Opas kansanviisauksien käyttäjille

 

Opas ns. kansanviisauksien käyttäjille:

-Jos esität kansanviisauden omana mielipiteenäsi, mielenrauhan tilassa, vastustamatta kenenkään muun näkemyksiä, niin kansanviisaus "pitää paikkansa" eli on "paikallaan", maaliinsa osuva, totuudellinen (englanniksi: "spot on").

-Jos esität kansanviisauden ylpeänä, säälivänä, turhautuneena tai vihaisena eli pelokkaana, niin sanot kansanviisauden itsellesi - silloinkin, kun haluat "näpäyttää" sillä muita ihmisiä tai taivastella heidän tyhmyyttään.

Kansanviisauksia on syntynyt kaikkina aikakausina ja kaikissa kulttuureissa. Useimmat uskonnolliset viisaudet ovat alun perin shamanistisia, kuten: "Ylpeys käy lankeemuksen edellä" (toista ihmistä syyttävä ihminen tulee aina itsekin syytetyksi). Pelkoon perustuva uskonnollisuus on vain tehnyt niistä monien ihmisten mielissä moralistisia, taivastelevia.

Tieto todellisuustilojen ja tunnetilojen yhteydestä on aina ollut olemassa.

Esim. vinyylilevyaikakaudella suositut viisaudet "vaihda levyy hei!" ja "sulla on tainnu jäädä levy päälle" kuvaavat rikkinäisttä äänilevyä, joka toistaa samaa raitaa loputtomasti, ja kuulijat ovat jo kyllästyneitä sitä kuuntelemaan. Sanonnat viittaavat siis nalkutukseen, moralisointiin, tuomitsemiseen ja "pirujen" maalaamiseen seinille.

Sana "levy" (englanniksi "disc"; "discernment"="tarkkanäköisyys") kuvaa hyvin myös energiavärähtelyä jatkuvana, multidimensionaalisena aaltoliikkeenä eri taajuuksilla. Energia siis "pyörii" joka suuntaan, ikuisesti.

Nykyajan viisaudet "älä jaksa", "älä ragee" ja "veditkö herneen nenään?" kuvaavat nekin kuulijoiden turhautumista toisen ihmisen tosikkomaisuuteen.

Jos teini huutaa huolestuneelle vanhemmalleen "älä jaksa!" niin reaktio kertoo nuoren ihmisen intuitiivisesta herkkyydestä tunnistaa huolissaan olemisen turhuus. Jos nuori on kuitenkin itsekin vihainen, koska vanhempi pyrkii rajoittamaan hänen vapauttaan neuvomalla tai kieltämällä, niin hän "kerjää verta nenästään" - mikäli hän siis kapinoi myös vanhempansa viisaita neuvoja vastaan ja tekee siksi jotain harkitsematonta.

Olennainen on siis aina se tunnetila, jossa kansanviisautta käytetään, eli noiden lauseiden todellisen merkityksen sanojalle itselleen määrittää lausujan oma tunnetaajuustila: Joko aito rohkeus tai rajallisuusharhan tila.

(kuvassa aramean/hepreankielinen muinainen kansanviisaus "abra ka dabra" eli "luon kuten sanon/ajattelen", "luon todellisuuttani sanoillani")