Hehkuta ja vaali unelmiasi hyvinä hetkinä - meditoi tai nuku, kun tunnetilasi on hyvin matala



Masentuneet ihmiset välttävät ihmiskontakteja vaistomaisesti, sillä meissä kaikissa on sisäinen tieto siitä, että kärsimys on täysin turhaa! Vaikka siis olemme masentuneina todella kaukana todellisesta itsestämme, joka on täydellisen rajaton ja vapaa Luoja, niin tuossakin tunnetilassa silti kykenemme "suojelemaan itseämme". Puhekielessä masentuneita ivaa kehotus "kerää ittes". Mutta hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen pakeneva masentunut yrittää siis suojautua muiden ihmisten ivalta, koska hän tietää sisäisesti, että on negatiivisessa tunnetaajuustilassaan haavoittuvimmillaan.

Jos siis tunnet arvottomuutta, puutetta, rajallisuutta, syyllisyyttä, itsevihaa, pelkoa, epätoivoa tai katkeruutta, niin pyri tuossa tunnetilassa tietoisesti välttämään ajattelua, ja myös keskustelemista muiden ihmisten kanssa. Sillä jos negatiiviset uskomuksesi ovat valmiiksi voimakkaita, niin negatiivinen tapahtumaketju alkaa ajatusten ja puheen seurauksena voimistua hyvin helposti, jolloin sitä on lähes mahdotonta pysäyttää "positiivisella ajattelulla". Sillä tuossa tunnetilassa et yksinkertaisesti ole samalla taajuudella positiivisten ajatusvirtojen kanssa, jolloin et voi niitä tavoittaa (vs. radio ja televisiokanavat: värähtelytaajuus määrittää sen, mitä ohjelmaa katsot tai kuuntelet). Masentuneen ajatukset ovat siis kuin liekkeihin kaadettua bensaa, eli ne vain syventävät ja vahvistavat masentuneen kokemusta arvottomuudesta ja rajallisuudesta.

Tästä syystä monet masentuneet ihmiset vihaavat myös ns. positiivisia aforismeja, ja positiivista ajattelua ylipäätään, sillä he kykenevät omassa tunnetilassaan kohottamaan mielialaansa eli taajuuttaan vain vihan voimalla (ja kaikki viha on aina pohjimmiltaan vihaa omaa itseä kohtaan). Ja siksi "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa", "totuus kirvelee", ja "tappio on karvas". Aidosti positiivinen ihminen saa masentuneen raivostumaan, koska masentunut tietää, että tuo positiivinen ihminen on juuri siinä tunnetilassa, jossa hänen itsensäkin tulisi olla, jotta hänkin voisi kokea onnellisuutta. Ja samoin näennäisen tappion kokeva tietää olevansa mittaamattoman arvokas, ja juuri siksi hän kokee tappion aikaansaaman negatiivisen tunteen kärsimyksenä. 

Kaikki negatiiviset tunteemme kertovat siis siitä, että "tunteemme on väärä", koska näkökulmamme nuo tunteet aiheuttaneisiin asioihin on väärä: Suremme kuolemaa, koska kuolemaa ei ole. Suremme rahan vähyyttä, koska kiellämme tuolla hetkellä rahan itse itseltämme. Suremme rakastetun menettämistä, koska emme itse tunne menetyksemme hetkellä rakkautta, jolloin emme voi löytää (tai saada takaisin) toiveidemme rakastettuakaan. Pelkäämme sairauksia juuri siksi, koska tiedämme, että todellisuudessa mitään pelättävää ei koskaan ole. Sairauden tunne itsessään kertoo siitä, että elimistö on jo aloittanut parantumisen, eli pyrkimyksen kohti harmoniatilaa (esim. nuha ja yskä puhdistavat elimistöämme, ja kipu on arvokas viesti, joka kertoo energiatukoksesta ja disharmoniasta kehossamme).

