Tekstit

Hei, olen Tina!

Kuva
  Aloin kirjoittaa blogia ja kirjoja vetovoiman laista ja tietoisesta luomisesta tammikuussa 2018. Kirjoitan intuitiivisesti, mutta kaikki tekstini perustuvat myös omiin elämänkokemuksiini. Olen tutkinut myös paljon filosofioita, erilaisten uskontojen synkretististä historiaa, suomalaisen kulttuurin shamanistisia kansanviisauksia sekä kvanttifysiikan ja neurotieteiden teorioita, ja olen löytänyt niistä kaikista saman "totuuden" vetovoiman laista ja siitä, että luomme KAIKKI kokemuksemme itse omilla ajatuksillamme ja uskomuksillamme. "Jumalia" tai "sattumaa" ei siis ole olemassa - ei myöskään kaikille yhteistä, absoluuttista todellisuutta.  Olen työskennellyt myös 20 vuotta komediakäsikirjoittajana radiossa, tv:ssä (kirjoitin mm. "Iltalypsy" -satiirisarjaa) ja teatterissa (mm. Helsingin kaupunginteatteri), ja toiset 20 vuotta showratsastajana sekä esiintyvien hevosten kouluttajana. Neuvon ihmisiä sekä sosiaalisessa mediassa että myös yksityisesti ...

Miksi meidän on usein niin vaikea irrottautua kärsimystä aiheuttavista olosuhteista ja ihmissuhteista?

Kuva
  Miksi meidän on usein niin vaikea irrottautua kärsimystä aiheuttavista olosuhteista ja ihmissuhteista? Tämä johtuu siitä, että tutut, jo manifestoituneet asiat, tuntuvat "turvallisilta" silloinkin, vaikka ne aikaansaavat kärsimystä. Olemme siis "tapojemme orjia", koska pelkäämme muutosta. Takerrumme jo olemassaoleviin luomuksiimme kuin "hukkuva oljenkorteen", koska pelkäämme menetyksiä - vaikka juuri menettäminen mahdollistaisi uudistumisen. Kun luovut vanhasta, uudet asiat ja kokemukset pääsevät täyttämään vanhojen asioiden paikan. Siksi "sirpaleet tuovat onnea". Suuri osa ihmisistä esim. säälii läheisiään ja kärsii siksi itse. Tarpeemme olla sosiaalisia ja vastuuntuntoisia aiheuttaa todella paljon aivan turhia ongelmia. Jokainen ihminen luo kuitenkin oman todellisuutensa itse, emmekä ole "veljiemme vartijoita". Emme siis voi koskaan auttaa muita ihmisiä säälimällä heitä, koska silloin emme kunnioita heidän vapauttaan todellisuuden l...

Miksi näemme tulevia tapahtumia "sielumme silmillä"?

Kuva
  Oletko joskus sanonut lauseen "Näen jo sieluni silmillä...(että jotain tulee tapahtumaan)"? Miksi sanomme näin, ja usein silloin, kun pelkäämme jotain NEGATIIVISTA tapahtuvan? Miksi olemme "pahanilmanlintuja"? Miksi "maalaamme piruja seinille" eli taivastelemme? Lause on ikivanhaa shamanistista tietoa siitä, että ajatuksemme manifestoituvat. Mutta negatiivisena tuo lause ei perustu viisauteen vaan pelkoon. Meillä on sisäinen tieto siitä, että negatiivinen tapahtumaketju aikaansaa (saattaa aika-avaruuteen) jotakin pahaa. Voit "nähdä sielusi silmillä" myös hyviä ja toivomiasi asioita. Jos olet mielenrauhan tilassa ja näet mielessäsi jonkun mukavan asian hyvin selkeästi, niin se tulee tapahtumaan hyvin pian - ellet epäile sen todellistumisen mahdollisuutta. Koet siis "täyttymyksen", jos itse uskot unelmaasi.

Miksi ihmiskunnalla on niin paljon hyvin vahvoja, toisistaan poikkeavia uskomuksia ja näkemyksiä?

Kuva
  Miksi ihmiskunnalla on niin paljon hyvin vahvoja, toisistaan poikkeavia uskomuksia ja näkemyksiä? Emme ajattele ajatusiamme itse, eli ne eivät "synny" aivoissamme. Olemme vastaanottimia. Kollektiivisista ajatusvirroista voi saada "vahvistusta" mille tahansa negatiiviselle tai positiiviselle uskomukselle. Samoin ns. toimintaimpulsseja voi saada missä tahansa tunnetaajuustilassa. Vain intuitiivinen eli mielenrauhan tilassa vastaanotettu impulssi on välittömästi hyödyllinen - muut impulssit (kuten vihan tai kostonhimon vallassa koetut) ovat hyödyllisiä myös, mutta välillisesti. Kaikki ei-toivottuhan luo aina toivottua. Et siis koskaan voi tehdä tai ajatella mitään "väärin", sillä kun ajattelet tai toimit negatiivisessa tunnetilassa, taistelet aina itseäsi vastaan. Ja taistelu itseä vastaan on lopulta niin tuskallista, että luovutat - ja alat rakastaa itseäsi täysin ehdoitta. Tätä tarkoittaa myös sanonta: "Totuus ei pala tulessa."

