Kehosi tuottama tunnetila kertoo juuri nyt ajattelemasi ajatuksen, siihen liittyvän uskomuksen ja todellisen toiveesi eli korkeamman minäsi tiedon taajuuksien välisestä suhteesta


 

Kehosi on ikään kuin kemiallinen tehdas, laboratorio, ja kaikki tunnetilasi ovat tuon tehtaan valmistamia tuotteita.  Tuntemasi tunnetilat syntyvät tällä hetkellä ajattelemiesi ajatusten värähtelytaajuuden ja korkeamman minäsi tiedon värähtelytaajuuden välisestä suhteesta. Tuo korkeamman minäsi tieto toiveesi olemassaolosta värähtelee siis korkeimmalla taajuudella, mutta oma uskomuksesi tuon toiveen olemassaolosta voi värähdellä matalammalla taajuudella, jolloin toiveesi ei vielä ole päässyt todellistumaan sinun kokemuksenasi. Toiveesi on siis olemassa, mutta sinun oma uskomuksesi ei mahdollista sen havaitsemista.

Ja negatiiviset tunnetilat kertovat aina vain tästä värätelytaajuuksien välisestä erosta, eli ne ovat tuon  taajuuseron indikaattoreita, ja siksi absoluuttinen ohjausjärjestelmä, jonka avulla voimme valita sellaisia ajatuksia, jotka kohottavat tunnetilaamme, minkä seurauksena toiveemme ja ajatuksemme värähtelytaajuudet lopulta resonoivat keskenään.

Ja tästä resonanssista johtuu, että euforisen ilon tunnetilassa tunnemme olevamme "maailman omistajia" ja että "mikä tahansa on meille mahdollista" - koska mikä tahansa todella ON meille tuossa tunnetilassa mahdollista.

Syy siihen, että niin harva ihminen maapallolla kokee täydellisen kaikkivoipaisuuden tunteen tietoisesti todeksi aina halutessaan, johtuu siitä, että edes hyvin vahva uskokaan ei vielä ole tiedon tunnetaajuus, jossa manifestaatio tapahtuu. Vahva usko kyllä mahdollistaa tiedon taajuustilaan vapautumisen (tieto on uskon jälkeen seuraava askel toiveen todellistumista kohti), mutta jos "yrität tietää jotakin asiaa todeksi", niin se ei onnistu, koska yrität. Ja samoin: Voimakas haluaminen ja tahtominen tapahtuu aina matalammissa taajuuksissa.

Koska olet fyysinen olento, niin sinun on koettava jatkuvasti matalamman taajuuden kokemuksia, jotta voisit yli päätään olla olemassa, eli "hengissä", henkenä ruumiissa. Ja tämä johtuu siitä, että fyysistä ei ole lainkaan olemassa ilman joka hetki tapahtuvaa energian liikettä ja värähtelyä, eli elektronien liikettä atomeissa. Sillä lopulta: Mitään todellista fyysistä olevaisuuttakaan ei ole olemassa, vaan kaikki fyysiseksi kokemamme on vain energiavärähtelyä. Ja tulkintamme tuosta värähtelystä on se todellisuuden uni, jota nytkin parhaillaan uneksimme.

Kun juuri tällä hetkellä ajattelemasi ajatus siis kohtaa korkeamman minäsi tiedon toiveistasi, jotka nekin ovat aina vain ajatuksina eli unikuvina olemassaolevia, niin tuo kohtaaminen synnyttää kehossasi (joka sekin on pelkkä ajatus itsestään) kemiallisen reaktion, jonka koet tunnetilana: Arvottomuus, syyllisyys, viha, turhautuminen, toiveikkuus, ilo, tyytyväisyys, euforia. Ja tästä syystä ollessasi "tyytyväinen tähän hetkeen" (ns. flow-tila) kaikki toiveesi ovat välittömästi mahdollisia, koska et havainnoi eli ajattele tuossa tunnetilassa sellaista, joka sinulta vielä puuttuu. Silti KAIKKI toiveesi eivät toteudu välittömästi tyytyväisyytesi seurauksena, vaan vain yksi kerrallaan, koska ei ole ns. todellinen toiveesi, että joka ikinen toiveesi toteutuisi samanaikaisesti: Jos halusit yhden jäätelön, niin kymmenen jäätelön vastaanottaminen samalla hetkellä ei ole todellinen toiveesi.