Samasta syystä "narsistin uhri" suuttuu, jos joku toinen ihminen arvostaa sitä ihmistä, jota hän itse vihaa. Sillä uhriksi itse itsensä asettanut etsii epätoivoisesti negatiivisen taajuuden resonanssia muista ihmisistä, ja haluaa muidenkin tuomitsevan tuon ns. narsistin. Ja siksi kaikissa sellaisissa vertaistukiyhmissä, jossa "vääryyttä kokeneet" ihmiset yrittävät ymmärtää ja tukea toisiaan - vastustamalla "vääryyttä tehneitä" - koetaan aina myös ryhmän sisäistä vihaa, sillä katkerista kokemuksista puhuminen aina vain aktivoi ja lisää katkeruutta. Ja aivan samalla tavalla voi käydä psykoterapiassa, jos psykoterapeutti itsekin kokee arvottomuutta, vihaa ja turhautumista, sillä hän saa asiakkaansa kaivautumaan vain syvemmälle negatiivisiin tunnetiloihin, jolloin terapia ei suinkaan kohota, vaan vain vahvistaa negatiivisia tunnemuistoja entisestään. Samalla tavalla uskonnollinen johtaja, joka julistaa, että "jumalaa tulee pelätä ja syntejä katua", todellisuudessa vain pahentaa sekä omia, että seurakuntalaistensa kärsimyksiä, ja saa heidät tekemään myös enemmän noita oletettuja "syntejä". Koska kaikki sellaiset asiat, joihin kohdistamme huomiomme, lisääntyvät aina: Negatiiviset negatiivisessa tunnetilassa, positiiviset positiivisessa tunnetilassa.

Sinun kannattaa siis välttää ihmiskontakteja, jos olet hyvin matalassa tunnetilassa, sillä tuossa taajuustilassa vedät puoleesi vain sellaisia ihmisiä, jotka hekin kokevat hyvin voimakkaita negatiivisia tunteita. Ja jopa kaikkein rakkaimmat läheisesi ilmentävät tuollaisessa tilanteessa juuri sillä taajuudella värähteleviä tunteita, kuin missä sinä itse olet - elleivät nuo läheiset kykene rakastamaan sinua täysin ehdottomasti, jolloin he pysyvät selkeyden tilassa, sinun negatiivisuudestasi huolimatta. Mutta koska heidän tunnetilansa on siis paljon omaa tunnetilaasi korkeampi, niin sinä puolestasi tunnet heitä kohtaan katkeruutta ja vihaa. Ja juuri tällaisesta tilanteesta kertoo lause "käännä toinenkin poski". Tuon posken kääntäjä tuntee täysin puhdasta myötätuntoa, jolloin häntä uhkaavan vihaisen ihmisen viha laantuu, koska puhdas rakkaus sammuttaa aina vihan

Älä siis masentuneena "pura tuskaasi" muille ihmisille, äläkä etsi sääliä, sillä jos muut säälivät sinua, niin tunnet vihaa noita säälijöitä kohtaan, koska sinun arvottomuudentunteesi on niin kaukana heidän korkeammasta tunnetilastaan, ja sisäisesti tiedät tämän. Tästä syystä empatia ja sääli saa meidät inhoamaan ihmisiä, jotka säälivät meitä, sillä heidän säälinsä saa meidät jäämään kiinni negatiivisiin tunnetiloihin. Sääli eli empatia on siis negatiivinen tunne, joka tulee aina erottaa puhtaasta myötätunnosta. Jos säälit toista ihmistä, niin todellisuudessa halveksit häntä, sillä meillä jokaisella on oma sisäinen voima, joka ilmenee silloin, kun meitä arvostetaan, tai kun arvostamme itse itseämme, tai toista ihmistä.

