Kaikki väkivalta tai sen uhka on aina oma luomuksesi - ja siksi voit myös helposti päästä sellaisista kokemuksista eroon.

 

Sosiaalisessa mediassa puhutaan nykyisin yhä enemmän väkivallasta, oli kyse sitten perhe- tai katuväkivallasta, "rasistisesta" väkivallasta, kiusaamisesta kouluissa tai työpaikoilla tai ns. kunniaväkivallasta tai sen uhasta.


Tuollaiset keskustelut ovat usein hyvin suosittuja, koska pelokkaita ja tuomitsevia ihmisiä on paljon. Syyttäminen ja sääliminen kohottaa ahdistuneen tunnetaajuustilaa hetkellisesti.


Tästä syystä kaikenlainen "juoruilu" on netissä hyvin suosittua, ja myös dramattisista kohtaloista kertovien dokumenttien ja "sosiaalipornon" katsominen.


Julkisuudessa esiintyviä draamakuningattaria ja -kuninkaita rakastetaan, koska he kokevat todeksi meidän muiden pahimmat pelot ja häpeät.


Suurin osa väkivalta-aiheista keskustelevista ihmisistä keskittyy usein väkivallan tai sen uhan kauhistelemiseen, väkivallan oletetun "uhrin" säälimiseen ja väkivallantekijän tai uhkaajan tuomitsemiseen.


Silloin tällöin joku turhautunut soraääni saattaa eksyä joukkoon ja kysyä: "Miksi kaivat verta nenästäsi?" "Miksi et poistu vaaralliseksi kokemastasi tilanteesta?" "Miksi provosoidut?"


Ja tällainen "väärinajattelija" tietenkin vaiennetaan - usein myös epäilemällä tuota "soraääntä" itseään väkivaltaiseksi - koska säällin ja tuomitsemisen tilassa olevat ylpeät ihmiset ovat täysin varmoja siitä, että juuri he ovat oikeassa. Ja myös turhautunut eri mieltä oleva manifestoi itse oman "kohtalonsa" väärinajattelijaksi tuomittuna - turhautuminenhan ei ole puhtaan myötätunnon tunnetila.


Jos taas tuollaiseen keskusteluun menee mukaan ihminen, joka on itse jo löytänyt vastauksen väkivaltaongelmaan, kokemalla konkreettisesti, kuinka puhdas myötätunto ja taistelusta kieltäytyminen sammuttaa vihan, niin vasta-argumentteja eivät tuomitsijat ja säälijät keksi - ratkaisu kaikkiin ihmissuhdeongelmiinhan löytyy aina myötätunnosta ja kunnioituksesta. Mutta nuo draamaa rakastavat ihmiset saattavat jäädä kuitenkin puolustelemaan "uhrin" pelon tärkeyttä ja arvokkuutta.


"Kyllä viisas ihminen on varuillaan ja valmis puolustautumaan hyökkääjiä vastaan!"


Moni oman pelkonsa puolustelija menettää myös täysin malttinsa, taistellessaan itsepintaisesti omaa sisäistä viisauttaan vastaan: "Pahoja narsisteja, psykopeetteja ja "rasisteja" ON olemassa! Mene hoitoon, hullu!"


Tällainen ihminen kokee siis itse olevansa tunne-elämältään hyvin epävakaa tuolla hetkellä, ja siksi hän näkee myös muut ihmiset itsensä kaltaisina.


Tällaiset kommentit kuvaavat hyvin pelokkaan ja ylpeän ihmisen sokeutta ja voimakasta tarvetta ylläpitää vallitsevaa tilannetta, puolustaa omaa ylpeyteen perustuvaa mielipidettä "totuutena":


Pelkomme manifestoituvat aina, mutta emme uskalla luopua peloistamme, koska olemme edelleen varmoja siitä, että on olemassa "pahoja" ihmisiä ja heidän "uhrejaan".


Köyden päästä on vaikea päästää irti, jos uskot köydenvedon olevan tärkeää oman "turvallisuutesi" takaamiseksi.


Vielä muutama kuukausi sitten sosiaalisessa mediassa erittäin runsaasti kannatusta keräsi mm. eräs ukrainalainen toimittaja, joka ikään kuin "paistatteli" säälijöiden ja venäläisten tuomitsijoiden suosiossa.


"Väärinajattelijat" teilattiin tai sivuutettiin useimmiten noissakin keskusteluissa, mikä on inhimillistä: Koemme usein turvallisempana "tietää" kuka on paha ja kuka uhri, vaikka olisimmekin väärässä.


Siksi "viestintuoja ammutaan", "hyökkäys on paras puolustus" ja "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa."


Tällainen "uhriutujan suosio" on kuitenkin aina vain väliaikaista, koska totuus paljastuu aina lopulta, ja ihmiset, joita on aiemmin säälitty, päätyvät lopulta myös itse tuomituiksi - koska he tuomitsevat itse itsensä.


Ylpeyshän käy aina lankeemuksen edellä, ja aikaansaamme kaikki kokemuksemme täysin vapaasti itse. Useimmat meistä eivät vain tiedosta tuota luomisen vapautta.