälleen syntyvät innokkaina uudelleen.

Korkeamman minämme tunnetaajuudessa me tiedämme, että kärsimys johtuu PELKÄSTÄÄN siitä, että katsomme negatiivista kokemustamme negatiivisessa tunnetilassa, jolloin syntyy näköharha kärsimyksestä, ja "toivottomuudesta".

Ihmiselämässä ei siis ole todellisuudessa yhtään ongelmaa, sillä jokainen ongelma on itsessään jo luonut ratkaisun itseensä. Eli vain meidän negatiivisessa tunnetilassa tekemämme havainto ongelmasta luo harhan kärsimyksestä.

Jos ajattelet elämäsi käytännöllisiä ongelmia, vaikkapa sairauksia tai rahahuolia, niin keksit aina tekosyitä sille, kuinka ongelmista kuitenkin TÄYTYY olla huolissaan, jotta ei olisi "vastuuton". Eli luot itse kärsimyksesi pelkäämällä, ja olemalla huolissasi, sillä juuri huolehtimisesi ja pelkosi  vetävät puoleesi vain lisää ongelmia.

Mutta kun ajattelet rakkautta, niin ymmärrät, että kärsimystä ei ole! Sillä jos rakastat, niin tunnet rakkautta. Et siis koskaan saa rakkautta keneltäkään muulta ihmiseltä, vaan voit vain tuntea rakkautta itse. Kun tunnet rakkautta, niin vedät kyllä puoleesi muita ihmisiä, jotka hekin tuntevat rakkautta. Mutta sinun rakkautesi on vain ja ainoastaan sinussa, sillä sinä OLET perusolemukseltasi rakkaus.

Rakasta siis myös kaikkia ongelmiasi, täysin ehdoitta, ilman selityksiä - ja niitä ei enää ole.

17.3.2020

Syntyminen fyysiseen kehoon on sielun näkökulmasta "kuolema" - fyysinen kuolema on aina vapautus ja euforia

Sana "kuolema" on otsikossa lainausmerkeissä siksi, että fyysiseen kehoon syntyminen on korkeamman minämme näkökulmasta tietenkin aina suunnattoman arvokas tapahtuma, koska universumi laajenee juuri fyysisen elämämme kautta, mutta useimpien ihmisten asenne fyysistä kuolemaa kohtaan on niin negatiivinen, että sana vaatii tässä yhteydessä  lainausmerkit.

Syntymä on siis "kuolema" siksi, että korkean tietoisuuden tasolla, eli ei-fyysisessä olemuksessamme, emme tunne lainkaan negatiivisia tunteita, mutta kun synnymme fyysiselle tasolle, niin tunnemme välittömästi voimakkaan kontrastin, joka siis syntyvästä lapsesta tuntuu  myös omalla tavallaan järkyttävältä. Jokainen, joka on joskus nähnyt vastasyntyneen vauvan, muistaa tuon hyvin vakavan katseen. Eli vastasyntynyt tiedostaa, että hän tulee kokemaan elämässään negatiivisia tunteita, koska hän luo todellisuutta niiden avulla. Ja ero syntymähetken, ja sitä edeltäneen "hengen euforisen vapauden" välillä, on tietenkin todella suuri.

Ja vastaavasti fyysinen kuolema, jota useimmat meistä pitävät "menetyksenä", ja surun aiheena, on sielulle aina suunnaton vapautuksen tunne. Ja mitä enemmän tuo henki on ihmiskehossaan kokenut negatiivisia tunteita, niin sitä voimakkaammin hän kokee vapautumisensa aikaansaaman positiivisen tunteen.

Eli todellinen "kuolema" on siis syntymä fyysiselle tasolle, ja todellinen syntymä ja vapautus on fyysinen  kuolema.

Ja myös fyysisesti kuolleen läheisille kuolema on aina suuri lahja, koska ihmisen kuollessa vapautuvat hänen, ja edelleen maan päällä elävien välillä olevat negatiiviset tunnesidokset, eli läheisen kuolema "aateloi" aina fyysiselle tasolle jäävät, eli vähentää heidän omaa pelkoaan kuolemaa kohtaan. Siksi läheisen kuoleman hyväksyvä ihminen voi tuntea suunnatonta ilon ja euforian tunnetta, koska hyväkyessään kuoleman hän tuntee juuri samanlaista riemua ja vapautta, kuin fyysisesti kuollutkin nyt tuntee.

Suru, jota siis koemme läheisemme kuollessa, kertoo siis vain siitä, että olemme itse erossa omasta korkeammasta minästämme surressamme "menetystä", sillä emme ole menettäneet mitään, vaan päin vastoin: Ns. kuollut on tullut enemmän eläväksi vapautuessaan fyysisestä kehostaan.

Ja siksi se, joka pelkää kuolemaa, pelkää todellisuudessa elämää.

Suhtautuminen fyysiseen kuolemaan on etenkin ns. hyvinvoivissa länsimaissa muuttunut luonnottomaksi, ja "elämää tuhoavaksi", ja moni sellainen ihminen, joka voisi tarvittaessa sallia itselleen helpon kuoleman, kärsii ja kituu vuosikausia kuolemalla hitaasti, ja syynä tähän on sekä kuolevan oma pelko, että hänen tuntemansa huoli ja syyllisyys siitä, miten hänen läheisensä "kestävät" kuoleman. Eli todella moni kuolemaa korkeamman minänsä taajuudella toivonut jää ikään kuin roikkumaan elämään kiinni, vaikka voisi milloin tahansa vapauttaa itsensä euforiseen tilaan.

Eli tilanne itse toivomaamme kuolemaa vastustaessamme on samankaltainen,  kuin silloin, kun jäämme kiinni esimerkiksi omaisuuksiimme ja tavaroihimme, vaikka todellisuudessa haluaisimme olla vapaita,  ja iloita elämästä, omistaen vähemmän . Materia ei siis itsessään ole koskaan paha asia, vaan aina hengestä syntynyttä, ja olemassa siksi, että voimme iloita fyysisyydestämme. Mutta tavarat ja myös kehot,  joita emme enää tarvitse ja halua, ovat "energiatukos", eli este todellisten toiveidemme täyttymiselle!

Eli fyysisestä ruumiista, ja myös negatiivisista tunnesiteistä läheisiin, on tällaiselle kuolevalle tullut samanlainen "taakka", jota hän raahaa mukanaan, kuin materiaalisesta omaisuudesta monelle muulle.

Kun taas nopea ja yllättävä kuolema on aina salamannopea vapautuminen euforian tunnetilaan. Jotkut sielut kykenevät manifestoimaan tällaisen kuoleman jopa ilman "lääketieteellistä syytä", ja ilman onnettomuuksia, etenkin lapset, joilla ei ole vielä taakkanaan paljon syyllisyyttä ja velvollisuudentunteita läheisiään kohtaan. Lapsi siis voi lahjoittaa omille vanhemmilleen sekä syntymänsä, että "paluunsa takaisin", eli muistutuksen siitä, että kuolemaa ei ole olemassa. Ja jälkimmäisessä tapauksessa "unohduksessa elävät" vanhemmatkin muistavat jälleen, keitä he itsekin todella ovat: Korkean tietoisuuden ulottuvuuksia maan päällä.

Sillä fyysinen kuolema on konkreettisesti kuin "siirtymistä huoneesta toiseen". Vain omat negatiiviset uskomuksemme mahdollistavat  dramaattisen, negatiivisen suhtautumisemme kuolemaan.

Länsimaissa voimakkaasti yleistynyt alzheimerin tauti ja dementia on fyysisestä olomuodosta luopumista pelkäävien ihmisten keino jatkaa elämää  ruumiissa "henkisesti poissaolevana". Samanlainen, "tunne-elämää rajoittava, suojaava manifestaatio," on autismi.

Fyysinen kuolema on joka  tapauksessa AINA itsemurha, eli sielun oman suunnitelman toteutus, ja kuolemassa koettuja kärsimyksiä liioitellaan aina suunnattomasti siksi, että emme elävinä ymmärrä, mitä kuolemassa todella tapahtuu, ja millä hetkellä henki ihmisestä vapautuu. Vain kuoleman torjuminen aikaansaa kärsimystä, hengen vapautuminen ei koskaan.