Negatiivisen tapahtumaketjun pysäyttäminen silloin, kun se on jo käynnissä, ei ole helppoa, ja siksi sinun kannattaa tuossa tunnetilassa meditoida tai nukkua, olla eläinten tai kasvien seurassa, tai tehdä mitä tahansa sellaista, joka saa sinut vapautumaan negatiivisista ajatuksista. Sillä pääset "vaikeuksien kautta voittoon" hyvin nopeasti, jos yksinkertaisesti kieltäydyt  ajattelemasta kokemaasi tappiota, ongelmaa, tai muuta vastoinkäymistä. Ja tämä johtuu siis siitä, että jokainen tappio ja jokainen ongelma luo välittömästi positiivisen vastineen itsestään, korkeamman minäsi taajuustilaan.

Jos menetät rahaa, niin luot menetyksesi hetkellä paljon enemmän rahaa, kuin mitä menetit, eli pyri vilpittömästi iloitsemaan niin ostoksistasi, kuin velkojen ja laskujenmaksusta, tai häviämisestä rahapeleissä. Jos menetät rakastetun, niin pääset tuolla hetkellä lähemmäksi sellaista rakastettua, joka todella rakastaa sinua, eli menetyksesi mahdollistaakin todellisen toiveesi toteutumisen.  Rakasta siis aina entisiä kumppaneitasi. Jos sairastat, niin sairautta tuntiessasi luot koko ajan lisää terveyttä. Jokainen negatiivinen kokemuksemme siis todellisuudessa lisää onnellisuuttamme, sillä negatiivisen kokemuksen syvyys on yhteismitallinen onnellisuuden tunteemme kanssa (ajattele janaa, jonka alapuolella oleva paraabeli eli "aalto" on tuska, ja sen yläpuolella oleva paraabeli taas nautinto; ja paraabeli on aina symmetrinen akselinsa suhteen, niin janan ala- kuin yläpuolellakin).

Mitä voimakkaampi on siis toiveesi, niin sitä pahemmalta tuntuu, jos itse vastustat tuota toivetta, kieltämällä sen manifestaation itseltäsi, eli pysymällä negatiivisessa tunnetilassa. Ja muista aina: Myös toiveikas yrittäminen tapahtuu negatiivisessa tunnetilassa. Jos haluat sallia itsellesi toiveitasi helposti, niin keskity pelkästään korkean tunnetilan ylläpitämiseen, millä tahansa sellaisella tavalla, jota hallitset itse, koska sinä hallitset omia ajatuksiaasi, jotka taas mahdollistavat luomistyösi (esim. alkoholi ja muut kemialliset aineet eivät ole sinun hallinnassasi, vaan ne hallitsevat sinua). Mutta hehkuta korkeassa tunnetilassa vain sellaisia toiveita, jotka eivät laske tunnetaajuuttasi, eli joihin ei liity voimakkaita negatiivisia uskomuksia. Tällöin noiden hehkuttamiesi toiveiden manifestoituminen nopeutuu, ja samalla korkea tunnetilasi muuttaa myös em. negatiivisia uskomuksiasi positiivisemmiksi, koska korkea tunnetila ruokkii aina itse itseään, eli vahvistaa luottamustasi elämään kokonaisvaltaisesti.

Älä koskaan syytä muita ihmisiä mistään ei-toivotusta tilanteesta, mutta älä syytä myöskään itseäsi! Katumus ja syyllisyys ovat aina täysin turhia tunteita, sillä se, mikä on tapahtunut, on jo tapahtunut  ("maahankaatunutta maitoa on turha surra"), ja kaikki elämämme tilanteet ovat aina myös kanssaluomistilanteita, eli kukaan meistä ei koskaan ole yksin syyllinen mihinkään sellaiseen negatiiviseen manifestaatioon, johon liittyy muita ihmisiä. Ja kaikki mitä elämässämme koemme, on aina kanssaluomisen eli vuorovaikutuksen seurausta, tavalla tai toisella. Jopa täysin erakkona elävän ihmisenkin on synnyttänyt maailmaan toinen ihminen, ja tuo erakkokin elää maailmassa ja todellisuudessa, jossa elää myös muita olentoja.

