Jokainen lapsi tietää vaistomaisesti olevansa "jumala" - ja myöhemmin lapsi oppii, että luoja voi luoda myös negatiivisia kokemuksia, kadottamatta omaa arvoaan

 

Lapset arvostavat itseään vaistomaisesti. Esim. leikkiminen on "todellisuuden luomista", lapsi siis tietää vielä olevansa "jumala", todellisuuden luoja.


Lapset siis rakastavat itseään ehdoitta KUNNES he oppivat pelkäämään, säälimään ja vihaamaan.


Siksi myös lasten "julmuus" on paljon suorasukaisempaaa ja rehellisempää kuin aikuisten - lapsihan ei vielä osaa "kantaa kaunaa".


Sellaiset lapset, jotka ovat jo pieninä eläneet ilmapiirissä, jossa on paljon aikuisten välisiä jännitteitä, oppivat olemaan varuillaan ja miellyttämään aikuisia. Pienen lapsenhan on vielä hyvin vaikea sietää negatiivisia tunteita, koska hän ei ole niihin turtunut.


Tästä johtuu se, että esim. seksuaalisen hyväksikäytön kohteiksi ajautuvat lapset, jouden vanhemmat pelkäävät ja vihaavat toisiaan.


Tunne-elämältään epävakaat vanhemmat eivät kuitenkaan ole "pahoja syyllisiä", vaan inhimillisiä. Ja lapsen ei tarvitse kärsiä hyväksikäytön seurauksista, jos hän ymmärtää, että häpeä on täysin turha tunne.


Olemme osallisia, emme syyllisiä tai uhreja. Menneisyys meni jo, on vain nykyhetki.