Myös silloin, kun tapahtuu ns. massaonnettomuuksia tai luonnonmullistuksia, niin jokainen ihmissielu on täysin vapaasti itse luonut ja sallinut oman kuolemansa. Eli jos et halua kuolla, ja pysyt korkeassa tunnetilassa, niin korkeampi minäsi ohjaa sinut väistämättä pois vaikkapa lentokoneesta, joka tulee putoamaan, tai alueelta, jossa tulee tapahtumaan tuhoisa maanjäristys tai tsunami. Eli korkeassa tunnetilassa ollessamme emme ole koskaan vaarassa sattumanvaraisesti, ja negatiivisessa tunnetilassakin vain negatiivisten manifestaatioidemme seurauksena. Kaikki massakuolemat ovat aina kollektiivisia luomuksia. Eli voimme ajautua vakavan onnettomuuden "uhriksi" vain negatiivisessa tunnetilassa, mutta silloinkin vapaudumme "kuolemassa" voimakkaan toiveemme seurauksena.

Elämässä ei sis ole koskaan mitään pelättävää. Voit aina itse tietoisena luojana valita korkean tunnetilan, ja välttää kärsimyksen.

16.3.2020

Jos itse luovut taistelusta, niin taistelu päättyy

Elämä maan päällä on  helppoa, vain me itse teemme siitä vaikeaa. Ja nekin meistä, jotka uskaltavat ajoittain uskoa elämän helppouteen, tuntevat usein huonoa omaatuntoa siitä, että heidän elämänsä on helpompaa, kuin muiden ihmisten. Ja tuo huono omatunto laskee heidän tunnetilaansa, jolloin heidänkin elämänsä muuttuu vaikeaksi, sillä empatia on aina negatiivinen tunnetila.

Ja totuus kuitenkin on, että myös ne, jotka kokevat elämänsä kärsimyksenä, ja jatkuvana taisteluna, voisivat millä hetkellä tahansa lakata taistelemasta. Uskoa, että elämä todella kantaa, jos vain päästämme irti pelostamme. Ja silloin myös tuo taistelu loppuisi. Sillä taistelua ei ole olemassa ilman taistelijoita. Pelon aiheita ei ole olemassa ilman pelkääjiä. Vihattavia asioita tai ihmisiä ei ole olemassa ilman vihaajia. Pahantekijöitä ei ole olemassa ilman uhreja. Kaikki, mitä elämässämme koemme, vaatii meidän oman havaintomme. Ja kaikki mitä koemme, on juuri sellaista, kuin millaisina me ITSE nuo asiat näemme. Myös kaikki kanssaihmisemme tekoineen ja sanoineen ovat aina omia luomuksiamme. Me itse, ja vain me itse,  vedämme siis puoleemme omia kärsimyksiämme.

Eli jos et halua, että joku kanssaihmisesi  vahingoittaa tai kiusaa sinua, niin vastaa hänelle rakkaudella, ja olet vahingoittumaton. Jos joku vaatii sinulta jotakin, niin älä vastusta hänen vaatimustaan. Mutta älä myöskään uhriudu, älä tunne pelkoa, vihaa tai katkeruutta, vaan pysy resonanssissa oman korkeamman minäsi kanssa, eli anna korkeamman minäsi hoitaa käytännön ongelmasi. Luovuta ongelmasi universumin huolehdittavaksi. Laske aseesi, mutta älä luovu rohkeudestasi, vaan  luota korkeamman minäsi, ja puhtaan rakkauden voimaan.

Olemme siis todellakin elämässämme täydellisen vapaita, niin vapaita, että useimpien meistä on mahdotonta sellaista vapautta ymmärtää. Vapaus tuntuu pelottavalta, koska se edellyttää vastuuta: Emme voi koskaan syyttää ketään muuta, tai mitään itsemme ulkopuolisia voimia siitä, mitä meille elämässämme tapahtuu. Ja siksi suurin osa ihmiskunnasta vangitsee itsensä negatiivisten tunteidensa vankilaan, ja jatkaa taistelua. Ja siksi niin monet ihmiset ovat luoneet itselleen "jumalia", joiden edessä he haluavat nöyrtyä, ja joille he haluavat luovuttaa vastuunsa. Koska jopa suuri ja tuskallinen kärsimys tuntuu heistä turvallisemmalta, kuin se täydellinen vapaus, joka mahdollistaisi  kaikki heidän toiveensa, jos he vain käyttäisivät tuota vapauttaan, ja lopettaisivat taistelun.

Eli ihminen valitsee itse kärsimyksen, koska pelkää luottaa elämään, ja pelkää uskoa omaan kaikkivoipaisuuteensa.

Vaikka todellisuudessa nuo negatiiviset tunteet on tarkoitettu avuksemme, ei siis suinkaan vankilaksemme, vaan oppaiksemme, varoitusvaloiksemme,  ja  suunnannäyttäjiksemme - samalla tavalla, kuin tuntoaistimme on tarkoitettu pitämään meidät erossa terävistä ja polttavan kuumista esineistä, jotka voisivat meitä vahingoittaa. Negatiivinen tunne on siis fyysisessä elämässämme tarpeellinen ja välttämätön, punainen liikennevalo, mutta tarkoitus ei ole, että jäämme tuijottamaan tuota liikennevaloa, ja ajamme päin punaista, vain katsoaksemme, mitä tapahtuu, kun emme noudatakaan ohjausta. Vaan tarkoitus on, että valitsemme taistelun sijasta vapaan väylän, korkean tunteen, rauhan, rakkauden, ilon ja vapauden.

Hyvin usein kanssaihmisemme ovat noita "punaisia liikennevaloja", jotka vangitsevat meidät negatiivisilla tunteillaan, haluavat, että taistelemme ja kärsimme heidän rinnallaan, koska jos mekin laskeudumme negatiivisiin tunnetiloihin, niin he LUULEVAT tuntevansa silloin rakkautta meitä kohtaan. Mutta muista, että sinun ei tule koskaan etsiä rakkautta muista ihmisistä, eli sinun ei pidä pyrkiä resonanssiin kanssaihmistesi, vaan oman korkeamman minäsi kanssa.  Sillä rakkaus on aina SINUSSA, ei noissa muissa ihmisissä. Ja taisteluun ja kärsimykseen perustuva ehdollinen rakkaus ei koskaan ole aitoa rakkautta.

Et ole koskaan myöskään syyllinen mihinkään, mistä sinua syytetään, lakkaa siis syyttämästä itse itseäsi! Jokainen, joka sinua syyttää, on myös itse kanssaluojasi, ja oman elämänsä, ja omien kokemustensa luoja. Jos ihminen, joka sinua syyttää, suuttuu siitä, että sinä et tunne syyllisyyttä, niin se, että havaitset tuon suuttumuksen tarkoittaa, että tunnet edelleen syyllisyyttä. Pyri tavalla tai toisella tuossa tilanteessa sulkemaan korvasi syytöksiltä, poistu tilanteesta, tunne myötätuntoa kanssaihmistäsi kohtaan, ja keskitä ajatuksesi tietoisesti ominaisuuksiin, joita arvostat tuossa ihmisessä, joka sinua syyttää. Sillä myötätuntosi ja arvostuksesi tukahduttaa hänen syytöksensä, rakkautesi sammuttaa hänen vihansa.

Äläkä muistele mitään negatiivisia sanoja tai tekoja, joita joku on sinuun joskus kohdistanut, sillä korkeampi minäsi ei koskaan katso taakse päin. Taistelu loppuu vain, jos taistelun syy ei jää kytemään, eli jos viha ja katkeruus on sammutettu täydellisesti. Emme voi universumissa koskaan hankkiutua EROON mistään, mutta jos kohdistamme ajatuksemme ja huomiomme rakkauteen, niin vihan syyt häviävät ja katoavat itsestään. Sillä vain oman huomiomme ja havaintomme kautta vihamme voi siis olla olemassa.

Eli katsomalla myös menneitä kokemuksiamme korkeamman minämme silmin, voimme muuttaa myös menneisyytemme positiiviseksi. Sillä kun katsomme menneitä kärsimyksiämme korkeassa tunnetilassa, niin emme näekään enää kokemaamme kärsimystä, vaan näemme negatiivisten tunteidemme luoman positiivisen.

Arvosta siis kaikkia ihmisiä, joita olet koskaan halveksinut, vihannut tai pelännyt: Korkeamman minäsi taajuudella rakastat heitä enemmän, kuin ketään muuta. Arvosta kokemaasi yksinäisyyttä, sillä se on luonut sinulle ystäviä ja unelmiesi parisuhteen. Arvosta kokemiasi sairauksia, sillä ne ovat luoneet sinulle valtavasti terveyttä ja elinvoimaa. Arvosta sitä, että olet raatanut ja taistellut, uupumuksesi, turhautumisesi,arpesi  ja haavasi, mahdollistavat sinulle tästä eteen päin helpon, turvallisen ja levollisen elämän. Arvosta kaikkia velkojasi, ja kokemaasi puutetta ja ahdinkoa, sillä niiden avulla olet luonut valtavat rikkaudet, ja loputtomasti runsautta. Arvosta sitä, että sinua, kykyjäsi ja viisauttasi, ei kenties ole aina arvostettu, sillä kokemasi väheksyntä ja mitätöinti, ja hylätyksi tulemisen kokemuksesi, on luonut valtavasti arvostusta ja ihailua, jonka voit nyt ottaa vastaan.

