Miksi viisas ihminen ei tunne sääliä eikä velvollisuudentunnetta, eikä uhraudu tai taistele kenenkään toisen ihmisen puolesta?

 

Miksi viisas ihminen ei tunne sääliä eikä velvollisuudentunnetta, eikä uhraudu tai taistele kenenkään toisen ihmisen puolesta?


Jos olet ylpeä ja uhraudut, taistelet ja kärsit "heikkojen" puolesta, niin tunnet hetken mielihyvää, koska uskot tehneesi jotain arvokasta. Nuo hyvät teot luovat siis illuusion omasta arvostasi - jota et ilman tekojasi olisi tuntenut.


Todellisuudessa teet "karhunpalveluksen" sekä itsellesi että autettavillesi, koska et kunnioita heitä, vaan uskot heidän olevan heikkoja, ja autat heitä ylpeänä - eli olet itse edelleen pelokas, egoisti.


Etkä pelokkaana rakasta itseäsi ETKÄ noita autettaviasi.


Ylpeä ihminen on siis kuin vuorikiipeilijä, joka kaivaa kuopan vuoren juurelle, ja kiipeää sitten sankarillisesti ylös kuopasta. Vuori jää häneltä edelleen valloittamatta, ellei hän suostu rakastamaan itseään ja muita täysin ehdoitta.


"Sotasankaruuskaan" ei siksi koskaan ole todellista sankaruutta, koska taistelun muita vastaan voi voittaa vain, jos ei taistele ollenkaan. Kaikki sodathan ovat vain sotimista omaa itseä vastaan.


Ja siksi jokainen, joka valitsee puolensa muiden ihmisten välisissä taisteluissa, on itsekin aina ylpeä taistelija, ei koskaan rauhanpuolustaja.