Miksi vieraita kulttuureja kannattaa arvostaa, mutta ei ihailla muita kulttuureja parempina?
Ajatus "ruoho on vihreämpää aidan takana" perustuu toiveikkuuteen, ei arvostukseen. Ja vain arvostaessasi kunnioitat myös noiden kuviteltujen muiden kulttuurien "ongelmia".
Mitään homogeenisiä kulttuurejahan ei ole edes olemassa, sillä jokainen jossain kulttuurissa osallisena elävä toteuttaa kulttuuria omalla tavallaan, oman mielensä eli mielentilansa mukaan.
Esimerkiksi ns. alkuperäiskulttuurien ihannoiminen muita parempina EI ole kunnioitusta. Ei ole olemassa mitään "jaloja villejä", jotka olisivat aina viisaita ja rohkeita - tai jotka eläisivät jonkinlaisessa muuttumattomassa paratiisissa, jossa kaikki on aina paremmin kuin "modernissa maailmassa".
Amerikan mantereen intiaanikulttuureilla on paljon ihailijoita, mutta ne ihmiset, joita pidetään intiaaneina (täysiverisiä intiaaneja ei ole olemassa, kaikki ovat sekaverisiä) ovat kaikki inhimillisiä ihmisiä, ja tuntevat myös ylpeyttä, katkeruutta, vihaa ja pelkoa.
Monet länsimaalaiset ihailevat esimerkiksi ajatusta siitä, että maata ei voi omistaa, ja sitä on perinteisesti pidetty intiaanikulttuuriin kuuluvana filosofiana.
Tällä hetkellä maailmassa elää kuitenkin paljon intiaanioletettuja, jotka ovat ylpeitä ja vihaisia - ja katkeria etenkin "esi-isiensä maiden varastamisesta". He puhuvat "esi-isien pyhistä maista", ikään kuin KAIKKI maa ei voisi olla pyhää.
Mitään tuollaisia pyhiä maita ei ole koskaan ollut edes olemassa, intiaaniheimothan tulivat alun perin mitä ilmeisimmin Aasiasta, ja heidän nomadikulttuurissaan ei tosiaan ole perinteisesti omistettu maata. Samalla tavalla "maattomia" ovat olleet kaikki paimentolaiset, joihin kuuluivat ennen myös ns. mustalaiset, travellerit ja tinkerit.
Myöskään hevosia intiaaneilla ei alun perin Amerikan mantereella ollut, he saivat hevosensa "valloittajilta eli eurooppalaisilta. Silti juuri ratsastava intiaanisoturi on monen ihailun kohde.
Sama pätee Suomessa eläneisiin saamelaisiin, jotka hekin ovat eläneet ennen paimentolaiselämää. Vaikka Suomessakin on ikivanhoja "pyhiä paikkoja" (esim. kalmistoja taai "voimapaikkoja"), niin eivät ne ole kenenkään yksittäisen ihmisen tai minkään tietyn heimon omaisuutta. Voimme pyhittää vaikka vuokraamamme kerrostaloasunnon vessan, jos haluamme niin tehdä. Ja silti joku toinenkin voi tulla vuokralle tuohon asuntoon ja "häväistä pyhän paikan" olemalla esim. siivoamatta tuota vessaa.
Voit kyllä itse kunnioittaa tuollaisia pyhiä paikkoja, mutta jos yrität omia ne tai tuomita sellaisia ihmisiä, jotka EIVÄT arvosta niitä, niin olet ylpeä, et kunnioittava. Et siis itsekään pyhitä tuota paikkaa! Jokainen ihminen on täysin vapaa elämään, kuten haluaa.
Israel/Palestiina on hyvä esimerkki "pyhästä maasta", joka on useimmille sen asukkaille ollut jo hyvin kauan kaikkea muuta kuin pyhä, pyhyyden irvikuva.
Pyhyys on sinussa itsessäsi - tai sitä ei ole.
Kunnioita siis kaikkia maailmankatsomuksia ja kulttuureja, koska silloin kunnioitat myös itseäsi - ja olet "pyhä".

Kommentit
Lähetä kommentti
Kommentoi, esitä kysymyksiä tai ilmoittaudu Korkean tunnetaajuuden kohtaamisiin (Barbaarikartanossa) täällä!