Salli siis itsellesi kaikki se runsaus, helppous, rakkaus, arvostus, terveys  ja onnellisuus, jonka olet itse omilla elämänkokemuksillasi luonut. Sillä se on sinun, ja VAIN sinun, pääomaasi ja omaisuuttasi.

Rakasta itseäsi ehdoitta, sillä vain siten voit rakastaa myös kaikkia muita ihmisiä ehdoitta. Sinä olet täydellisen vapaa, oman elämäsi Luoja, ja ikuisesti mittaamattoman arvokas sielu.

14.3.2020

Näennäiset katastrofit ovat todiste vapaudestamme luojina - valitse aina rakkaus pelon sijasta

Kaikki toiveemme toteutuvat aina muutoksen kautta. Joskus muutos saattaa näyttää sinusta "taakse päin kulkemiselta", ja tarkoituksettomalta kärsimykseltä, mutta se ei koskaan ole sitä. Jokainen ongelma sisältää itsessään aina ratkaisun, ja uudistumisen siemenen. Uudistuminen ja uusi elämä vaatii aina "vanhan kuolemaa", tavalla tai toisella, sillä elämä itsessään on jatkuvaa muutosta, jatkuvaa liikettä, ja eteenpäin kulkemista. Se, miten kukin ongelma koskettaa sinua, riippuu vain ja ainoastaan siitä, pelkäätkö itse tuota ongelmaa, vai näetkö sen sisältävän mahdollisuuden. Eli tuijotatko pilveä, vai sen kultaista reunusta. Näetkö varjon, vai sen valon, joka on tuon varjon mahdollistanut. Eli me ihmiset elämme aina hyvin erilaisissa todellisuuksissa tunnetilojemme mukaan. Silloinkin, kun joku ongelma näyttää koskettavan koko maailmaa. Ja silti emme ole koskaan korkeamman minämme taajuudella erillisiä, vaan erillisyysharhamme johtuu vain ja ainoastaan negatiivisista tunnetiloistamme.

Eli: Hengen tasolla olemme kaikki koko ajan yhtä - suurin osa kaikkien maailman ihmisten olemuksesta on koko ajan korkean tietoisuuden tasolla - mutta tunnetiloistamme riippuen elämme siis eri todellisuuksissa. Eli positiivisissa tunnetiloissa sallimme toiveitamme, kun taas negatiivisissa tunnetiloissa koemme ei-toivottua.

Jos kykenet ajattelemaan kokemaasi todellisuutta pelkästään aistiharhana, siis unena, niin tämä totuus on helpompi ymmärtää. Eli elämäsi on aivan kuin fiktiivinen elokuva, joka ei ole "totta", vaikka koet sen elokuvaa katsoessasi totena, jos eläydyt elokuvan tapahtumiin tunnetasolla. Mutta kun poistut elokuvateatterista, niin tuo todellisuus katoaa, eli sitä ei enää ole. Ainoa ero sinun elämäsi ja tuon elokuvan välillä on siinä, että sinä voit joka hetki itse vaikuttaa siihen, mitä sinun oman elämäsi elokuvassa tapahtuu, eli voit muuttaa oman elämäsi käsikirjoitusta täysin vapaasti mielesi mukaan.

Kun kohtaamme ns. suuria ongelmia, kuten maailmanlaajuisia virusepidemioita, niin nekin tulee nähdä vain ihmiskunnan omina luomuksina,joita ne poikkeuksetta aina ovat. Se, että esimerkiksi näennäisesti hyvinvoivissa länsimaissa on ollut "tyyntä myrskyn edellä", on näköharha, sillä näennäinen hyvinvointi ei koskaan ole hyvinvointia, jos suuri osa ihmisistä ei kuitenkaan tunne onnellisuutta. Ja tämä onnettomuus koskee aina myös näennäisesti hyvinvoivia ihmisiä, ei siis vain yhteiskunnan materiaalisesti vähäosaisempia,  tai vaikkapa pakolaisia, ja syrjittyjä vähemmistöjä.

Sillä vastaavasti sellaisissa maissa ja maanosissa, joissa yleiset elinolot ovat "huonommat", kuin länsimaissa, voivat ihmiset lyhyemmän, ja taloudellisesti niukemman elämänsä aikana kokea suhteellisesti enemmän onnellisuutta. Eli onnellisuus on AINA suhteellista, onnellisuus on aina vain tunnetila, jonka koemme juuri nyt, ja ilo on  elämän ainoa tarkoitus. Ja siksi iloa elämäänsä kiihkeästi toivoneet ihmiset saavat aikaan ajoittain myös suuria kollektiivisia katastrofeja, koska niiden avulla "maailma pääsee järjestymään uudelleen". Ja pitkään staattisessa tilanteessa, ja "pysyvyyden vankilassa"  eläneet ihmiset, syntyvät kuin uudelleen, koska tuo kollektiivinen, suuri ongelma ravistelee heitä. Eli suuri, maailmanlaajuinen ongelma yhdistää ihmiskuntaa, ja ikään kuin  "nauraa tärkeilyllemme". Ja tuo nauru ei ole meihin kohdistuvaa pilkkaa ja ivaa, vaan nauramme "itse itsellemme", sillä esimerkiksi virus ei erottele ihmisiä koulutuksen, vaurauden, sosiaalisen aseman, uskonnon, rodun tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan, kuten meillä ihmisillä on usein tapana. Vaan virus näyttää meille, että me kaikki ihmiset olemme täsmälleen yhtä arvokkaita,  täysin riippumatta syntyperästämme ja saavutuksistamme, uskonnostamme, tai "hyvyydestämme ja pahuudestamme".

Kyse ei siis ole myöskään siitä, että rikkaat saisivat vaikkapa pandemian seurauksena rangaistuksen hyvinvoinnistaan, sillä hyvinvointi on aina itse valittua, ei siis koskaan "synti". Kaikki materiaalinen on hengestä syntynyt. Eikä kyse ole siitäkään, että köyhät olisivat jalompia ihmisiä, ja saisivat rikkaiden kärsiessä palkinnon kärsimyksistään, ja saisivat kokea ikään kuin vahingoniloa, kun "elämä sekoittaa pakkaa". Vaan kyse on yksinkertaisest siitä, että KAIKKI ihmiset maapallolla haluavat kokea iloa, ja jos he eivät koe iloa juuri nyt, niin heidän kiihkeät toiveensa saavat aikaan tarvittaessa vaikka katastrofeja, jotka johtavat lopulta iloon, siis muutoksen kautta. Sillä voimme kokea iloa vain silloin, kun kuljemme kohti omia toiveitamme.

Sodat ja katastrofit eivät kuitenkaan olisi välttämättömiä, jos  valtaosa ihmisistä ymmärtäisi olevansa tietoisia luojia, ja he harjoittaisivat tietoista mielenhallintaa, olisivat usein korkeassa tunnetilassa, ja sallisivat toiveitaan, ei-toivottujen katastrofien sijaan. Mutta koska tällä hetkellä elävästä ihmiskunnasta vain pieni osa ymmärtää tietoisesti olevansa oman elämänsä luojia, niin ihmiskunnan kiihkeät toiveet kulminoituvat edelleen  koko maailmaa ravisuttavina, yhteisinä ongelmina, koska juuri nämä yhteiset ongelmat lähentävät maailman eri kolkissa asuvia ihmisiä toisiinsa. Eli ihmiskuntaa ei yhdistä pelkästään internet, vaan myös yhteinen huoli "hengissä pysymisestä". Ja tällainen kollektiivinen huoli synnyttää itsessään myös suuria ja merkittäviä ratkaisuja. Ihmiskunta siis tavallaan luo itse itselleen globaaleja ongelmia, kuten maailmansodan uhkaa, ympäristökatastrofeja ja pandemioita, kokeakseen maailman "pienentyvän", eli oivaltaakseen sen, että emme ole ihmisyksilöinä erillisiä, vaan saman elämänpuun oksia ja lehtiä kaikki.

