Korkeammilta olennoilta apua pyytävä ihminen luovuttaa pois oman voimansa, koska pyytäminen tapahtuu aina matalassa tunnetaajuudessa


 

Armon ja avun rukoileminen oman itsen ulkopuolelle kuvitellulta hahmolta - oli tuo hahmo sitten messias, enkeli, henkiopas tai jumala - estää manifestaatiot rukoilemisen hetkellä. Ja tämä johtuu siitä, että pyytämisen ja manifestaation taajuus on täysin erilainen.

Jumalhahmojen apuun NÖYRÄSTI luottava ihminen on siis kuin vanhempiensa armoilla elävä lapsi, joka ei saa itse päättää, mitä hän omalta elämältään haluaa. Ja siksi esimerkiksi kristillisen jumalan kutsuminen "isäksi" saattaa tehdä tuohon isään luottavan myös hyvin onnettomaksi, jos hänen mielikuvansa isästä on negatiivinen, autoritäärinen. Eli jos hän kokee, että isä on ankara yksinvaltias, joka tuomitsee lapsensa "syntiseksi", ja että kärsimys elämässämme johtuu tuosta "pahuudesta", eli ns. perisynnistä. Kristinusko ei ole tässä muodossa profeetta Jeesuksen oppi lainkaan, vaan "ankara jumala" on keksitty vasta myöhemmin siksi, että tuollaisen jumalhahmon avulla papiston ja heidän kanssaan valtaa käyttävien maallisten hallitsijoiden on ollut helppo hallita uskovia ihmisiä. Ehdottomasti rakastava jumala (hepreaksi "elohim ahava") ja tuomitseva jumala, joka on itse "täydellinen", värähtelevät siis myytteinä eli ajatusmanifestaatioina täysin eri taajuudella. Todellisuudessa tuollaista täydellistä hahmoa ei ole koskaan ollut olemassa, sillä kollektiivinen tietoisuutemme (jota erilaiset jumalhahmot myyteissä kuvastavat) laajenee koko ajan, ja myös korkeampi minämme laajenee koko ajan, eikä ole koskaan "staattisessa täydellisyyden tilassa".

Edellä mainittua vallankaappausta (ihmiseltä vietiin kristinuskoa muutettaessa hänen oma voimansa) kuvastaa hyvin myös se, että keisareita alettiin aikoinaan kutsua "jumaliksi", ja samaan aikaan keksittiin (ja lisättiin Raamattuun, kts. Bart Ehrmanin tutkimukset) myös profeetta Jeesuksen "jumaluus", eli että hän on "jumalan ainoa poika", ja sellaisena täydellinen, kun taas muut ihmiset ovat vajavaisia ja perisyntisiä. Jeesus itse ei koskaan väittänyt olevansa "jumalan ainoa poika", vaan hän kutsui itse kaikkia ihmisiä nimellä "elohim", josta jäänteenä on Johanneksen evankeliumin kohdassa 10:34 viittaus VT:n Psalmin kohtaan 82:6 , jossa on (hepreaksi) lause: "Atem elohim", eli "te olette elohim". Myöhemmin sellaiset lauseet, kuin "te olette korkeamman poikia ja tyttäriä" ja "jumalan kuvia" ovat muuttuneet osin käsittämättömiksi juuri siksi, että tuo "elohim" (joka on monikkomuotoinen sana), on erotettu ihmisestä erilliseksi hahmoksi - vaikka tällaista hahmoa ei ole olemassa, vaan olemme jokainen "jumala" itsellemme. 

Jumalat ovat siis myyttejä, ja ihmiskunnan kollektiivista ajatusvirtaa, joihin uskominen vahvistuu aina silloin, kun uskova yhdistää jonkin kokemansa onnellisen tapahtuman siihen, että hän on pyytänyt sitä rukoilemalla juuri siltä jumalalta, johon hän itse uskoo. 

Eli jumalien tai muiden korkeampien olentojen apuun luottavat usein kyllä kokevat saavansa apua, mutta tämä ei johdu siitä, että nuo olennot auttaisivat heitä, vaan siitä, että he ovat uskon värähtelytaajuudella luottaessaan "korkeamman apuun". Tästä tunnetilasta kertoo uskonnollinen neuvo: "jätä ongelmasi herran haltuun". Ongelma siis luovutetaan noiden korkeampien olentojen ratkaistavaksi, jolloin manifestaatio pääsee tapahtumaan. Lauseet "autuaita ovat yksinkertaiset" tai "autuaita ovat puhdassydämiset", sekä myös kehotus "tulla lasten kaltaiseksi" tarkoittaa, että korkean eli manifestaation taajuuden voi tavoittaa ihminen, joka ei YRITÄ saavuttaa mitään, vaan joka vain ottaa vastaan sen, josta hän on unelmoinut. Lapsethan luovat todellisuuttaan leikkimällä, ja he myös uskovat tuon leikin olevan totta - jolloin se myös ON totta.

