Arvosta aivan kaikkea mitä koet, sillä juuri kokemuksesi luovat uutta, ja mahdollistavat siten elämän jatkumisen



Elämämme maapallolla perustuu jatkuvaan muutokseen, jatkuvaan liikkeeseen, solujen kuolemaan, ja uusien syntymään, sisään-ja uloshengitykseen, verenkiertoon, sydämenlyönteihin, ruuansulatukseen, kasvien yhteyttämistoimintaan, elävien organismien syntymään ja kuolemaan, saalistukseen ja saaliina olemiseen, planeettojen jatkuvaan liikkeeseen, lämpötilanvaihteluihin, merivirtojen ja tuulen liikkeisiin, planeettamme vulkaaniseen toimintaan.

Mutta negatiivisista tunteista ja ongelmista kärsimme  pääosin vain me ihmiset, sillä meidän on vaikeampi hyväksyä tuota jatkuvaa muutosta, eli sitä, että kuolema on aivan yhtä tärkeä ja arvokas tapahtuma kuin syntymä, ja että kaikki kokemamme ongelmat ovat välttämättömiä, jotta voimme luoda niiden vastakohdan eli jotakin sellaista, jota haluamme. 

Mutta sinä tiedät jo olevasi oman todellisuutesi täysin vapaa Luoja, sinä tunnet vetovoiman lain ja sen ehdottomuuden, ja sinä voit oppia tietoisesti arvostamaan aivan kaikkea kokemaasi, ja muistaa joka päivä, että kaikesta, mitä koemme, seuraa lopulta aina pelkästään hyvää.

Eli sinä ymmärrät ja osaat arvostaa jatkuvaa muutosta, joka on elämämme ja olemassaolomme edellytys.

Arvosta kaikkien kanssaihmistesi erilaisia mielipiteitä, sillä heidän oma elämänsä on synnyttänyt heidän näkemyksensä, ja jokaisella meillä on täysin uniikki oma elämänkokemuksemme. Ja jos sinä arvostat muita ihmisiä, niin hekin arvostavat sinua.

Arvosta myös kanssaihmistesi pelokasta, hyökkäävää, tuomitsevaa, syyllistä tai syyttävää, ivallista, halveksuvaa tai röyhkeää käytöstä, sillä heidän negatiivinen käytöksensä kertoo sinulle, että he ovat parhaillaan erossa omasta korkeammasta minästään, ja ilmentävät tuskaansa käyttäytymällä negatiivisesti muiden ihmisten seurassa, kuvitellen, että nuo muut ihmiset ovat syypäitä heidän tuskaansa. Arvosta sitä, että havaitset sen, että voisit itsekin olla heidän asemassaan, ellet tiedostaisi parhaillaan korkeamman minäsi läsnäoloa, ja tuntisi negatiivisten tunteiden sijaan myötätuntoa ja arvostusta.

Arvosta siis myös aina omia negatiivisia tunteitasi, sillä negatiivinen tunnetilasi kertoo aina siitä, että korkeampi minäsi viestittää parhaillaan sinulle, että  tuijotat täysin turhaan ongelmaa, sillä ongelmasi on jo ratkaistu. Voit vastaanottaa tuon ratkaisun päästämällä irti, eli lopettamalla ongelman tuijottamisen.

Arvosta kaikkein voimakkaimpiakin pelon, epätoivon ja turhautumisen tunteitasi, sillä ne kertovat voimakkaista toiveistasi, joita et ole vain vielä itse sallinut itsellesi. Ja  arvosta sitä, että juuri epätoivosi voimakkuus kertoo siitä, kuinka helppoa sinun olisi milloin tahansa saavuttaa unelmasi, jos vain lakkaisit tuntemasta epätoivoa, eli tuijottamasta ongelmaasi.

Arvosta tyytyväisyyden, mielihyvän ja ilon tunteitasi, oli niden syy mikä tahansa, sillä niitä tuntiessasi tiedät kulkevasi väistämättä, ja kaikkein helpoita mahdollista polkua pitkin kohti toiveitasi.

Arvosta sitä, että korkeampi minäsi on aina kanssasi, eikä koskaan väsy tai turhaudu ohjaamaan sinua, ja että juuri tuosta ohjauksesta kertovat kaikki tunnetilasi.

Arvosta sitä, että sinun ei KOSKAAN tarvitse yrittää hallita mitään olosuhteita, eikä yrittää hallita tai ymmärtää muita ihmisiä, sillä kaikki järjestyy aina, ja elämä kantaa aina, jos vain uskallat luottaa elämään, ja lakata taistelemasta. Arvosta sitä, että tiedät olevasi joka hetki yhteydessä kaikkiin maailman ihmisiin, korkeamman minäsi, eli korkean tietoisuuden taajuuden välityksellä.

Arvosta sitä, että voit elää ja antaa toistenkin elää, että voit olla täydellisen vapaa, ja sallia tuon vapauden myös kaikille muille ihmisille, jos vain itse uskot, että se on mahdollista.

Arvosta jokaista kokemaasi vastoinkäymistä ja sitä, että sinun ei tarvitse koskaan kokea kärsimystä, jos näet aina välittömästi vastoinkäymisesi luoman ratkaisun. Arvosta sitä, että juuri elämässämme kohtaamamme kysymykset mahdollistavat vastaukset, ja että ilman noita kysymyksiä ei olisi vastauksiakaan, ja että juuri kysymykset eli ongelmat mahdollistavat elämämme jatkumisen maapallolla. Ja tämä johtuu siitä, että elämää voi olla olemassa vain, jos jatkuva muutos tapahtuu - pysyvyyden tila on aina pelkkä näköharha. Luomme joka ikinen hetki elämäämme uudeksi. Jos elämäsi ei toiveistasi huolimatta tunnu muuttuvan paremmaksi, niin se johtuu vain siitä, että tuijotat jo manifestoimaasi nykytodellisuutta, uskoen sen pysyvyyteen, ja luot siksi koko ajan lisää samanlaisia kokemuksia.

Arvosta sitä, että et koskaan voi tehdä elämässäsi mitään väärin, ja että et koskaan lakkaa toivomasta uusia toiveita, etkä siksi myöskään koskaan saa elämääsi "valmiiksi", vaan elämäsi on ikuinen matka. Sillä ilman matkan jatkuvuutta ei olisi elämää. Ja voit kokea onnistuneen matkan vain, jos nautit kaikesta, mitä matkasi varrella koet.

Arvosta siis sitä, että jatkuva muutos on loputon mahdollisuus, eli että mikä tahansa on mahdollista, joka hetki.

Kommentit