Ja näin on  maapallon historian aikana aina ollut. Nyt vain maapallon värähtelytaajuus on niin valtavasti kohonnut, että nuo näennäiset ongelmat vaikuttavat paljon entistä laajemmin. Eli ongelmat vaikuttavat entistä hallitsemattomammilta, mutta myös ratkaisut syntyvät nopeammin, ja ihmisten henkilökohtainen värähtelytaajuus kohoaa nyt eksponentiaalisesti ongelmista selviämisen kautta.

Ja vaikka suuri osa ihmiskunnasta valitseekin edelleen pelon, paniikin, sairastumisen ja myös kuoleman, niin  hekin kulkevat lopulta koko ajan kohti toiveitaan, koska myös kuolema on aina vapautus - täydellinen vapautus negatiivisista tunteista. Se, joka ei enää jaksa elää, johtuen negatiivisiin tunteisiin kiinni jäämisestä, kuolee fyysisesti, jolloin hän kokee välittömän vapautumisen ja euforian, sillä henki meissä ei koskaan kuole.

Pelko, voimattomuuden tunne ja niiden aiheuttama kärsimys on aina turhaa, mutta suuri osa ihmiskunnasta valitsee nämä negatiiviset tunteet, eli erillisyyyden omasta, korkeammasta minästään, koska he eivät tiedä, mikä on negatiivisten tunteiden viesti. Ja pelon tulee lopulta kasvaa niin suureksi, että tuo osa ihmiskuntaa (jotka siis vielä ovat jääneet fyysiseen ruumiiseensa) luopuu pelosta, koska kokee, että "mitään ei ole tehtävissä". Ja juuri tuolla irtipäästämisen hetkellä kukin ihmisyksilö lähteekin kulkemaan myötävirtaan, eli alkaakin ottaa vastaan ongelman luomia ratkaisuja. Ja tämä perustuu siis siihen, että pelko on sokaissut ihmisen, mutta kun hän "väsyy pelkäämään" ja luovuttaa, niin hän saa yhteyden omaan korkeampaan minäänsä, ja näkeekin ratkaisun edessään.

Eli konkreettisesti: Jos pelkäät virusta, niin pelätessäsi sairautta ja kuolemaa, luot välittömästi ratkaisun, joka saa  sinut välttämään sairastumisen ja kuoleman. Mutta jos jatkat pelkäämistä, niin manifestoit pelkosi, sillä "kaikki mitä vastustamme, lisääntyy aina", ja negatiivinen tapahtumaketju saa voimaa pelostasi. Toisaalta: Vaikka olisit jo saanut virustartunnan, niin jos pysyt korkeassa tunnetilassa, ja keskityt tietoisesti asioihin, joita elämässäsi juuri nyt arvostat, niin annat elimistöllesi mahdollisuuden parantaa sinut, ja päästä eroon viruksesta. Ja kun elimistösi taistelee virusta vastaan, niin elimistösi entisestään vain vahvistuu, eli tapahtuu sama asia, kuin silloin, kun ihminen saa rokotuksen: Tulet immuuniksi virukselle. Ja koska olet kokenut sairauden, niin olet sairastaessasi esittänyt voimakkaan toiveen terveydestä.

Eli juuri se asia, jota pelkäsit, on vahvistanut sinua entisestään, ja samalla olet kokemuksellasi laajentanut universumia, ja sekä sinun, että universumin värähtelytaajuus on kohonnut. Ja ihmiskunnan kollektiiviset pelot ja toiveet luovat myös rokotteen, joka auttaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät usko niin vahvasti oman elimistönsä voimaan taistella viruksia vastaan. Sillä samalla kun virus syntyi, syntyi myös rokote sitä vastaan, korkean tietoisuuden tasolla.

Vaikka tällaiset maailmanlaajuiset ongelmat vaikuttavatkin siis täysin hallitsemattomilta, eli koemme, että "luonto rankaisee ihmiskuntaa ihmisten pahuudesta", niin mitkään ongelmat eivät kuitenkaan koskaan ole hallitsemattomia, sillä joka ikisen ihmisen kysymys ja huoli luo jo aina itsessään vastauksen. Eli voimakas huoli luo voimallisesti ratkaisun itseensä. Ja ihmiskunta ei KOSKAAN ole paha ja "syntinen", vaan jokainen meistä on täydellinen sielu, ja mittaamattoman arvokas, ikuisesti. Evoluutiota salliva muu luomakunta ei siis ole "viattomuudessaan parempi", kuin me tietoisesti elämäämme luovat ihmiset. Me kaikki, ja kaikkeus meissä, on aina puhdasta positiivista energiaa.

Jos vihaan kykeneviä sotilaita ei olisi, niin sotiakaan ei olisi olemassa. Jos viruksia pelkääviä ihmisiä ei olisi, niin ihmiselle vaarallisia viruksiakaan ei olisi, koska pelko mahdollistaa pelon syyn. Jos pelkäämätön ihminen kuolee viruksen aiheuttamaan sairauteen, niin hän sallii vain itse oman kuolemansa, ja virus siis auttaa häntä toteuttamaan toiveensa. Jos kuolemaa toivova ihminen menehtyy tulipalossa, niin tuli ja häkä auttavat häntä toteuttamaan toiveensa. Kaikki vasten omaa tahtoamme kokemamme ns. paha puolestaan on mahdollista vain negatiivisten tunteidemme takia, eli  "pahan voimaa" ei ole olemassa, voimme olla vain erossa rakkaudesta, emme siis koskaan "pahan vallassa".

Kaikki voimasi on omissa ajatuksissasi, sillä niillä luot toiveitasi. Ja tunnetilasi kertoo aina, sallitko juuri nyt toiveitasi, vai sitä, mitä et toivo. Et voi koskaan luoda kenenkään muun ihmisen todellisuutta, jokainen meistä on täysin vapaa. Mutta ollessasi korkeassa tunnetilassa, yhteydessä omaan korkeampaan olemukseesi, olet aina vaikutusvaltaisempi, kuin miljoonat matalammissa tunnetiloissa olevat, koska tuossa tunnetilassa saat yhteyden kaikkien maailman ihmisten korkeampaan minään. Eli voit auttaa koko muuta ihmiskuntaa puhtaalla myötätunnollasi, ja puhtaalla rakkauden tunteellasi, joka hetki.

12.3.2020

Rakasta tietoisesti, ja sydämesi pohjasta ihmistä, joka tuntee vihaa ja halveksuntaa sinua kohtaan

Olet mestarillinen tietoinen Luoja silloin, kun et ota vastaan  MITÄÄN syytöksiä, jotka kohdistuvat sinuun, vaan "käännät toisenkin posken". Ja miksi näin on? Siksi, että jos tunnet syyllisyyttä, niin mahdollistat sen, että toinen ihminen syyttää sinua. Eli jos annat oman tunnetilasi laskea, kun joku vihaa, syyttää ja halveksii sinua, niin et tuolloin rakasta ehdoitta itseäsi, etkä myöskään tuota toista ihmistä. Nöyryys ja syyllisyyden kokemus ei  KOSKAAN ole rakkautta. Sinä itse siis mahdollistat sen, jos sinua joku vihaa ja halveksii. Rakasta  aina täysin ehdoitta myös itseäsi.

Jos joku ihminen tuntee sinua kohtaan vihaa, niin hän ei todellisuudessa vihaa sinua, vaan hän kokee negatiivisen tunteen siksi, että hän on itse erossa omasta korkeammasta olemuksestaan, ja vihansa vallassa hän on siksi hyvin heikko. Vihaisen ihmisen vahvuus on siis poikkeuksetta aina pelkkä illuusio.

Sinulla ei siis ole myöskään mitään syytä vastata hänen vihaansa, sillä sinua ei kukaan vihaa, eikä sinussa ole mitään vihattavaa. Kaikki kokemukset, joita elämässämme koemme, ovat meidän yhteisiä kanssaluomuksiamme, eli jos toinen ihminen kokee, että olet tehnyt väärin häntä kohtaan, niin hän ei ymmärrä, että hän on itse luonut oman kokemuksensa, eli "pakottanut" sinut omalla negatiivisella tunnetajuudellaan toimimaan juuri niin, kuten olet häntä kohtaan toiminut.

Me siis ihan konkreettisesti teemme itse kanssaihmisistämme juuri sellaisia, kuin millaisia uskomme heidän olevan! Koska me emme ole erillisiä, vaan tuon toisen ihmisen käytös on siis myös "meidän käytöstämme", meidän oma luomuksemme.