Tästä toiveidemme suhteellisuudesta johtuu myös se, että kaikki länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa elävät ihmiset eivät ole koko ajan euforiatilassa, vaikka heidän jääkaappinsa olisikin jatkuvasti täynnä ruokaa, vaan tällainen "ruuan suhteen vauras" ihminen saattaa usein olla myös paradoksaalisesti onnettomampi kuin sellainen köyhemmässä maassa asuva ihminen, jolla ruokaa on riittävästi, mutta ei liikaa. Rikkaassa maassa asuva ihminen saattaakin nimittäin kaikesta tuosta ruokamäärästä huolimatta kohdistaa ajatuksensa siihen, että hänellä on vain yksi auto, vaikka hän haluaisi myös toisen auton. Kun taas köyhässä maassa elävä ihminen on vilpittömästi onnellinen siksi, että hänen kädessään on pala leipää. Tai rikas länsimaalainen saattaa tuntea syyllisyyttä siitä, että hänellä on ruokaa, ja köyhemmän maan ihmisellä ei ole sitä. Ja silloinkaan rikkaampi ei ole köyhää onnellisempi, eikä köyhempi myöskään hyödy millään tavalla tuon rikkaamman tuntemasta syyllisyydestä. Me emme voi koskaan auttaa muita ihmisiä negatiivisesta tunnetilasta käsin.

Jokainen kokemamme tunnetila on siis aina fyysinen, kemiallinen manifestaatio kahden erilaisen (tai korkeimmassa tunnetilassa samanlaisen) värähtelytaajuuden välisestä suhteesta.

Jokaisella ajattelemallasi ajatuksella on tietty taajuus, ja jos valitset korkeamman minäsi parhaillaan ajatteleman ajatuksen (halusin tietynlaiset kengät, ja nyt minulla on nuo kengät, koska tiesin, että voin saada ne, jolloin sain ne) niin toiveesi todellistuu. Jos taas valitset matalammalla taajuudella värähtelevän ajatuksen (minulla ei ole varaa ostaa haluamiani kenkiä), niin tuo matalampi taajuus ja sen manifestaatio todellistuu.

Täydellinen vapautesi Luojana johtuu siitä, että korkeampi minäsi ei koskaan eikä missään olosuhteissa laske omaa värähtelytaajuuttaan, jossa siis ovat myös kaikki toiveesi jo olemassa - siis ajatuksina itsestään, ja kaikki ajatuksemme ovat "ainetta", joilla on tietty taajuus. Valitsemalla matalamman tunnetilan voit näin valita myös ei-toivottuja kokemuksia. Ja silti olet koko ajan täydellisen vapaa, eli täydellisen kaikkivoipa myös kokiessasi kärsimystä.

Esimerkki: Toivot suurta lottovoittoa ja lottoat säännöllisesti, mutta et tunnetasolla täysin usko siihen, että voisit voittaa tuon suuren lottovoiton, vaan uskot joko sattumaan tai korkeampiin voimiin (esim. "rouva Fortuna", "jumala", "ganesha" tms.), jotka "armollisesti jakavat" lottovoittoja onnekkaille ihmisille, oman mielensä ja oikkujensa mukaan. Manifestoit jatkuvasti toiveikkuuden kokemuksia, mutta et lottovoittoja. Jos todella uskoisit eli tietäisit voittavasi tuon suuren lottovoiton, niin voittaisit sen. 

Ja voit myös välittömästi lähteä KULKEMAAN kohti suurta lottovoittoa, valitsemalla juuri nyt korkean tunnetilan, ja ajattelemalla lottovoittoa aina ainostaan korkeassa tunnetilassa, jolloin vetovoiman laki kuljettaa sinua kohti tuon ajatuksen manifestaatiota. Tästä syystä haaveilu ei koskaan ole turhaa, sillä ns. päiväunissasi saatat tavoittaa korkeimman taajuustilan, vaikka ajattelisitkin unelmoidessasi asioita, joiden saavuttamiseen "järkevä minäsi" ei usko.

