Selkeyden ja tyytyväisyyden tunnetilassa vastaanotat ainoastaan sellaisia asioita, joita todella haluat juuri tuolla hetkellä




Kun olet tyytyväinen nykyhetkeen, niin manifestoit juuri sen toiveen, jota me kaikki ihmiset tavoittelemme, eli onnellisuuden tunteen. Mitään muuta saavutettavaa meillä ei koskaan ole. Egojen ja persoonallisuuksien henkilökohtaiset saavutukset ja onnistumiset ovat todellisuudessa kollektiivisia, eli yksi yksilö - esimerkiksi taiteilija - vain todellistaa toiveita, joita monet muut sitten kokevat hänen kauttaan. Yksilö ei siis ole "poikkeusyksilö" ja parempi ja lahjakkaampi kuin muut, vaan hän vain ilmentää yhteistä taito- ja lahjakkuusreserviämme, ja myös kaikkien edesmenneiden ihmisten osaamista. Egoja eli yksilöitä ei ole olemassa muuten kuin meidän uskomuksissamme.

Tyytyväisyyden tunnetila on siis itsessään manifestaatio, jossa on kaikki mitä voimme koskaan tavoitella.

Kaikki universumissa on aina joka hetki synkroniassa eli järjestyksessä, ja siksi et voi YRITTÄÄ tulla onnelliseksi juuri nyt jollain tietyllä tavalla, ellei tuo tapa ole rakkauden ja tyytyväisyyden tunteen tunteminen (jota voimme manifestoida millä hetkellä tahansa, kohdistamalla ajatuksemme tietoisesti iloa tuottaviin asioihin). Synkronia siis estää meitä saamasta "kaiken heti nyt", koska kaikkien rationaalisten toiveidemme saavuttaminen juuri nyt ei OLE todellinen toiveemme. Jos sinulla on nälkä, niin et halua syödä kaikkia maailman herkkuja juuri nyt, koska se tuottaisi sinulle kärsimystä, ei onnellisuutta. 

Se, että kaikki maailman ihmiset haluaisivat joka hetki esimerkiksi todella paljon rahaa, ei myöskään ole noiden ihmisten todellinen toive, ja siksi se ei todellistu läheskään aina silloinkaan, kun nuo ihmiset ovat tyytyväisyyden taajuustilassa. Jos olet todella toivonut voittavasi suuren summan rahaa, niin tuon summan voittaminen ei tunnu miltään muulta kuin tyytyväisyydeltä, koska voitat sen synkronisesti oikealla hetkellä, eli se on vain "seuraava looginen askel". Ja tästä johtuu myös se, että rikkaat ihmiset eivät ole onnellisempia kuin köyhemmät. Oma arvostava suhtautumisemme rahaan tekee meidät onnellisiksi, ei raha itsessään. Raha on vain energiaa.

Vastaanotamme korkeassa tunnetilassa siis sekä tuon tyytyväisyyden tunteen, ETTÄ lisää asioita, jotka tekevät meidät tyytyväiseksi.

Vetovoiman laki siis aikaansaa sen, että tuossa korkeassa tunnetilassa vastaanotamme myös tuleviin hetkiimme toiveidemme manifestaatioita (samanlainen värähtely vetää aina puoleensa samanlaista). Ja siksi olemme tyytyväisinä aina toiveidemme todellistumisen taajuustilassa, "voittoputkessa".

Negatiivisista tunteista emme kuitenkaan pääse ihmisinä koskaan täysin eroon "elämän unessa" siksi, että vain ei-toivotun kokemus mahdollistaa toivotun valitsemisen. Juuri ongelmat tekevät siis sinut vapaaksi.  Jos onnistut jossakin asiassa ja olet siksi pakahduttavan onnellinen, niin et voi loputtomasti tuntea onnellisuutta tuosta täsmälleen samasta asiasta, vaan sinun on "päivitettävä" onnellisuutesi syyt joka hetki, pysyäksesi onnellisena myös tulevaisuudessa.

Jos löydät itsellesi puolison ja rakastat häntä, niin tunnet onnellisuutta. Ihailet hänen ominaisuuksiaan, ja keskität huomiosi niihin, jolloin näet "kaiken hänessä kauniina". Te molemmat olette kuitenkin jatkuvassa muutostilassa, ja jos rakastatkin tuota ihmistä ehdollisesti eli tarraudut mielessäsi niihin ominaisuuksiin, jotka saivat sinut rakastumaan häneen, niin et salli hänen muuttuvan. Ja silloin menetät onnellisuuden tunteen, joka siis on ainoa päämääräsi.

Mutta jos keskityt rakastamaan ennen muuta itseäsi ja kunnioitat tuota toista ihmistä ehdoitta, niin et menetä tyytyväisyyttäsi ja onnellisuuttasi, koska et yritä hallita tuota toista ihmistä. Ja tällöin pysyt onnellisena, vaikka tuo toinen ihminen toivoisi ja manifestoisi sellaisia asioita, joita sinä et toivo (esimerkiksi jos kumppanisi rakastuu toiseen ihmiseen ja päättää elää hänen kanssaan). Tätä on ehdoton rakkaus.

Seuraa siis aina omia toiveitasi ja omaa sisäistä korkeaa tunnettasi, heijasta tuota sisäistä valoa kanssaihmisiisi. Silloin muo muutkin ihmiset saavat vapauden valita omat todelliset toiveensa, eivätkä he uhraudu sinun toiveidesi puolesta - eivätkä myöskään syytä sinua siitä, että joutuivat luopumaan omista toiveistaan.

Älä yritä kontrolloida tapaa, jolla toiveesi toteutuvat, vaan luota synkroniaan. Mitään ei kuitenkaan ole fysiikan näkökulmasta todella olemassa, joten huolen kantaminen siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, on joka tapauksessa täysin turhaa.

Muista aina, että jos joku "suuri toiveesi" ei ole vielä todellistunut, niin sen manifestaatioprosessi ei vielä ole saavuttanut hetkeä, jolloin manifestaatio synkronisesti tapahtuu - tai tuo toive ei olekaan sinun todellinen toiveesi, vaan tulet vastaanottamaan jotakin paljon parempaa (esim. jos toivot parisuhdetta jonkin tietyn ihmisen kanssa tai toivot saavasi tietyn työpaikan).

Valitse tyytyväisyys ja rohkeus kärsimyksen ja pelkojen sijasta ja todellistat joka hetki sydämesi toiveita.

Kommentit