Toinen ihminen vaistoaa aina valheesi ja ylpeytesi, jos yrität imarrella tai sääliä häntä

 

Jos ihminen käyttää positiivisia sanoja vain miellyttääkseen toista ihmistä, niin hän joko matelee (alentaa itsensä) tai säälii eli on ylpeä, eikä hän siksi ole rehellinen itselleen - oman arvonsa tunteva.


Sanat ovat juuri sellaisia, kuin millä mielellä ne sanotaan eli mikä niiden värähtelytaajuus on. Sana "rakkaus" on hyvä esimerkki näennäisesti positiivisesta sanasta, joka hyvin usein lausutaan ylpeyden tai epätoivon tunnetiloissa.


Jos toinen ihminen väittää olevansa jostain asiasta kanssasi samaa mieltä, mutta EI ole kuitenkaan aidosti tunnetasolla samaa mieltä, niin hän valehtelee itselleen. Ja valheella on aina lyhyet jäljet, koska haluamme tiedostamattamme itse paljastaa omat valheemme.


Jokainen ihminen voi vain itse tietää, onko hän aidosti tyytyväinen eli sinut omien uskomustensa kanssa vai ei. Jos hän ei ole tyytyväinen, niin hän ajautuu väistämättä taistelemaan oman "uskonsa" puolesta eri mieltä olevia vastaan.


Todellisuudessa hän taistelee itseään eli omaa sisäistä tietoaan vastaan.


Vaistoamme myös toisten ihmisten todelliset tunnetilat eläinten tapaan, ja siksi sekä ns. mairittelu eli imartelu, että sääliin perustuva kannustaminen tuntuu aina epämiellyttävältä.



(kuvassa orpo sammalmöykky keväthangella - tosin kasvit eivät tunne orpoutta, eikä niiden siksi tarvitse nöyristellä ketään)