Älä tavoittele mainetta ja kunniaa - tavoittele innostusta, onnellisuutta ja mielenrauhaa




Miksi maineen ja kunnian tavoittelu vain niiden itsensä vuoksi saa ihmisen väistämättä pettymään?

Kaikki, mitä saamme elämässämme "aikaan " (todellistamme jotakin ikuisuudesta ajallisuuteen) tuottaa meille mielihyvää siksi, että koemme onnellisuutta manifestaation hetkellä. Maine, kunnia ja vaikkapa yhteiskunnallinen asema ovat sen sijaan pelkästään mielikuvia siitä, että joku aikaansaannoksemme tekisi meistä arvokkaita - arvokkaampia kuin muut.

Meistä kukaan ei ole koskaan arvokkaampi kuin joku toinen.

Arvostetut ja kuuluisat, "aikaansaavat" ihmiset ovat kokeneet korkeassa tunnetilassa inspiraatioita (saaneet yhteyden korkean taajuuden kollektiiviseen ajatusvirtaan), uskoneet kykyihinsä ja onnistuneet. Mutta hekään eivät tunne onnellisuutta, elleivät he intuitiivisesti "innostu" joka hetki uudelleen. Voimme tuntea onnellisuutta vain juuri nyt.

Ihailu ja arvostus muiden ihmisten taholta voi siis tehdä kuuluisan ihmisen myös onnettomaksi ja rauhattomaksi, koska toisten ihmisten arvostuksesta riippuvainen ihminen ei itse hallitse omaa elämäänsä.

Se joka itse iloitsee aikaansaannoksistaan tuntee onnellisuutta, oli hän maineikas tai "suurelle yleisölle" tuntematon.

Alun perin positiivisen sanan "vaatimattomuus" merkitys on muuttunut negatiiviseksi, eli ikään kuin omista saavutuksistaan iloitsevan pitäisi olla NÖYRÄ, epäonnistumisia odottava. Alun perin tuo sana on tarkoittanut sitä, että meidän ei tule VAATIA ihailua ja arvostusta muilta, vaan ottaa se vain vastaan, jos se on tullakseen. Ja iloita siitä, arvostamalla itseämme ja kaikkia muita.
Kun ihailtu ihminen "pitää jalat maassa" hän "maadoittaa" itsensä, eli tuntee olevansa osa kokonaisuutta, omanarvontunteinen, ei ylpeä. Ja nauttii elämästä, ei maineestaan.

Sinä olet omien kokemustesi ja saavutustesi täysin vapaa luoja. Nauttimalla nykyhetkestä saavutat väistämättä asioita, jotka tuottavat sinulle mielihyvää. Ja kun tunnet mielihyvää, muut ihmiset heijastavat sinun oman mielihyväsi takaisin sinuun, arvostamalla sinua.






Kommentit