Miksi monoteistisissa uskonnoissa kuten kristinuskossa on useita erilaisia rakkauden muotoja?

 

Miksi monoteistisissa uskonnoissa kuten kristinuskossa on useita erilaisia rakkauden muotoja?


Ilmiö johtuu pelosta, eli jos uskonto perustuu "korkeamman voiman" palvomiseen, niin uskonnon oppi ei voi perustua puhtaaseen rakkauteen, vaan pelkoon.


Tämä ajattelutapa tulee usein esiin kristittyjen kanssa keskustellessa. Kristitty saattaa yhtäkkiä kysyä rakkaudesta puhuvalta ihmiseltä:


"Mitä rakkauden muotoa tarkoitat?"


Rakkaushan on Jeesuksen itämaisessa rakkauden opissa selvästi yksiselitteinen, aito tunnetila, ja on siis olemassa vain yhdenlaista puhdasta rakkautta: Rakkautta, jota tunnet ollessasi täysin tyytyväinen ja levollinen, kuin pieni vauva tai kasvi, jolla on kaikki hyvin. Sinä ET siis tunne itseäsi innostuneeksi, kiihkeksi, haikeaksi etkä ylpeäksi, vaan rakkaus on mielenrauhan, haluamattomuuden tila.


Kristinuskon rakkauskäsityksen (kreikkalaisesta kulttuurista periytyvä) jako "agapeen" (jumalallinen rakkaus), filiaan (ystävyyteen), erokseen (haluava, romanttinen rakkaus) ja storgeen (perhelämpö, luonnollinen kiintymys) ei ole rakkauden opin mukainen, vaan nämä rakkauden eri "muodot" kuvaavat kiintymyyssuhteita, riippuvuutta, eivät tuota itse tunnetaajuustilaa.


Voimme kyllä tuntea aitoa rakkautta ystäviä, perheenjäseniä, rakastettuja ja kuvitteellisia "jumalia" kohtaan, mutta emme suinkaan aina tunne tuota tunnetta - emmehän rakasta itseämmekään koko ajan. Tunnetaajuusvaihtelut ovat inhimillisyyden perusta, luomisen välineitä: Ongelma luo ratkaisun, kysymys vastauksen, pelko vahvistaa rohkeutta, viha rakkautta.


Raamatuistakin löytyy yhä puhtaan rakkauden määritelmiä, mutta niihinkin ovat käännökset ja sesuroinnit, ja myös tahattomat editoinnit vaikuttaneet, jolloin alkuperäinen sanoma on hämärtynyt.


Esimerkki 1. Korinttolaiskirje 13:sta:


"Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään"...


Tässä viitataan ajatuksilla manfestoimiseen, eli jos ihminen onnistuu siirtämään vuoren, mutta ei tunne rakkautta itseään kohtaan, niin tuo onnistunut manifestaatiokaan ei tee häntä tyytyväiseksi. Myöskään "profetoiminen" ei ole viisasta ylpeyden eli pelon tilassa, sillä vastaanotamme myös ajatusvirtoja aina siltä taajuudelta, jossa itse olemme. "Tuomiopäivän profeetta" lietsoo siis pelkoa ja vihaa, ei välitä rakkautta.


"...3Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi..."


Tässä opastetaan viisaasti välttämään säälimistä ja itsekidutusta/uhrautumista, jotka eivät kumpikaan perustu puhtaaseen rakkauteen.


"...4Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5ei käyttäydy sopimattomasti..."


Tämä sana "sopimattomasti" lienee väärinymmärrys tai käännösvirhe, sillä emme voi koskaan miellyttää kaikkia ihmisiä yrittämällä tehdä niin. Moralismi ja halu miellyttää muita ei perustu rakkauteen.


"...ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa..."


Tässä kirjuri, pappi tai kääntäjä on ilmeisesti jälleen tehnyt omavaltaisen muutoksen tekstiin. Vääryyttä ei voi olla olemassa, koska se mikä on oikein tai väärin, on pelkästään uskomuksiin perustuva mielipide, ja luomme aina itse kaikki tilanteet, joissa koemme "vääryyttä". Myös "totuuden voitto" kuulostaa pelkoon perustuvalta ajatukselta. Totuushan vain on, eli sen olemassaolo ei vaadi minkäänlaista taistelua.


"...7Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii..."


Näistä sanoista on aiheutunut paljon turhaa kärsimystä Raamattua lukeneille ihmisille. Rakkauden tilassa emme KOSKAAN kärsi, emme ole toiveikkaita, emmekä "yritä kestää" (sietää) mitään, mistä emme itse pidä, koska aito rakkaus perustuu rohkeuteen ja oman itsen rakastamiseen, ei uhriutumiseen, pelkoon eli erillisyysharhaan!


"...8Rakkaus ei koskaan katoa."


Tämä viimeinen lause on aina totta, koska rakkaus on taajuusresonanssi elämän energian itsensä kanssa ja elämän energiavärähtely ei koskaan katoa. Se on aina ollut ja tulee ikuisesti olemaan.


Mitäänhän ei ole olemassa ilman energiaa. Olemme myös itse todellisuuden havaitsijoina pelkästään tuota energiavärähtelyä, ja siten myös "puhdasta rakkautta", ei-erillisyyttä.