Pitääkö lapsena koettuja negatiivisia, mutta tiedostamattomia tunnemuistoja, "kaivaa" esiin?

 

Pitääkö tiedostamattomia negatiivisia tunnemuistoja yrittää "kaivaa" esiin?


Kaikki, mihin kohdistamme huomiomme, lisääntyy ja vahvistuu aina. Siksi ei kannata yrittää kaivaa esiin sellaista, jota ei muista, vaan pyrkiä vain kohtaaman tuo pelko itsessään, mielenrauhan tilassa.


Kun hyväksymme pelon emmekä yritä vastustaa sitä, niin pelko pienenee.


Ja positiivisten kokemusten kautta pelosta voi päästä eroon kokonaan. Jos muiston aiheuttanut kokemus on tarpeen "kohdata", niin siihen tulee mahdollisuus, jos itse sallimme niin tapahtua (esim. hypnoosissa).


Monesti "dramaattisia" kokemuksia käsiteltäessä "kärpäsestä tulee härkänen". Se, minkä olisi voinut jättää vain taakseen, aktivoituukin nykyhetkessä.


Näin käy esim. silloin, jos lapsi on kokenut hyvin pienenä seksuaalista ahdistelua, ja aikuiset kauhistelevat sitä. Jos lapsi on tietoinen tapahtuneesta, hänen tulee ennemmin tai myöhemmin oman itsen arvostamisen kautta hyväksyä tapahtunut ja pyrkiä tuntemaan itseään ja tekijää kohtaan myötätuntoa.


Ymmärtämään, että haavoittuvaisessa tilassa oleva lapsi voi manifestoida hyväksikäyttöä, mutta hänen TODELLINEN olemuksensa ei ole haavoittunut!


Mutta myötätuntoa ei voi tietenkään tuntea väkisin, vaan tunteen tulee olla täysin aito, jotta negatiivinen voi muuttua positiiviseksi.


Jos lapsi on kokenut jotain, jota hän ei muista, mutta siitä on jäänyt tiedostamaton negatiivinen tunnemuisto, niin "tiedostamattoman pelkääminen" ei siis auta, vaan konkreettinen pelko on kohdattava, oli sillä joku tiedostamaton aiheuttaja tai ei.


Oman itsen rakastaminen on siis yleislääke kaikkiin ongelmiimme ja tunnelukkoihimme, sekä tiedostettuihin että tiedostamattomiin.