Mistä puhumme, kun puhumme ns. valaistuneista sieluista ja heidän mahdollisesta jälleensyntymisestään?

 

Mistä puhumme, kun puhumme ns. valaistuneista sieluista ja heidän mahdollisesta jälleensyntymisestään?


Esim. Jeesuksen ja Buddhan legendat ovat hyvin samanlaiset, ja samanlaisia tarinoita "valaistuneista sieluista" ovat myös Mithraksen, Krishnan ja Horuksen legendat.


Kun puhumme Jeesuksesta ja Buddhasta henkilöinä, niin puhumme aina legendahahmoista, jotka ovat saattaneet elää ja olla olemassa, koska ajatus heistä on olemassa.


Legendahahmotkin ovat kuitenkin aina vain ajatus itsestään, ja jokainen havaitsija näkee heidät omien uskomustensa mukaisina.


Todellisuutta ja meitä ihmisiä ei absoluuttisesti olemassaolevina ole. Metafysiikan mukaan emme ole erillisiä, eikä sielujakaan ole olemassa ilman, että ne kokevat olemassa.


Jos ihminen uskoo jokaisella olevan yksi erillinen sielu, niin hän vastaanottaa kollektiivista ajatusvirtaa, jossa on tämä sama näkökulma.


Jos ihminen uskoo, että Jeesus ja Buddha (tai Krishna, Mithras ja Horus) olivat muita ihmisiä "korkeammalla tasolla" olevia sieluja (tietäjiä), jotka ovat myös sieluina ajoittain jälleensynntyneet, niin tämä uskomus näyttää todelta, koska ihminen uskoo niin.


Legendat, jotka kertovat tuollaisista poikkeuksellisista sieluista, ovat aina nekin synkretistisiä legendoja ja syntyneet jostain syystä joidenkin ihmisten uskomuksista. Nekin ovat kuitenkin "totta" vain sille, joka niihin uskoo.


Esim. jos joku uskoo sinun olevan "suuri valaistunut sielu", niin hän saattaa alkaa kertoa tarinaa, joka todistaa sinun olleen sellainen. Muiden ihmisten näkemys sinusta on kuitenkin aina subjektiivinen uskomus, aivan erilainen, kuin oma uskomuksesi ja kokemuksesi sinusta (joka sekin muuttuu joka hetki).


Valaistuneita eli oman luomisvoimansa tiedostavia sieluja on aina elänyt maailmassa, ja he kaikki elävät tai eivät elä juuri nyt, koska aikaa ei ole, kaikki tapahtuu samalla hetkellä.


Tällaiset ihmiset ovat tiedostaneet/tiedostavat, että henki ja materia on yhtä, ja elämä, jota koemme on aina täysin subjektiivista unta, jonka siis luomme itse.


Aikana (siis aika-avaruuden näkökulmasta), jolloin ihmiset ajattelivat vähemmän, tällaisia shamanistisesti ajattelevia ihmisiä oli enemmän, eli he olivat eläinten lailla usein intuitiotilassa, kokivat olevansa "osa heimoa" eli "heimoentiteettiä", ja tiedostivat sanojensa manifestoituvan kokemuksina.


Kaikkkien kansojen ns. kansanviisauksissa eli sananparsissa ja saduissa näkyy edelleen tämä shamanistinen tieto.


Kun ajattelu ja "järjenkäyttö" lisääntyi, niin myös ajatus yksilöllisyydestä vahvistui, ja myös tuon yksilön kuolemaa alettiin pelätä enemmän.


Mutta kun kuolemaa voimakkaasti pelkäävä ego kuolee, niin hänkin palaa ikuisuuteen, täydelliseen huolettomuuteen, jossa korkeampi olemuksemme tälläkin hetkellä on. Siksi tunnemme tunnetiloja eli koemme "erillisyysharhaa" omasta todellisesta itsestämme (ns. negatiivisia tunnetiloja, hepreaksi "chata'ah", "synti").