Aivomme torjuvat usein ajatuksen kaikille olennoile yhteisen todellisuuden olemattomuudesta

 

Onko sinun vaikea käsittää sitä, että yhteistä ja yleistä todellisuuttakaan ei ole olemassa ilman sen jokaista yksittäistä havaitsijaa?


Kieltäytyvätkö aivosi näkemästä "ei-olevaisuutta" ja siis myös ajan olemattomuutta?


Jos menet rautakauppaan, niin sekä sinä, että raautakauppias uskotte rautakaupan olevan olemassa. Rautakauppa on joidenkin ihmisten ajatus eli idea, jota ei ollut ennen tuota ideaa. Ideaan uskovat loivat siis ajatuksen rautakaupasta, joka manifestoitui rautakauppana. Rautakauppa on siis "olemassa" siihen uskoville ihmisille, mutta se ei ole silti koskaan kaikille rautakaupan havainnojille täsmälleen samanlainen. Huomiomme eli aistimustemme kohteet ovat yhtä kuin todellisuutemme.


Jos siis menet rautakauppaan ja rautakauppias nukkuu tiskin takana, niin tuolle nukkuvalle rautakauppiaalle rautakauppa EI ole tuolla hetkellä olemassa, hänhän ei tee tulkintaa aisteillaan sen energiavärähtelystä. Hän ei ole olemassa myöskään itselleen - ennen kuin hän herää.


Sinulle tuo rautakauppiaskin on aivan erilainen, kuin hänelle itselleen.


Ns. henkisissäkin keskusteluissakin törmäämme usein ajatukseen todellisuudesta, joka jatkaa olemistaan, vaikka (teoriassa) kaikki olennot olisivat jo kuolleet. Useimmilla ihmisillä on siis hyvin vahva usko sekä oman minuutensa olemassaoloon, että kaikkeen muuhun, mitä he havainnoivat. Ja suuri osa ihmisistä uskoo, että kaikki muutkin olennot havainnoivat maailmaa samalla tavalla.


Siitä huolimatta moni uskoo, että esim. koira voi aistia syövän tai tietää omistajansa kuolleen toisella puolella maapalloa.


Koiran todellisuuus on siis aivan erilainen, kuin ihmisen.


Siihen aikaan, kun ihmiskunta ajatteli ja puhui paljon vähemmän myös todellisuus koettiin paljon monipuolisempana ja vähemmän "pysyvänä", materiaalisena - ja sellainena se koetaan edelleen monissa ns. alkuasukasheimoissa.


Kun ajatukset eivät estäneet intuitiivista tietämistä eli vaistotoimintaa, niin ihmiset kokivat "magian" eli ajatuksilla manifestoimisen hyvin luonnollisena asiana.


Kristinusko on itse asiassa syntynyt siksi, että vielä pari tuhatta vuotta sitten magiaan uskominen oli erittäin yleistä, ja kristityt alkoivat tuolloin vastustaa "mustia maagikkoja".


Koska kaikki, mitä vastustamme, kuitenkin lisääntyy aina, niin kristinuskon magiaa pelänneet kannattajat päätyivät lopulta demonisoimaan myös oman profeettansa Jeesuksen opin, joka oli "valkoista magiaa". Jeesuksenhan kerrotaan Buddhan tapaan levitoineen vetten päällä, monistaneen leipiä ja kaloja, sekä parantaneen sairaita.


Lapsi meni siis pesuveden mukana, kirjaimellisesti.


Pelko ei ole koskaan viisautta.