Monen, esimerkiksi väkivaltaa kokeneen, on joskus hyvin vaikea hyväksyä tämä totuus, mutta se on silti totta: Myös väkivallan uhri mahdollistaa oman uhriutumisensa, pelkäämällä, vihaamalla, tai kokemalla itsensä arvottomaksi. Ja uhriutuessaan ja syytttäessään väkivallan tekijää, hän ei kykene ymmärtämään, kuinka paljon väkivallantekijä itse kärsii, ollessaan väkivaltainen. Ja väkivallan uhri kokee väkivaltaa muiden ihmisten taholta niin kauan, kunnes hän kykenee lopulta rakastamaan itseään, ja myös noita väkivallantekijöitä täysin ehdoitta, eli katsomaan heitä korkeamman minänsä silmin.

Sellaiset uskovaiset ihmiset, jotka uskovat "paholaiseen", "helvettiin" ja  "synteihin" keskittyvät pelkäämään, tuomitsemaan, vihaamaan, ja tuntemaan "alamaisuutta jumalan edessä", siis nöyrtymään.  Ja koska he jatkuvasti tuijottavat näitä negatiivisia  "totuuksia", eli omia negatiivisia uskomuksiaan, niin he myös luovat koko ajan omaan elämäänsä  lisää kärsimystä, koska vetovoiman laki saa heidät siis manifestoimaan negatiivisia kokemuksia. Ja jos sinä puolestasi olet korkeassa tunnetilassa, ja olet tiedostanut olevasi korkeamman tietoisuuden ulottuvuus, ja perusolemukseltasi siis puhdasta rakkautta, niin nuo "pahaan uskovat" suuttuvat, kun kerrot heille omaa totuuttasi. Mutta muista, että he eivät suutu sinulle, vaan itselleen, koska he tiedostavat sisäisesti, että sinulla on tieto, jota heillä ei vielä ole. Eli he ovat kiihkeästi rukoilleet, toivoneet ja kärsineet, mutta he eivät ole tunteneet ehdotonta rakkautta itseään ja muita kohtaan, eivätkä siksi ole sallineet itselleen tuota korkeaa tietoa, jonka sinä siis olet jo löytänyt.

Mutta koska sinä jo tunnetasolla TIEDÄT, että me olemme kaikki korkeamman tietoisuuden ulottuvuuksia, niin sinä olet tuhat kertaa vaikutusvaltaisempi, kuin he, sillä sinun rakkautesi sammuttaa aina vihan. Eli jos katsot sinua vihaavaa ihmistä korkeamman minäsi silmin, ja kieltäydyt laskeutumasta hänen negatiiviselle taajuudelleen, niin hän ei pysty vihaamaan sinua, koska sinä  saat milloin ja missä tahansa yhteyden korkeimpaan hänessä!

Syy siihen, että hän yli päätään tuntee vihaa juuri sinua kohtaan, on se, että sinä kerrot puhdasta  totuutta,  kun taas kanssaihmisesi tuntee voimakasta arvottomuutta, eli erillisyyttä todellisesta itsestään, jolloin viha sinua kohtaan hieman kohottaa hänen tunnetilaansa. Pyri näkemään hänet kuin vertavuotavana, onnettomuuden uhrina, jolloin paremmin ymmärrät hänen vihaisuuttaan. Hänellä siis on itsellään paha olla, mutta hän kuvittelee, että SINÄ olet syyllinen hänen pahaan olooonsa.

Tiedosta myös, että jos ihmiset ympärilläsi tuntevat jatkuvasti negatiivisia tunteita, niin sinä itse mahdollistat sen, havaitsemalla liian herkästi noita matalia taajuuksia, jolloin myös itse laskeudut - ainakin ajoitttain - mataliin tunnetaajuuksiin. Eli tiedosta, että sisimmässäsi saattaa olla joihinkin asioihin liittyviä syyllisyydentunteita, siis negatiivisia tunnemuistoja, ja ne aktivoituvat silloin, kun kanssaihmisesi kohdistaa sinuun omia negatiivisia tunteitaan.  Pyri siis tällaisessa tilanteessa keinolla millä hyvänsä pysymään korkeassa tunnetilassa, ja rakastamaan myös itseäsi täysin ehdoitta. Eli älä ajattele lainkaan sellaisia asioita, joihin sinulla liittyy syyllisyydentunteita! Korkea tunnetila, jonka saavutat ajattelemalla  mitä tahansa positiivista asiaa, nimittäin neutraloi ja puhdistaa myös tuon syyllisyydentunteesi, ja ratkaisee ongelman, joka sen on aiheuttanut, jos et kiinnitä ongelmaan huomiotasi, eli "päästät irti ongelmastasi".

Tietoisena luojana kyllä havaitset, että jos olet vakaasti korkeassa tunnetilassa, niin vedät kaikkialla puoleesi ihmisiä, jotka hekin ovat korkeassa tunnetaajuudessa. Keskity siis havainnoimaan tätä, ja iloitsemaan tästä havainnostasi, äläkä keskity suremaan sitä, että joku sinulle tärkeä, läheinen ihmisesi kenties  tuntee sinua kohtaan vihaa. Hänen voimakkaampi vihansa johtuu siitä, että myös hänen rakkautensa sinua kohtaan on voimakkaampaa, ja siitä, että teillä on paljon yhteisiä muistoja, eli monenlaisia valmiita tunnemuistoja, ja myös negatiivisia.

Rakkaus ja viha ovat siis aina yhteismitallisia, eli suuri rakkaus saa meidät tuntemaan myös voimakasta vihaa silloin, kun olemme itse erossa tuosta rakkaudesta. Mutta rakkauden ei suinkaan tarvitse aina olla traagista, ja kärsimystä tuottavaa, vaan ehdoton rakkaus tekee myös rakkauselämästämme helppoa ja nautinnollista, sillä voimme itse  aina tietoisesti keskittyä pelkästään rakkauteen, tuntematta lainkaan vihaa. Rakkaus, jota muita ihmisiä kohtaan tunnemme, on aina meissä itsessämme oleva korkea tunnetaajuus.

Jos sitten rakastettusi kieltäytyy rakastamasta sinua, vaikka sinä rakastat häntä täysin ehdoitta, niin et koe kärsimystä, vaan löydät toiveidesi mukaisen kumppanin, jonka olet siis omilla toiveillasi jo luonut. Ja jos entinen rakastettusi kieltäytyy edelleen itsepintaisesti sinua rakastamasta, eli sallimasta itselleen omien toiveidensa luomaa versiota sinusta, niin löydät helposti ja nopeasti uuden kumppanin, joka on juuri toiveidesi mukainen. Jos taas suret eroasi, niin surusi vain hidastaa uuden rakkauden löytymistä. Emme siis tarvitse "aikaa suruun" mistään muusta syystä, kuin siksi, että emme useinkaan helposti luovu omista, negatiivisista  tunnemuistoistamme. Jos esimerkiksi iloitsisit vilpittömästi fyysisesti "kuolleen" läheisesi vapautumisesta, niin et tarvitsisi lainkaan "suruaikaa". Myös suruajan vaatimus on oma uskomuksemme.

Ja juuri tästä syystä kaikesta, mitä ikinä elämässämme koemme, seuraa aina pelkästään hyvää, sillä kaikki negatiiviset kokemuksemme muuttuvat välittömästi niitä kokiessamme positiivisiksi, eli vastakohdiksi itsestään. "Aika" joka manifestaatioidemme saavuttamiseen kuluu, riippuu siis vain meistä itsestämme,  ja meidän tunnetaajuudestamme. Kaikki, mitä olemme toiveillamme luoneet, on jo olemassa. Jos siis avaat radion tietyn kanavan taajuudelta, niin kuulet  ohjelmaa, jota lähetetään juuri tuolla taajuudella. Mutta jos taajuutesi on matalampi, et kuule juuri tuota ohjelmaa, vaan jotain muuta. Täysin samalla tavalla valitsemme itse omat manifestaatiomme, joka hetki!

Rakasta siis aina itseäsi, ja kaikkia muita ihmisiä kaltaisinasi, korkeampina olentoina,  täysin riippumatta siitä, mitä he tekevät tai sanovat. Eikä sinun  tarvitse etsiä "opetuslapsia", jos hallussasi on tämä korkea tieto, vaan ihmiset, jotka etsivät tietoa, joka sinulla jo on, löytävät sinut. Sinä Olet Luoja, sinä olet valonkantaja, sinä olet Kaikki Mikä On.