Voit tietenkin tavoittaa tuon korkean taajuustilan myös uskomalla vahvasti "jumaliin" tai muihin korkeampiin voimiin, ja heidän apuunsa, mutta niin kauan kun et ymmärrä olevasi itse tuo korkeampi voima et voi täysin tietoisesti manifestoida, koska ns. armon rukoileminen ja pyytäminen tapahtuu aina matalissa taajuustiloissa (nk. jumaliin uskovat ihmiset pyytävät joskus muita ihmisiä "esirukoilemaan" puolestaan, koska heidän on helpompi uskoa muiden ihmisten rukousten voimaan, kuin omiensa).

Manifestoimme "vähemmän tärkeitä" asioita itsellemme helposti juuri siksi, että emme kiinnitä niihin huomiotamme negatiivisessa tunnetilassa. Esim. hyvin varakas ihminen vetää puoleensa jatkuvasti lisää rahaa, koska hän ei pelkää rahan loppuvan. Hän ei kuitenkaan ole suhteellisesti köyhää ihmistä onnellisempi, vaikka hänellä onkin runsaasti rahaa, koska kaikki sellainen, jota meillä itse kullakin on runsaasti, muuttuu itsestäänselvyydeksi. Ja koemme iloa ja arvostusta vain silloin, kun SAAVUTAMME jotakin, eli kun tunnetilamme kohoaa astetta hieman negatiivisemmasta hieman korkeammalle.

Ihminen, jolla on astma, uskoo hengityksen olevan vaikeaa eli hän pelkää, että henki ei kulje. Ihminen, jolla ei ole astmaa, ei useimmiten edes ajattele hengitystään, vaikka jokainen sisäänhengitys on elintärkeä hengissäsäilymiselle, eli jos sitä ei tulisi, hän kuolisi.

Mitä tietoisempi olet juuri tällä hetkellä tuntemastasi positiivisesta tunnetilasta, oli sen syy mikä tahansa, niin sitä nopeammin kuljet kohti toiveitasi. Sinun ei siis tarvitse huolehtia MITEN, milloin tai kenen toimesta itse kukin toiveesi toteutuu, vaan sinun tehtäväsi on vain luoda sellaiset "kemialliset olosuhteet", joissa itse pysyt toiveidesi kanssa taajuusresonanssissa. Ja jos iloitset pienemmistä toteutuvista toiveista, niin myös suuremmat manifestoituvat, sillä universumi ei koskaan kiellä sinulta mitään. 

Sillä sinä OLET tuo universumi.

*******************

Voit edelleen ilmoittautua Korkean tunnetaajuuden kohtaamiseen, joka järjestetään Barbaarikartanossa Porvoon lähellä 28.8.2021. Tarjolla hengenravinnon ja viehättävän kartanomiljöön lisäksi lisäksi runsaat ja herkulliset itämaiset kasvisruuat (ilmoitathan etukäteen, jos olet vegaani, etkä laktovegetaristi!). Hinta 50 e/osallistuja.  Ilmoittaudu tämän blogin viestikenttään, tai Facebookissa Sinä Olet Luoja- tai Barbaarikartano-sivujen postilaatikkoihin.




Kommentit

  1. Kiitos tästä lääkekustannuksia koskevasta puheenvuorosta. On totta, että lääkkeet ovat usein kalliita, ja olisi mukavaa, jos kustannukset olisivat alhaisemmat. On kuitenkin myös otettava huomioon, että näin herkillä markkinoilla on paljon valvontaa, esimerkiksi HAZOP-poikkeama-analyysin avulla. https://www.icoy.fi/asiantuntijapalvelut/asiantuntijapalvelut2

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kommentoi, esitä kysymyksiä tai ilmoittaudu Korkean tunnetaajuuden kohtaamisiin (Barbaarikartanossa) täällä!