"Parempi katsoa kuin katua"

 

Miksi niin monet kansanperinteemme viisauksista varoittavat liian nopeasta ja hätäisestä reagoinnista? Eikö intuitiivisuus ja hetkessä eläminen olekaan hyvä asia?


Tämä johtuu siitä, että intuitiivinen inspiraatio ja toiveikas tai sitä matalampiin tunnetiloihin perustuva innostus ovat aivan erilaisia todellisuustiloja. Intuitiivinen inspiraatio on "tietämistä", toiveikas, ylpeä, vihainen tai pelokas innostuminen sensijaan johtaa aina ennemmin tai myöhemmin pettymykseen.


Hätiköinnistä varoittavat nämä sananparret:


"Maltti on valttia."
"Parempi katsoa kuin katua."
"Kannattaa nukkua yön yli (ennen kuin tekee tärkeän päätöksen)."
"Tyhmyydestä sakotetaan."
"Vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee."
"Hätäilemällä syntyy vain kusipäisiä lapsia."
"Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa."
"Vannomatta paras."
"Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa."


Presidentti Niinistö puhui "tolkun ihmisistä", ja moni ylpeä ihminen halveksi tätä käsitettä. Halveksunta perustuu aina siihen, että olemme eri mieltä OMAN todellisen itsemme kanssa.


Intuitiiviseen reagointiin taas kannustavat nämä viisaudet:


"Nopeat syövät hitaat."
"Aikainen lintu löytää kultajyvän."
"Aamuhetki kullan kallis (koska aamulla tunnetaajuutemme on usein korkeampi, unihan "resetoi" mieltämme eli pysäyttää ajatusvirrat)."
"Ei kannata jäädä tuleen makaamaan."


Elämässä kannattaa siis reagoida vain selkeyden mielentilassa, ei pelon, vihan, ylpeyden tai säälin inspiroimana.


Esimerkiksi ns. somekohut ovat uhoamista, "juoruamista" ja taivastelua, joka perustuu harhaan siitä, että kun negatiivisissa tunnetiloissa olevia ihmisiä eli taistelijoita on koolla paljon, niin heillä olisi "valtaa".


Egon harhassa olemme kuitenkin aina heikkoja, koska egoismi ei perustu puhtaaseen myötätuntoon ja viisauteen.


"Karavaani kulkee, koirat haukkuu."


Tästä syystä myös kaikki armeijat ovat aina heikkoja, näennäisestä joukkovoimasta huolimatta, ja sodat vain lisäävät kärsimystä.


Kaikki taistelut ovat aina hävittyjä.