10.3.2020

Seuraa aina iloasi, sillä korkean tunteen valaisema polku on aina helpoin ja nautinnollisin

Sosiaalisuutemme, eli inhimillinen tarpeemme olla tunnetasolla yhteydessä muihin ihmisiin, johtaa meidät hyvin usein ongelmiin ja kärsimyksiin. Ja tämä johtuu siitä, että etsimme  muista ihmisistä korkeinta itsessämme, vaikka voimme  löytää tuon korkeimman olemuksemme vain itsestämme. Eli voimme kokea onnellisuutta vain olemalla kokonaisia itse, eli ollessamme resonanssissa oman korkeamman minämme kanssa. Kun etsimme muiden ihmisten hyväksyntää, niin tunnemme ja vastaanotamme ehdollista rakkautta, joka on aina lopulta kärsimystä tuottavaa, koska emme voi koskaan kontrolloida muiden ihmisten tunteita ja tekoja, ja jos epätoivoisesti tavoittelemme muiden ihmisten hyväksyntää ja rakkautta, niin päin vastoin torjumme tuon rakkauden. Ja tämä johtuu siitä, että epätoivoisina emme ole itse rakkauden taajuudella, jolloin vedämme myös puoleemme muita ihmisiä, jotka hekään eivät ole rakkauden taajuudella.

Ehdollisesti rakastaessamme työnnämme siis luotamme pois jopa sellaiset ihmiset, jotka olisivat valmiita rakastamaan meitä ehdoitta. Mutta koska itse kieltäydymme pysymästä ehdottoman rakkauden taajuudella, niin estämme itseämme vastaanottamasta rakkautta, jota meille on tarjolla. Ja kyse on siis fysikaalisesta ilmiöstä, siis fysiikasta, ei "vain tunteista".

Eli jos todella haluat kokea rakkautta toisen ihmisen taholta, niin rakasta itse, ilman mitään ehtoja.  Sillä rakkaus ei koskaan ole mitään muuta, kuin itse tuntemamme korkea tunne. Rakasta myös negatiivisessa tunnetilassa olevia läheisiäsi, ja sellaisia läheisiä, jotka eivät enää ole elämässäsi. Katso heitä kaikkia korkeamman minäsi silmin, eli näe heidät täydellisinä sieluina.

Jos joku kritisoi sinua, niin mahdollistat sen itse, tuntemalla itsekritiikkiä.  Jos taas vastaat kritiikkiin puhtaalla myötätunnolla - myös itseäsi kohtaan! - niin kriittinen ihminen ei pysty jatkamaan kritisointiaan, koska rakkautesi sammuttaa hänen kritiikkinsä. Kriittinen ihminen on aina todellisuudessa kriittinen itseään kohtaan, ja vain heijastaa omaa itsekritiikkiään muihin ihmisiin.

Jos joku vaatii sinua olemaan nöyrä, niin hän kokee itse olevansa arvoton ja vajavainen, ja vaatii siksi muitakin laskeutumaan omalle tasolleen.

Muista, että liityt aina sellaisiin tapahtumaketjuihin kanssaluojaksi, jollaisten kanssa olet itse samassa taajuustilassa, ja johon siksi kiinnität huomiosi. Voit esim. nettikeskustelussa pysyä myös korkeassa tunnetilassa, vaikka kanssakeskustelijasi olisivat matalammilla taajuuksilla, ja silloin kerrot puhtaasti vain omaa totuuttasi. Ja ne, jotka ovat kanssasi samalla taajuudella, ymmärtävät mitä kerrot, mutta ne, jotka ovat matalammalla taajuudella, eivät ymmärrä sanomaasi, elleivät he suostu kohottamaan omaa tunnetilaansa edes hetkellisesti. Mutta aidosti korkeassa tunnetilassa olevan ihmisen kirjoituksista ei internetin foorumeillakaan kukaan suutu kuin hetkellisesti, ja tuo hetkellisen, voimakkaan suuttumuksen tunne kertoo juuri siitä, että se, mitä korkeassa taajuudessa oleva kirjoitti, on totta. Eli matalammassa tunnetilassa oleva tunnisti sisimmässään  totuuden, ja koska hän yritti vastustaa tuota totuutta, niin hän tunsi voimakkaan negatiivisen tunteen. Tätä tarkoittaa sanonta: "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa".

Jos siis kiinnität huomiosi negatiivisiin keskusteluihin, ja alat väitellä negatiivisessa tunnetilassa, niin asetat itsesi kanssaluojaksi negatiiviseen tapahtumaketjuun, ja luot myös omaan elämääsi matalan taajuuden kokemuksia. Mutta jos taas kiinnität internetissäkin huomiosi positiivisiin asioihin - mihin tahansa - ja innostut niistä, niin vedät puoleesi lisää sellaista, joka innostaa sinua, eli korkean tunnetaajuuden kokemuksia. Eli innostuit sitten mistä tahansa asiasta aidosti, niin innostuksesi aikaansaa positiivisen tapahtumaketjun, joka on avoin ja valaistu väylä kohti mitä tahansa toiveitasi.

Jos taas innostuit jostain, mutta innostuksesi loppuukin "kuin kanan lento", eli toiveesi ei toteutunutakaan, niin älä kiinnitä siihen mitään huomiota, sillä korkeampi minäsi ei koskaan katso taakse päin. Innostuksesi itsessään on saanut sinut kulkemaan jo lähemmäksi todellista toivettasi, ja kokemasi "takapakki" on vain entisestään täsmentänyt todellista toivettasi. Eli siksi "epäonnistumisissa on aina onnistumisten siemen", ja siksi esimerkiksi jokainen avioero luo aina paremman parisuhteen tulevaisuuteesi, mikäli pystyt katsomaan entistä liittoasi korkeamman minäsi silmin, ja näkemään entisen puolisosi toiveidesi versiona, jonka siis negatiivisten tunteiden vallassa olet hänestä luonut. Ja hyvin usein tuo entinen  puolisosi on myös "uusi puolisosi", mutta vain uutena versiona itsestään, jonka nyt siis korkeassa taajuustilassasi vastaanotat.

Mikään kokemistasi innostumisista ei siis koskaan ole turhaa, vaikka olisitkin "nuolaissut ennen kuin tipahtaa", eli iloinnut liian aikaisin, sillä etenet  muutaman askeleen kohti toiveitasi AINA, kun olet syystä tai toisesta korkeassa tunnetilassa!

Haltioidu siis aina pienimmistäkin iloisista asioista elämässäsi, niin vedät puoleesi myös suurempia haltioitumisen ja ilon aiheita. Älä muistele negatiivisia kokemuksiasi menneisyydessä, vaan muista, että olet niiden seurauksena aivan eri ihminen, kuin ennen kokemuksiasi, ja että myös kaikki MUUT ihmiset ympärilläsi ovat laajentuneet ja muuttuneet kokemustensa seurauksena. Mutta jos et usko läheisten ihmistesi voivan muuttua, niin he eivät voikaan muuttua - sinun seurassasi. Mutta he ovat kuitenkin jo muuttuneet paremmiksi versioiksi itsestään, jonka version sinäkin voit nyt vastaanottaa, jos vain sallit sen, eli olet itse korkeassa tunnetilassa, ja rakastat heitä ilman mitään ehtoja.

Luovu siis negatiivisista uskomuksistasi itsesi, läheistesi ja kaikkien toteutumattomien toiveidesi suhteen - ja voit vastaanottaa kaiken, mitä toivot, ja jonka olet siis jo itse luonut!

8.3.2020

Voit kokea iloa missä tahansa olosuhteissa - vain omat negatiiviset tunteesi ovat ilosi esteenä

Vaikka sinulla olisi juuri nyt 99 ongelmaa, ja yksi ainoa ilonaihe, niin keskittymällä tuohon yhteen ilonaiheeseen voit tuntea iloa, ja sallia samalla myös noiden 99 ongelman alkavan ratketa. Onnellisuuden tai onnettomuuden kokemuksemme johtuvat siis vain ja ainoastaan siitä,  keskitämmekö kullakin hetkellä ajatuksemme positiiviseen, vai negatiiviseen.

Negatiivisessa tunnetilassa olevat läheisesi ovat tästä asiasta täysin eri mieltä, mutta sinun tehtäväsi onkin opetella olemaan välittämättä muiden ihmisten negatiivisista tunteista, sillä jos annat muiden ihmisten negatiivisten tunteiden ja mielipiteiden laskea omaa tunnetaajuuttasi, niin omakin todellisuutesi muuttuu negatiiviseksi, eli mahdollistat negatiivisen tapahtumaketjun. Negatiivisen "samanhenkisyyden" kokeminen muiden ihmisten kanssa on aina paitsi turhaa, niin myös onnettomuutta tuottavaa - kaikille osapuolille.