Korkeammat olennot - nimitettiin niitä millä nimellä tathansa - ovat siis "olemassa" aina sellaiselle ihmiselle, joka niihin uskoo, ja tästä johtuu se, että ihminen voi kokea saavansa apua niin jahvelta, jumalalta, allahilta, krishnalta, kuin miltä tahansa muultakin myyttiseltä hahmolta (samasta syystä ihmiset haluavat myös usein ostaa kuuluisien taiteilijoiden henkilökohtaisia tavaroita: palvomisen euforiatilassa he kokevat saavansa "palan" tuon kuuluisan ihmisen karismasta ja voimasta). Uskomisen taajuustila on tila, jossa siis itse otamme vastaan omat ajatusmanifestaatiomme, koska emme YRITÄ manifestoida niitä, vaan TIEDÄMME, että toiveemme toteutuvat - jolloin ne toteutuvat.

Voimme pyytää apua myös "pahoilta hengiltä", esimerkiksi toivomalla pahaa toiselle ihmiselle, mutta tällöin todellisuudessa pyydämme tuota pahaa itsellemme, sillä tunnetilamme on matala, jolloin manifestoimme ei-toivottua. Mustan magian ja voodoon "voima" taas perustuu siihen, että magian kohde pelkää tuota magiaa, ja pelkäävä ihminen manifestoi aina sitä, mitä hän pelkää. Pahan toivoja ja pelkääjä ovat siis resonanssissa keskenään, eli samalla värähtelytaajuudella. Tähän samaan ilmiöön on kansanuskossa perustunut noitien ja pahan silmän pelko, eli kyse on uskomuksesta, joka toteuttaa itse itseään, koska pahan taian vastaanottaja uskoo siihen.

Myös oman voimansa tiedostaava ihminen saattaa huomaamattaan suhtautua omaan korkeampaan minäänsä itsestään erillisenä, "viisaampana ja voimakkaampana" minänä, ja tämä tapahtuu aina, jos oma tunnetilasi on matala, jolloin koet konkreettisesti erillisyyden korkeammasta itsestäsi. Matalassa taajuustilassa ollessamme emme myöskään tunnista omia, sydämemme todellisia toiveita, joista osa on syntynyt jo ennen, kuin olemme syntyneet tähän inkarnaatioon. Nekään eivät kuitenkaan kahlitse sinua, ellet itse halua, mutta useilla korkeavärähteisillä ihmisillä tuollaiset toiveet ovat kuitenkin niin voimakkaita, että he eivät kykene tuntemaan onnellisuutta toteuttamatta jollain tavalla "elämäntehtäväänsä", esimerkiksi henkisinä opastajina. Ja henkisenä opastajana voi toimia missä ammatissa tahansa: esimerkiksi monet kampaajat tai hoitoalalla työskentelevät työskentelevät todellisuudessa myös henkisinä tukijoina asiakkailleen ja potilailleen, eli ei tarvitse olla parantaja parantaakseen, eikä pappi tunteakseen myötätuntoa.

Ja muista myös, että ns. henkiparantajatkaan eivät koskaan paranna sinua heidän omalla voimallaan, vaan jos koet saavasi apua esimerkiksi reikihoitajalta, niin tuo hoitaja on vain kanava, jonka avulla vahvistat itse omaa uskoasi siihen, että parannat itsesi omalla voimallasi. Samoin selvänäkijät eivät ANNA sinulle tietoa jostain korkeammalta, vaan sinussa itsessäsi on tuo sisäinen tieto, jonka nuo näkijät vain kuvittavat ja sanoittavat. Tästä johtuu myös se, että kaikki näkijät eivät suinkaan "näe" kaikille ihmisille, esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa näkijä on matalammassa tietoisuus- eli taajuustilassa kuin se ihminen, jolle hän "katsoo". Ja tällöin näkemistä kovasti YRITTÄVÄ näkijä saattaakin nähdä aivan jonkun toisen ihmisen ns. tulevaan (yrittäminen laskee näkijän taajuustilaa). Eli jos haluat tietää, mitä sinulle tulevaisuudessa tapahtuu, niin pyri aina yhteyteen oman korkeamman olemuksesi kanssa, jolloin näet sellaisia mahdollisuuksia, jotka ovat oman sydämesi toiveen mukaisia, ja joista voit edelleen joka hetki itse valita sellaisen, joka miellyttää sinua eniten. Muista siis aina, että voimasi on aina juuri siinä hetkessä, jossa parhaillaan olet, eikä mikään itsesi ulkopuolinen voima tai "kohtalo" koskaan pakota sinua mihinkään. Voimme olla matkalla jonnekin, mutta silti inspiroitua muuttamaan matkasuunnitelmaamme, ja valitsemaankin toisen polun. Eli voit milloin tahansa valita toisin, vaikka sinusta tuntuisi, että "kohtalosi" on valita jokin tietty suunta. 

Esimerkiksi sellaiset ihmiset, jotka kokevat, että he ovat syntyneeet auttamaan muita ihmisiä, ovatkin hyvin usein matalassa tunnetilassa, saadessaan tuollaisen sisäisen viestin. Muiden auttaminen on suunnattoman arvokasta, koska auttaessasi muita autat myös itseäsi, mutta jos uhraudut muiden ihmisten puolesta et voi auttaa ketään, koska uhrautuminen tapahtuu aina negatiivisessa tunnetaajuustilassa!

Sinä olet korkeampi olento, sinä olet Kaikki Mikä On, sinä olet täysin kaikkivoipa. Ja kunnioita, arvosta ja rakasta myös kaikkia muita olentoja ympärilläsi, sillä myös heistä jokainen on kaltaisesi - oman elämänsä Luoja ja manifestaatio.

Kommentit