Vain "saatanaan" itse uskova ihminen voi palvoa "saatanaa", ja nähdä hevimusiikin "saatananpalvontana"

 

Onko sattumaaa, että hevimuusikot ja ns. uskovaiset (merkityksessä "jumalaan ja saatanaan" uskovat ihmiset) ovat ajoittain tukkanuottasilla?



Ei ole. Sattumaahan ei ole.



Ylpeä hevimuusikko ja uskostaan ylpeä uskovainen ovat samalla taajuudella, eli samassa todellisuustilassa, erillisyysharhan tilassa.



Ylpeä hevimuusikko siis pilkkaa uskovaista, ja ylpeä uskovainen säälii hevimuusikkoa. "Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin."



Aggressiivisesti uhoava hevimuusikko peittää uhoamisella omaa epävarmuuttaan, aivan kuten uhoava uskovainenkin peittää omia pelkojaan pelottelemalla muita. "Oman voimansa tunnossa" aidosti oleva ihminen ei uhoa.



Jos hevimuusikko EI ole ylpeä, eikä vastusta uskonnollisia ihmisiä ja näiden pelkoja, niin hän ei provosoidu siitä, että uskovaiset moralisoivat hevimusiikkia ja pitävät sitä "saatananpalvontana".



"Saatanaahan" voivat palvoa vain ihmiset, jotka uskovat tuollaisen olennon olemassaoloon.



Hevimuusikko voi siis laulaa "saatanasta" ja "helvetistä" myös iloisesti, ja silloin tuollainen mielikuvitusolento ei ole "paha" eikä "helvetti" pelottava, vaan musiikki ja rytmi vain vapauttaa hevimuusikon matalammista todellisuustiloista.



Sekä huumori, että itku ja nauru purkavat mielen resistanssia ja kohottavat siten tunnetaajuustilaa.



Myös uskovainen voi olla aidosti iloinen, mutta sellainen uskovainen ei tuomitse eikä sääli ketään, vaan luottaa vain omaan uskoonsa. Kun uskot johonkin, niin tiedät sen todeksi, ja silloin tuo uskomasi asia on sinulle totta.



Ja siksi aitoa uskoa ei "koetella" - aito usko on "tietämistä". Oman voiman tuntemista.