Miksi suuri osa parisuhteista on viha-rakkaus -suhteita?
Miksi niin suuri osa parisuhteista on viha-rakkaus -suhteita, eli joko jatkuvaa taistelua tai alistumista toisen osapuolen tahtoon? Eikö rakkaus olekaan "kaiken parantava voima"? Rakkaus sammuttaa kyllä aina vihan ja vapauttaa pelosta, mutta suuri osa parisuhteista ei perustu rakkauteen, vaan ehdolliseen rakkauteen eli pelkoon, ylpeyteen ja haluun hallita toista ihmistä. Monet ihmiset solmivat parisuhteita siksi, että eivät ole tyytyväisiä elämäänsä yksin. Ja koska he eivät ole tyytyväisiä, niin he vetävät puoleensa kumppaneita, jotka ovat myös tyytymättömiä - itseensä. Ehdollinen rakkaussuhde siis syntyy tilanteessa, jossa kummatkin osapuolet uskovat toisen ihmisen tekevän heidät onnelliseksi. Kumpikaan ei siis rakasta itseään ehdoitta, eikä heillä siten ole tarjota rakkautta myöskään tuolle toiselle ihmiselle. Rakkauden TUNNETTA voi kyllä tuntea myös kuviteltua unelmapuolisoa kohtaan, mutta jos tuo kuva puolisosta ei ole totta (ette olleet tavatessanne kumpikaan selkeyden...