Häpeätkö kertoa muille ihmisille, että uskot vetovoimaan lakiin?





Oletko ns. piilohihhuli??

Eli pohdit usein syntyjä syviä, mutta et halua leimautua sekopääksi etkä mitään tiettyä uskontoa edustavaksi hihhuliksi?

Nykyisin piilohihhulismi lienee yleisempää kuin koskaan, koska nk. tiedeuskovaisuus hallitsee ainakin näennäisesti yleistä mielipidettä. Rationaalisesti ajattelevaa ihmistä kunnioitetaan - julkisesti.

Käytännössä totuus ihmisten uskomuksista on aivan toinen. Uskominen "näkymättömiin voimiin" ei ole kadonnut mihinkään ja se johtuu tietenkin siitä, että nuo voimat ja niiden lainalaisuudet ovat edelleen olemassa. Todellisuutemme olemassaolohan perustuu niihin.
 
Ja se mikä ennen oli "uskontoa", on nykyisin jo tiedettä, fysiikkaa. Et voi soittaa kännykällä etkä uskoa laserhoitoihin, ellet usko näkymättömiin värähtelutaajuuksiin.
 
Miksi monet perinteiset "jumaluskovaiset" tuntuvat kuitenkin joskus manifestoivan esimerkiksi taloudellista vaurautta helpommin kuin filosofisesti laajakatseisemmat piilohihhulit?

Se johtuu siitä, että jos uskot vahvasti MIHIN TAHANSA, niin tuo tunnetila mahdollistaa toiveesi toteutumisen. "Jumala" on olemassa vain sellaiselle, joka tuollaiseen olentoon itse uskoo. Mutta uskon tunnetila on kuitenkin totta ja astetta korkeampi eli tiedon tunnetaajuus on toiveen manifestaation värähtelytaajuus. Ja siksi mm. monet lestadiolaiset ovat ällistyttävän rikkaita (karkea yleistys! Ja heidän onnellisuudestaan me emme tiedä mitään).

Älä siis enää enää "vaivaa päätäsi" äläkä pähkäile mielessäsi niitä syntyjä syviä vaan pyri uskomaan, tavoittamaan korkea tunne, tavalla tai toisella. Vapauta mielesi haluamisesta ja todellista toiveeesi.

Kommentit