Kaikki kipu perustuu aina pohjimmiltaan pelkoon

 



Mistä tahansa kivusta pääsee eroon, jos pyrkii muuttamaan kivun sietämisen tai pelkäämisen kivun arvostamiseksi.


Monet ihmiset suuttuvat, kun joku esittää tämän väitteen, ja suuttumus johtuu juuri siitä, että väite on totta.


Fyysiset kivut ovat psyykkisen epätasapainon manifestaatioita, ja kun tällainen manifestaatio on jo tapahtunut, niin kipu on niin konkreettista, että "hälytyskellot soivat": "Muuta elämänasennettasi!"


Älä siis SYYTÄ itseäsi mistään, pyri vain tuntemaan iloa mistä tahansa syystä.


Fyysisen kivun arvostamista kannattaa harjoitella olosuhteissa, joissa kipua ei tarvitse pelätä. Esim. käsien jäätyminen pakkasella ja etenkin käsien sulamisvaihe aiheuttaa tällaista "kovaa, mutta harmitonta kipua", jonka ulkopuolelle asettumista voi tietoisesti treenata.


Myös päänsärky on usein mielen resistanssin aikaansaama kipu. Kipua lievittävissä meditaatioissa imitoidaan tuota resistanssia esim. puristamalla käsi nyrkkiin ja sitten vapauttamalla tuo puristus.


Ns. sielunkivusta eli esim. eron ja muiden menetysten ja pelkojen aikaansaamasta kivusta pääsee kuka tahansa eroon muutamassa minuutissa, pyrkimällä ajatuksettomaan tilaan. Vain negatiiviset ajatukset voivat fyysisten kipujen ohella laskea tunnetilaamme.


Tästä syystä masentuneet, krapulaiset, syyllisyydestä kärsivät ja vakavasti sairaat pyrkivät usein olemaan yksin pimeässä, "pois maailmasta". Samoin reagoivat monet pienet lapset perheriidan keskellä eli he saattavat mennä vaatekaappiin keskustelemaan "toisessa todellisuudessa" elävän mielikuvitusystävän kanssa.


Pienet lapset eivät halua nähdä väkivaltaista vanhempaa "pahana" eivätkä pelokasta (ja siksi myös vihaista) vanhempaa "uhrina". Lapsi tietää vielä, että jokainen ihminen on perusolemukseltaan täydellisen rohkea, hyvä ja rakastava.


Tämä pakeneminen maailmasta ja minuudesta helpottaa ahdistuneen oloa, koska ero hyvin matalan tunnetilan ja arkielämän värähtelytaajuuden välillä on suuri.


Ns. shokkitila on myös todellisuudessa selkeyden tila, ei "harhaista rauhallisuutta". Shokissa oleva ei ole vielä rationaalisesti käsitellyt sitä järkyttävää asiaa, joka on tapahtunut, mutta shokki suojaa silti häntä, koska tuossa tilassa ihminen TIETÄÄ, että mitään syytä pelkoon ei koskaan ole.

Kommentit