"Vastuutonta iloa" ei siis ole olemassa, ellet tunne ilosi takia itse syyllisyyttä ja pelkoa. Iloinen riehakkuus ja vapaudenkaipuu ovat siis aina onnellisuutta tuottavia tunteita, ellet itse epäile ilosi oikeutusta,ja sitä, että ilo kantaa sinua aina oikeaan suuntaan, oli se rationaalisesti ajateltuna kuinka "perusteltua" tai "järjetöntä" tahansa.

Sillä mikään elämässämme ei pysy hetkeäkään samanlaisena, ja siksi tyytyväisyys ja iloisuus juuri nyt on aina avain uusiin ilonaiheisiin. Jos sinusta tuntuu, että omassa elämässäsi "mikään ei etene" eikä muutu, niin kyse on vain siitä, että yrität itse muuttaa noita asioita, eli tunnetilasi on negatiivinen. Jos yrität löytää ratkaisuja, niin ratkaisu, jota etsit, on siis hukassa, etkä voi löytää sellaista, joka on hukassa. Voit siis vain päästää irti, ja sallia, eli tuntea olosuhteistasi riippumatonta iloa.

Monesti tunnemme pelkoa myös silloin, kun saavutamme jotakin, jolloin menetämme ilon, jota olisimme voineet kokea saavutuksemme ansiosta. Paradoksaalisti saatamme siis pelätä myös "tuskastamme ja huolistamme luopumista", eli oman itsemme vapauttamista! Onnettomissa avioliitoissa elävät, vankilassa kauan eläneet, pitkään velkojen kanssa kamppailleet, pitkäaikaistyöttömät, pitkään sairastaneet, ja myös kidnappauksen kokeneet, jäävät usein "kiinni" vankeuteensa, eli kokevatkin vankeuden ja kärsimyksen turvallisena, ja pelkäävät vapautua siitä. Esimerkiksi "hidas kuolema" johtuu siitä, että ihminen vastustaa itse vapautumistaan negatiivisista tunteista. Sillä jos hän haluaisi elää, niin hän parantuisi, eli sallisi itselleen ja soluilleen paranemisen. Hän siis on menossa kohti kuolemaa ja vapautusta, mutta hitaasti, koska vastustaa vapautumistaan.

Moni meistä estää itse oman  menestyksensä siksi, että pelkää toisten ihmisten kateutta, ja usein pelkäämme iloita myös siksi, että pelkäämme ilomme "loppuvan lyhyeen", eli pelkäämme jo etukäteen ilosta mahdollisesti seuraavaa surua.

"Itku pitkästä ilosta" -sananparsi ei kuitenkaan tarkoita, että ilosta seuraa aina kärsimystä, vaan sanonta on syntynyt siksi, että iloiset ihmiset pelkäävät usein kokea iloa, tai tuntevat ilostaan syyllisyyttä, jolloin he itse manifestoivat surullisia kokemuksia  itselleen.  Tämän sananparren alkuperäinen merkitys on myös se, että kun olemme iloisia, niin todelliset toiveemme mahdollistuvat,ja siksi on tavallista, että esim. fyysisen kuoleman kokevat ovat juuri ennen kuolemaansa olleet iloisia, jolloin he ovat omalla ilontunteellaan mahdollistaneet vapautumisensa. Kuolema ei siis tässä tapauksessa ole "kosto vastuuttomasta ilosta", vaan kuolema oli kuolevan oma, sydämen toive.

Samoin parisuhteen päättymistä saattaa edeltää hyvin iloinen aikajakso, jolloin osapuolet näkevät toinen toisensa korkeamman minänsä silmin, mutta koska  molempien todellinen toive on parisuhteen päättyminen, niin yhteinen ilon kokemus lopulta mahdollistaa nämä toiveet. Negatiiviset tunnetilamme saavat meidät vastaavasti jäämään  kiinni sellaisiin suhteisiin, joissa on paljon ongelmia.

Jokaiselle meille on tuttu ajatus: "Juuri kun olin kerrankin iloinen, ja kaikki oli niin hyvin, niin tapahtui kauheita asioita!" Tämä on kuitenkin siis vain negatiivisen tunnetaajuuden tulkinta näennäisesti negatiivisista kokemuksistamme, ja ns. aikansa eläneistä asioista luopumisesta, sillä kaikesta, mitä koemme,  seuraa aina pelkkää hyvää. Suurin osa ihmiskunnasta kuitenkin pelkää iloitsemista juuri siksi, että ilon uskotaan johtavan väistämättä kärsimykseen, "koska elämä on kärsimystä".

Mutta tämä ei siis ole totta, vaan kärsimys johtuu aina vain siitä, että näemme itse toivomamme muutokset elämässämme ikään kuin rangaistuksina, vaikka jokainen vastoinkäyminen aina vain päin vastoin tarkentaa ja täsmentää omia toiveitamme.

Ajattele esimerkiksi tilannetta, että et haluaisi peseytyä lainkaan sen takia, että et haluaisi luopua kuolleista ihosoluistasi, koska pelkäisit niiden loppuvan kesken, eli et uskoisi, että ihosoluja syntyy koko ajan lisää.

Tai et uskaltaisi tuntea rakkautta, koska pelkäisit rakkauden kuitenkin jonakin päivänä päättyvän rakkaasi kuolemaan. Ns. särkynyt sydän on kokemuksena mahdollinen vain silloin, jos vastustat  omia toiveitasi unelmiesi rakastetusta. Eli kaikki tuntemamme suru on aina vain muutoksen pelosta, ja toiveiden estämisestä johtuvaa.

Ns. vaaralliset urheilulajit, kuten vaikkapa ralliautoilu,  eivät aiheuta onnettomuuksia, vaan onnettomuudet johtuvat pelosta, eli siitä, että ralliajaja ei uskalla ohjata autoa kovassa vauhdissa, eli hän ei pysy ns. intuitiivisessa  flow-tilassa, vaan jarruttaa "paniikissa". Ja pelko taas johtuu uskon puutteesta, eli ralliautoilija ei usko olevansa hyvä kuski, jolloin hänen uskomuksensa toteutuu, ja hän ajaa ojaan.

Samoin pieni lapsi, joka opettelee ajamaan polkupyörällä, oppii nopeasti ajamaan, jos hän uskoo, että polkupyörä pysyy pystyssä, kun se liikkuu tarpeeksi nopeasti eteenpäin. Mutta jos lapsi ei usko, että kahdella pyörällä voi pysyä pystyssä, niin epäusko ja pelko saa lapsen jarruttamaan, jolloin pyörä kaatuu.

Lainelautailija pysyy laudallaan, jos hän uskoo aallon kantavan häntä, eikä hän yritä estää aallon liikettä, jarruttamalla lautansa vauhtia.

Rahojen sijoittaminen osakkeisiin ei aiheuta taloudellista katastrofia, vaan rahojen menettämisen pelko aiheuttaa sen, että sijoittaja menettää rahansa, koska uskomuksemme toteutuvat aina.

Muita ihmisiä vaaroista varoitteleva kokee onnettomuuksia itse, koska hän keskittyy vaarojen olemassaoloon,ja pelkää itse niitä.

Ne, jotka uskovat, että pakolaiset aiheuttavat omille kansalaisille vain taloudellisia ongelmia, kokevat itse taloudellisia ongelmia, koska he keskittyvät pelkäämään niitä, ja uskovat, että rahaa ja hyvinvointia on maailmassa vain rajallisesti.

Muiden ihmisten vastuuttomuuta ja sinisilmäisyyttä päivittelevä toteuttaa omassa elämässään negatiivisia uskomuksiaan, ja kokee ilottomuutta ja onnettomuutta - mutta ne, joita hän pitää sinisilmäisinä, ja jotka luottavat elämään, ja jotka ovat iloisia ja huolettomia, menestyvät.

Uskovainen, joka varoittaa kanssaihmisiään "synnin palkasta", ja ennustaa heidän joutuvan "helvettiin", kokee itse  tuon "helvetin", uskomalla siihen.  Siksi se, joka tuomitsee muita, tulee aina itse tuomituksi.

