Miksi uskonnolliset ihmiset ovat usein ankaria ja julmia - sekä itselleen että muille ihmisille?

 

Ihmiset, jotka eivät rakasta itseään ehdoitta, ajattelevat usein niin, että pelokkaat ja siksi vihaiset ihmiset (kuten lakeja rikkovat ja "moraalittomat" ihmiset) olisivat "mielenvikaisia", koska he eivät hallitse tunne-elämäänsä eivätkä siten myöskään tekojaan.




Tällainen ajattelu on ns. aikapommi, koska jos ylpeä ihminen ei hyväksy inhimillisiä tunteita ja "virheitä" muissa ihmisissä, niin hän ei hyväksy niitä myöskään itsessään.




Hän yrittää siis väkisin hallita omia tunteitaan, ja yrittää kontrolloida myös muiden ihmisten ihmisten inhimillisyyttä, koska muiden syyttäminen ja tuomitseminen vapauttaa hänet hetkellisesti syyllisyydentunteista.




Ja jos hän ei siis hyväksy omaa inhimillisyyttään, vaan yrittää tukahduttaa vaikkapa vihan tunteitaan, niin hän ajautuu itse ennemmin tai myöhemmin tilanteeseen, jossa tuo viha purkautuu hallitsemattomasti. Mehän pyrimme aina vapautumaan astetta matalammista tunnetaajuustiloista korkeampiin, ja viha on voiman tunne ahdistuneelle.

Juuri tästä johtuu esimerkiksi uskonnollisten eli "jumalaa pelkäävien" ihmisten ankaruus ja julmuus, sekä itseään että muita ihmisiä kohtaan.

Itseään ja muita syyllistävä ihminenhän tuijottaa koko ajan "pahaa" itsessään ja muissa, ja siten aktivoi sitä koko ajan omassa mielessään.