Ei ole "kohtalokasta" tuntea vihaa esimerkiksi väkivallantekijöitä kohtaan, mutta muista silti aina, että "se joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa", eli jos tunnet vihaa ketä tahansa toista ihmistä kohtaan, niin vihaat samalla myös itseäsi. Ja jos kannat vihaa ja katkeruutta, päästämättä siitä irti, niin ajaudut ennemmin tai myöhemmin itse samantyyppiseen tilanteeseen "pahantekijäksi ja vihatuksi". Ja tällöin ymmärrät, kuinka pahalta vihasi kohteesta tuntui! Tästä on kyse silloin, kun puhutaan ns. karmasta: Tuntemalla negatiivisia tunteita muita ihmisiä kohtaan mahdollistamme myös sen, että muut tuntevat samanlaisia tunteita meitä kohtaan. Me emme ole erillisiä.

Suuri ja pitkäaikainen kärsimys kertoo siis aina vain siitä, että olet luonut koko tuon "kärsimyshistoriasi" ajan suunnattomasti ihania asioita, joita et juuri nyt - ja EDELLEENKÄÄN - salli itsellesi (tai et havaitse noita ihania asioita, vaikka olet ne jo sallinut, ja siksi rahakaan ei tee kaikkia rikkaita onnelliseksi, eivätkä kaikki  parisuhteet ole onnellisia, koska tuon onnellisuuden mahdollistava rakkauden tunne puuttuu). 

Mutta muista, että kärsimyksen suuruus ja pitkäkestoisuus ei tarkoita sitä, että myös noiden toiveiden salliminen olisi yhtä pitkän ja tuskallisen tien takana. Päin vastoin! Mitä suurempaa kärsimystä olet kokenut, niin sitä helpompi sinun on sallia myös toiveesi, jos vain lakkaat tuijottamasta sen ei-olevaisuutta, koska toiveesi virran voima on jo suunnaton.

Kuollessasi fyysisen kuoleman vapaudut välittömästi kaikista negatiivisista tunteistasi ja uskomuksistasi, ja koet siksi suurenmoisen euforian tunteen - ja tuolla hetkellä koet todeksi myös kaikki toiveesi. Mutta sinun ei tarvitse kuolla fyysisesti vastaanottaaksesi unelmiasi, vaan voit kokea "taivaan" myös maan päällä, rakastamalla itseäsi täysin ehdoitta, jolloin rakastat ehdoitta myös kaikkia muita ihmisiä, ja omaa elämääsi tietoisena Luojana.

Luota aina positiivisen tunnetilasi voimaan, sillä se kertoo poikkeuksetta siitä, että juuri parhaillaan sallit toiveitasi, eli et vastusta niiden toteutumista. Ja luota myös siihen, että positiivinen tapahtumaaketju vahvistuu vetovoiman lain vaikutuksesta aivan samalla tavalla, kuin negatiivinenkin tapahtumaketju, hetki hetkeltä, sekunti sekunnilta. Eli "hyvät asiat tuntuvat meistä hyviltä", aina!

Sinä olet Kaikki Mikä On, sinä olet Suuri Maailmanhenki, sinä olet elohim ja allah, sinä olet puhdas ilo ja ehdoton rakkaus, sinä olet kaikkivoipa. 

Ja sinä olet myös valonkantaja, eli voit omaa valoasi ilmentämällä auttaa niitä, jotka eivät havaitse valoa itsessään.

**********************

Ilmoittaudu mukaan Korkean tunnetaajuuden kohtaamiseen, joka järjestetään Barbaarikartanossa lauantaina 27.2.2021. Voit antaa yhteystietosi tämän blogin viestikenttään, tai ottaa yhteyttä yksityisviestillä Facebookin Sinä Olet Luoja- tai Barbaarikartano-sivuilla.



Kommentit

Lähetä kommentti

Kommentoi, esitä kysymyksiä tai ilmoittaudu Korkean tunnetaajuuden kohtaamisiin (Barbaarikartanossa) täällä!