Skeptikko, joka pitää tiukasti kiinni omasta skeptisyydestään, eikä usko mihinkään, mitä ei ole itse nähnyt ja kokenut, pitää itse itsensä oman mielensä vankilassa. Jos hänen mielestään kaikki "henkinen" on huuhaata, niin hän myös törmää kaikkialla "huuhaahan", eli luo itse todisteita omille uskomuksilleen. Mutta koska hän on huuhaata vastustaessaan negatiivisessa tunnetilasa, niin hän ei koe myöskään iloa, ja kokee siksi skeptisen maailmansa ankeana ja rajallisena. Sillä hänen oma todellinen olemuksensa on kuitenkin henki, korkeampi olento, ja koska hän ei usko "henkeen itsessään", niin hän on pääosin erossa omasta todellisesta olemuksestaan. Ja tuossa mielentilassa hän ei koe myöskään korkeamman minänsä tarjoamia inspiraatioita, joita vapaammin ja ennakkoluulottomammin elämään suhtautuvat kokevat.

Elämämme on siis jatkuvaa muutosta, joka ikinen hetki, ja vain omat negatiiviset tunteemme - masennus, pelko, syyllisyys, viha, katkeruus, turhautuminen - hidastavat kulkuamme, tai estävät etenemisemme kohti toiveitamme. Ja onnellisuus ei ole koskaan mitään muuta, kuin omien toiveidemme vastaanottamista, eli elämän, ja sen tarjoaman muutoksen sallimista.

2.3.2020

Jos tuskastut ihmiseen, joka on matalammalla taajuudella ja negatiivinen, niin et ole korkeassa tunnetilassa itsekään

Ehdottoman rakkauden käsite on kaikille tuttu, mutta vain hyvin harva ihminen todella toteuttaa ehdotonta rakkautta omassa elämässään. Todella moni sellainen ihminen, joka puhuu ehdottomasta rakkaudesta, ja korkean tietoisuuden tilasta, puhuu näistä asioista pyrkien opettamaan matalammissa taajuuksisa olevia ihmisiä, mutta todellisuudessa hän ei itsekään ole korkean tietoisuuden tilassa. Jos hän olisi, niin hän ei edes havaitsisi kanssaihmistensä matalampia taajuustiloja.

Jos siis tunnet vetovoiman lain, tunnetilojen viestit,  ja tiedostat olevasi tietoinen, oman elämäsi luoja, mutta turhaudut usein sellaisten kanssaihmistesi seurassa, joilla on vaikkapa erilainen maailmankatsomus, niin "et elä kuten opetat". Eli korkean tietoisuuden tilassa ollessamme meillä ei ole mitään tarvetta arvostella muiden ihmisten käytöstä, mielipiteitä, uskomuksia  ja näkökulmia, eikä pitää ketään "tyhmänä". Vaan korkean tietoisuuden taajuudella ollessamme inpiroidumme sanomaan vain sellaisia sanoja, joiden kanssa myös kanssaihmisemme resonoivat, eikä meillä ole mitään tarvetta korostaa esimerkiksi omaa tiedostavuuttamme, tai "valaistuneisuuttamme". Sillä korkeassa tunnetaajuudessa ymmärrämme, että jokainen ihminen on perusolemukseltaan korkeampi olento, ja että ainoastaan sellaiset ajatukset, jotka eivät ole resonanssissa tuon korkean olemuspuolen kanssa, saavat aikaan "väärän" kuvan todellisuudesta.  Ei siis itse asiassa ole "väärä" maailmankatsomus, jos joku uskoo itsensä ulkopuoliseen "jumalaan", sillä tuollaiseen olentoon uskovalle kyseinen olento ON totta. Korkeassa tunnetaajuudessa tällainenkin ihminen kokee konkreettisesti tunnetason yhteyden tuohon korkeimpaan, ja on lopulta epäolennaista, että matalammissa tunnetiloissa hän siis kokee tuon olennon olevan erillinen persoona tai voima. Sillä korkeassa tunnetilassa hänkään siis ei koe erillisyyttä "jumalastaan", eli  jos te olette molemmat korkeassa tunnetilassa, niin teidän maailmankatsomustenne välillä ei olekaan mitään eroa.

Korkean tietoisuuden tilassa emme siis arvota kanssaihmisiämme vähemmän ja enemmän tiedostaviin, tai pimeydessä kulkeviin ja valaistuneisiin, tyhmiin tai viisaisiin, vaan arvostamme jokaista ihmistä mittaamattoman arvokkaana sieluna. Sillä puhtaan rakkauden tunnetilassa emme koe  tarvetta "osoittaa olevamme oikeassa".

Sellaiset ihmiset, jotka puhuvat "vääräuskoisista", ovat näin sanoessaan aina erossa ehdottomasta rakkaudesta.

Jos sinulla on kommunikaatio-ongelmia sellaisen ihmisen kanssa, jolla on erilainen elämänkatsomus kuin sinulla, niin huomaa, että sinä itse aiheutat nuo kommunikaatio-ongelmat, pitämällä itseäsi kanssaihmistäsi viisaampana, ja "arvokkaampana". Eli jos kerrot tuolle toiselle ihmiselle vetovoiman laista, ja hän ei ymmärrä  tai hyväksy sanomaasi, niin erimielisyydet välillänne johtuvat vain siitä, että sinä annat oman tunnetilasi laskea. Jos sen sijaan pysyisit korkeassa tunnetilassa, niin mitään kiistaa välillenne ei syntyisi, koska korkea tunnetaajuus dominoi aina, ja saat korkeassa taajustilassa aina yhteyden kaikkien kanssaihmistesi omaan korkeampaan minään.

Jos siis olet turhautunut kumppaniisi, ja sanot: "Minulla meni niin hyvin, ennen kuin tapasin sinut", niin syytät aivan väärää ihmistä. Sillä kohtaamisenne oli yli päätään mahdollinen vain siksi, että te olitte molemmat samalla tunnetaajuudella. Ja jos edelleen olette yhdessä, ja kumppanisi on usein matalassa tunnetilassa, niin myös sinä olet enimmäkseen matalassa taajuustilassa. Olette siis molemmat "ansainneet toinen toisenne"!

Et voi koskaan auttaa toista ihmistä, neuvoa ja opastaa häntä,  ja kohottaa hänen tunnetilaansa, laskeutumalla itse mataliin tunnetajuuksiin.

Jos rakastat kanssaihmisiäsi täysin ehdoitta, niin et ole koskaan huolissasi, pettynyt tai katkera sen tähden, että olet "tuhlannut elämääsi heidän kanssaan", sillä ehdottoman rakkauden tunnetilassa näet jokaisessa kokemassasi ongelmassa sen luoman ratkaisun, et siis tuskaile ongelmaa. Eli korkeassa tunnetilassa päin vastoin KIITÄT kanssaihmisiäsi siitä, että he ovat mahdollistaneet laajentumisesi, osoittamalla ja paljastamalla omat  "heikot kohtasi", eli sellaiset tunnemuistot ja ominaisuudet, joita et ole itse itsessäsi neutraloinut ja hyväksynyt.

Muista myös aina, että "itsekkyys", eli omien toiveiden salliminen, on elämässä kaikkein tärkeintä, sillä jos et salli itsellesi omia toiveitasi, niin et myöskään voi olla kannustavana esimerkkinä kanssaihmisillesi, ja antaa myös hänen sallia itselleen hänen omia toiveitaan. Uhrautumalla toisten ihmisten puolesta, tai yrittämällä miellyttää muita,  et siis koskaan voi auttaa ketään. Eli se, mikä on hyväksi sinulle itsellesi, on aina hyväksi myös kanssaihmisillesi. Sillä läheisesi hyötyvät aina siitä, että olet korkeassa tunnetilassa, eli pysyt "oman laajentumisesi tahdissa", sillä siten olet vaikutusvaltaisempi, kuin yksikään matalassa taajuudessa oleva.

Sinun ei siis  tarvitse pelätä, että tämä halu toteuttaa omia toiveitasi olisi läheisiltäsi jollakin tavalla "pois", vaan asia on aivan päin vastoin: Universumi sovittaa aina kaikkien ihmisten toiveet täydelliseksi synkroniseksi kokonaisuudeksi, eli lopulta kaikki "saavat, mitä tilaavat". Jos sinä olet korkeassa tunnetaajuudessa, niin kohtaat myös muita, korkeassa tunnetaajuudessa olevia ihmisiä kaikkialla, tai matalassa taajuudessa aiemmin olleet läheisesi sallivat oman tunnetaajuutensa kohota.

Kaikki, mitä elämässäsi siis koet, on oma luomuksesi, eikä kukaan muu ihminen ole kokemukseesi koskaan syyllinen. Kun todella ymmärrät, ja täysin hyväksyt tämän totuuden, niin olet täydellisen vapaa, oman elämäsi tietoinen Luoja.