Vedät puoleesi eri mieltä olevia ihmisiä, jotta oma näkökulmasi avartuisi

Kuva
  Kanssakäymistilanteet eri mieltä olevien ihmisten kanssa perustuvat aina vastavuoroisuuteen. Vedämme siis puoleemme ihmisiä, joiden näkemyksiä emme täysin ymmärrä - jotta voisimme ymmärtää niitä. Ihmiset toimivat sekä tietoisesti että alitajuisesti, eli rationaalinen motiivi voi olla aivan erilainen kuin intuitiivinen, vaistotason motiivi. Esimerkiksi tilanteessa, jossa jonkun uskonnon edustaja haluaa "käännyttää" ns. vääräuskoisen, myös tuo käännyttäjä manifestoi omaan tietoisuuteensa tuon toisuskoisen, jotta saisi tilaisuuden oivaltaa suvaitsevaisuuden olevan onnellisuutta tuottava tunne, ja tuomitseminen taas tuottaa kärsimystä. Oikeaa ja väärää mielipidettähän ei voi olla olemassa, on vain erilaisia näkökulmia. Jos toinen osapuoli on myötätuntoinen ja toinen pelokas ja hyökkäävä, niin tuo myötätuntoinen ihminen on suorassa yhteydessä eli tunnetaajuusresonanssissa pelokkaan ihmisen korkeampaan olemukseen. Tätä tapahtuu esim. sellaisissa nettikeskusteluissa, joissa vain t...

Et voi kunnioittaa ja auttaa luontoa ja maapalloa syyttämällä tai syyllistymällä

Kuva
  Haluaisitko olla tiedostava, valveutunut ja hyvä ihminen ja taistella luonnon puolesta? Haluatko "pelastaa" maapallon jälkipolville? Tuomitsetko luontoa tuhoavia ihmisiä? Luovu taistelusta ja tuomitsemisesta, sillä jos taistelet ja tuomitset, olet peloissasi. Ja pelko ei mahdollista avarakatseisuutta. Pelokas ihminen havaitsee hyvin kapea-alaisesti vain sellaisia asioita, joita hän itse pelkää. Samoin syyllisyyttä tunteva ihminen havaitsee asioita, jotka saavat hänet syyttämään itseään tai muita ihmisiä. Syytämme muita ihmisiä vapautuaksemme omasta syyllisyydestämme. Moralisti ei siksi koskaan ole viisas. Ja sekä syyttäminen että syyllisyys ovat kärsimystä ihmisille tuottavia tunnetiloja - luontoa et noissa tunnetiloissa voi auttaa. Syyllisyyttä tunteva, luonnon puolesta taisteleva ihminen on siis AINA tekopyhä ja muiden ihmisten pelottelu kärsimystä aiheuttavaa "aivopesua". Luonto ei koskaan syytä ketään. Luonto on harmoniatilassa ja hyväksyy myös kuoleman luonno...

Miksi ei kannata "mennä merta edemmäs kalaan"?

Kuva
  Miksi ei kannata "mennä merta edemmäs kalaan"? Todellisuus, jonka olet toiveillasi luonut, on metafysiikan näkökulmasta synkroninen, harmoninen kokonaisuus. Kaikki todellisuuksien osatekijät ovat siis keskinäisessä harmoniatilassa kaikilla taajuuksilla. Siksi sattumia ei ole olemassa. Kun mielesi on täysin rauhallinen voit tästä syystä löytää vastauksia kysymyksiisi ja ratkaisuja ongelmiisi ihan läheltäsi. Kun sensijaan pyydät, toivot tai rukoilet, niin et havaitse niitä. Haluamisen taajuus on aivan erilainen kuin toiveiden vastaanottamisen taajuus. Synkronia siis mahdollistaa esimerkiksi sen, että joko tapaat tänään tulevan rakastettusi tai et tapaa häntä. Jos olet tunne- ja uskomustasolla valmis vastaanottamaan hänet ja "aika on kypsä", niin havaitset häet olevaksi, koska oma taajuutesi on sama kuin toiveesi värähtelytaajuus. Sinun ei siis tarvitse eikä pidä ETSIÄ häntä. Hän on jo olemassa. Jos hän on kanssasi samassa ruokakaupassa ja olet iloinen, inspiroidut j...