Ei ole olemassa "hyvä ja pahoja" tekoja - vain oma pelkoon perustuva asenteemme voi tehdä jostain teosta tuomittavan
Ei ole olemassa "hyvä ja pahoja" tekoja - vain oma pelkoon perustuva asenteemme voi tehdä jostain teosta tuomittavan. Lait on laadittu vain siksi, että ihmisiä halutaan kontrolloida, ja kontrollointi perustuu aina pelkoon. Kukaan lainrikkoja ei siis ole "syyllinen" mihinkään, sillä kaikki kokemuksemme perustuvat osallisuuteen.
Viaton pikkuvauva, eläin ja kasvi ovat kaikki puhtaan myötätunnon eli tuomitsemattomuuden tilassa.
Jos vauvalle tekee joku "pahaa", eikä vauva ole vielä oppinut pelkäämään, vihaamaan ja tuntemaan häpeää, niin vaiva ei kärsi tuosta "pahasta". Vauva voi kyllä tuntea kipua, mutta hän ei jää "kiinni pelkoajatuksiin".
Jos lammaspaimen hyväksikäyttää lammasta, niin lammas ei kärsi, vaikka lammaspaimenta paheksuvat ihmiset tuomitsisivat lammaspaimenen. Moralismi on aina moralistin omiin pelkoihin perustuvaa.
Siksi eläinten säälijät ja ihmisten tuomitsijat aikaansaavat kärsimystä vain itselleen ja itsensä kaltaisille, itseään tuomitseville ihmisille.
Balkanin mustalainen, joka ansaitsee rahaa tanssittamalla karhua, saa rahaa ihmisiltä, jotka eivät sääli karhua. Eikä karhu tuomitse mustalaista, vaan kokee vain elämää tanssivana karhuna. Sama pätee kaikkiin ns. sirkuseläimiin, kilpahevosiin, tappelukukkoihin ja lemmikeihin: On pelkästään mielipide, mitä eläimelle "saa tehdä" ja miten eläintä pitäisi kohdella.
Kissa, joka elää sisällä asunnossa ja pyrkii ulos, pyrkii ulos, vaikka ihminen yrittäisi suojella sitä olemalla päästämättä sitä ulos. Kissa ei pelkää kuolemaa, vaan se pyrkii kokemaan elämää. Jos ovi jää vahingossa auki, kissa menee ulos.
Samasta syystä sama seksikokemus voi toisen osapuolen mielestä olla nautinnollinen ja toisen mielestä "hyväksikäyttöä". Ja myös miestä voidaan hyväksikäyttää, jos hän itse kokee niin. Se, miten koemme asiat, johtuu omista asenteistamme, ei siitä, että olisi "hyviä ja pahoja tekoja".

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi, esitä kysymyksiä tai ilmoittaudu Korkean tunnetaajuuden kohtaamisiin (Barbaarikartanossa) täällä!