Karma ei ole "universumin kosto" vaan seuraus johon on syy

Negatiivisessa tunnetilassa oleva ihminen kokee erillisyyttä ja uskoo, että karma (syyn ja seurauksen laki) on "universumin kosto", jonka kohteeksi pahat ihmiset joutuvat. Vaikka ihminen ei siis uskoisi lainkaan persoonallisiin jumaliin, niin erillisyysharhassa hän silti näkee universumin eräänlaisena tuomarijumalana.

Karma on seuraus johon on syy, mutta universumi ei koskaan kosta kenellekään, vaan luomme itse kaikki kokemuksemme. Emme ole maailmassa oppimassa "paremmiksi ihmisiksi" vaan kokemassa erillisyysharhaa ja luomista. Olemme täydellisen vapaita ja kaikkivoipia.

Koska kaikki viha perustuu aina pelkoon ja on sellaisena paradoksaalisesti positiivinen voiman tunne hetkellisesti, niin viha ei ole pahuutta vaan pelkoon ja arvottomuudentunteeseen perustuvaa inhimillisyyttä.

Ja vihaisen ihmisen tuomitseminen pahaksi on myös "pahuutta".

Kaikki negatiiviset tunteet aiheuttavat kärsimystä, eli uhri ei ole parempi kuin pahantekijä, vaan oman uhriutensa aiheuttaja. Kun karmaa tarkastellaan tästä näkökulmasta, niin negatiivisessa tunnetilassa oleva ihminen suuttuu ja ajattelee, että "uhria syytetään ja pahantekijää säälitään", mutta korkeasta tunnetaajuudesta käsin katsottuna kumpikaan ei ole syyllinen, molemmat ovat osallisia.

Universumi tai "jumalat" eivät siis ole meidän ulkopuoleltamme vaikuttavia voimia ja tuomareita. Voimme tuomita vain itse itsemme valitsemalla negatiivisen tunnetilan eli kärsimyksen näkökulman.

Myös yksijumalisissa eli monoteistisissä uskonnoissa on aina ollut tämä tieto: Me olemme itse elohim ja el-ilah eli allah. Meitä itseämme korkeampia voimia ei ole olemassa (Raamatussa Ps 82:6, Joh 10:34). Ja monijumaliset uskonnot eivät poikkea yksijumalisista millään tavalla: jumaluudet ovat esim. hindulaisuudessa vertauskuvia ja kaikkeuden olemuspuolia, ajatuksia itsestään, aivan kuten kristinuskon ns. kolminaisuuskin.