Hyvinvoinnin aikaansaama ikävystyminen ei ole sama tunnetaajuus, kuin mielenrauha

 

On tärkeää ymmärtää, että hyvinvoinnin eli hyvien olosuhteiden aikaansaama ikävystyminen ja mielenrauha eivät ole sama tunnetaajuus.


Jos ihmisellä on näennäisesti "kaikki hyvin", mutta hän ei arvosta itseään ja olosuhteitaan, hän ikävystyy. Ja koska ikävystyminen on negatiivinen tunnetila, se johtaa väistämättä myös negatiivisiin kokemuksiin, turhautumiseen, vihaan ja syyllisyydentunteisiin: Hyvissä olosuhteissa elävä ihminen yhdistää siis mielessään hyvinvoinnin ja ikävystymisen aikaansaaman levottomuuden, ja alkaakin sabotoida itseään - tuomita omaa hyvinvointiaan.


Ja tällöin hyvinvointi muuttuukin pahoinvoinniksi.


Tunnetilat ovat aina suhteellisia, eikä tyytymätön ns. hyväosainen ole yhtään onnellisempi, kuin tyytymätön ns. huonompiosainen.


Tästä johtuu se, että monet hyvin varakkaat, terveet, vakaissa parisuhteissa elävät ja ihaillut ihmiset kärsivät masennuksesta: He eivät itse kunnioita itseään, eivätkä siksi koe ansainneensa kaikkea tuota hyvää.


Sääli, jota monet näennäisesti menestyneet ihmiset tuntevat "huono-osaisia" kohtaan johtuu tästä sisäisestä ristiriidasta: Todellista menestystä on vain onnellisuuden tunne, ja siksi moni hyväosaisenaa pidetty tuntee syyllisyyttä omasta "parempiosaisuudestaan".


Todellisuudessa hänen säälimänsä ihmiset ovat kuitenkin usein onnellisempia, kuin säälijä itse, koska noilla "huonompiosaisilla" on unelmia - he eivät siis ole ikävystyneitä.


Jos olet itse tällainen "maailmanparantaja", tunnet levottomuutta ja koet tarvetta taistella "huono-osaisten" puolesta, niin muista, että maailma ei ole sairas.


Jos haluat auttaa muita ihmisiä, niin voit tehdä sen vain ja ainoastaan omalla esimerkilläsi, eli nauttimalla omasta elämästäsi ilman syyllisyyttä - ja auttamalla sellaisia ihmisiä, jotka aidosti arvostavat apuasi.


Sääli on sairautta - aina!