Miksi ns. uskoontulo aiheuttaa usein riippuvuutta eli pitää ihmisen kiinni pelossa, josta tuo armon eli huojentumisen kokemus hänet hetkellisesti vapautti?

 

Miksi ns. uskoontulo aiheuttaa usein riippuvuutta eli pitää ihmisen kiinni pelossa, josta tuo armon eli huojentumisen kokemus hänet hetkellisesti vapautti?


Monet ihmiset "tulevat uskoon" hetkellä, jossa he ovat hyvin epätoivoisia eli he kokevat, että heillä ei ole elämässä enää mitään menetettävää. He siis ovat pyytäneet ja rukoilleet apua, mutta eivät ole vastaanottaneet sitä, koska kysymys ja vastaus ilmenevät aina aivan eri taajuustilassa.


Ennemmin tai myöhemmin avunpyytäjä kuitenkin väsyy pyytämiseen ja kärsimiseen ja tulee hetki, jolloin "kamelin selkä katkeaa" ja rukoilija luovuttaa hetkeksi.


Tuolla hetkellä hän kokee voimakkaan vapautumisen tunteen eli "armon". Fysiikan näkökulmasta pyytämisen ja anelemisen lopettaminen saa hänen tunnetaajuustilansa kohoamaan ja hän siis armahtaa itse itsensä.


Jos tällainen ihminen ei kuitenkaan tiedosta itse luovansa kokemuksiaan, niin hän kokee tuon suunnattoman helpottavan vapautumisen tunteen "ihmeenä", jonka aikaansaa joku hänen itsensä ulkopuolelta vaikuttava voima.


Ja koska hän siis yhdistää euforisen kokemuksensa tuohon voimaan, hän alkaa uskoa tuollaisen voiman olemassaoloon - ja jää siis tuon kuvitteellisen voiman uhriksi.


Hän siis edelleen pelkää, eli ei usko omaan voimaansa, vaan etsii sitä itsensä ulkopuolelta. Samalla tavalla huumeidenkäyttäjä ei usko voivansa itse kohottaa tunnetilaansa, vaan hän valitsee näennäisesti helpomman tavan eli kemiallisen mielialankohottajan.


Tästä fysikaalisesta ilmiöstä johtuu se, että mikä tahansa maailman tuhansista erilaisista uskonnoista mahdollistaa uskoontulon ja sen myötä riippuvuussuhteen syntymisen.


Pelon aikaansaamasta sokeudesta johtuu myös se, että esimerkiksi kristitty voi "syödä messiaan ruumista", "juoda hänen vertaan", palvoa "saatanaa" ja uskoa pyhään kolminaisuuteen eli kolmeen "jumalaan" - ja samalla sääliä ja tuomita muiden maailmankatsomusten kannattajia "pakanoina".


Myös maineeen, kunnian, rahan tai romanttisen rakkaussuhteen tavoittelu aiheuttaa samanlaista riippuvuutta, jos ihminen uskoo noiden ulkoisten tekijöiden tekevän hänet onnelliseksi.


Ylpeä eli pelokas ihminen ei siis uskalla luopua "jumalasta" tai olosuhteesta, koska hän on rakentanut turvallisuudentunteensa niiden varaan. Ylpeyshän on pelokkaan egon viimeine linnake.


Mikään olosuhde tai "jumala" ei kuitenkaan mahdollista pysyvää onnellisuutta, ja siksi uskovaisista tulee lopulta ylpeitä ja katkeria saarnaajia ja tuomitsijoita - siis kirjaimellisesti "saatananpalvojia" - ja maineen, kunnian, rahan ja rakkauden tavoittelijoista pettyneitä ja vihaisia.


Vain täysin olosuhteista riippumaton eli ehdoton rakkaus omaa itseä kohtaan voi vapauttaa ihmisen tuollaisista riippuvuuksista, sillä omaa todellista itseämme ja sen rakkautta emme menetä koskaan - koska tuo todellinen olemuksemme ON puhdasta rakkautta ja mielenrauhaa, sisäisen voiman ja vapauden tunne.