Oletko joskus törmännyt vaatimukseen, että sinun pitäisi olla hienotunteinen toisen ihmisen uskomusta kohtaan?

 

Oletko joskus törmännyt vaatimukseen, että sinun pitäisi olla hienotunteinen toisen ihmisen uskomusta kohtaan?


Ja tätä näkemystä perustellaan usein sillä, että tuo henkilö ei ole "valmis" koettelemaan omaa uskomustaan.


Jos keskustelukumppanillasi on vahva maailmankatsomus, joka poikkeaa omastasi, niin saako siis tuon henkilön kanssa keskustella tästä aiheesta, vai pitääkö olla "hienotunteisesti hiljaa", vaikka olisi paljon sanottavaa?


Ei tarvitse. Jos omat ajatuksesi ja kysymyksesi ovat intuition eli sisäisen viisauden inspiroimia, niin et ole "ärsyttäjä", vaikka toinen keskustelija ärsyyntyisi. Olet viestintuoja.


Jos ihminen keskustelee julkisesti omasta maailmankatsomuksestaan, niin hän kohtaa väistämättä myös ihmisiä, joiden näkemykset ovat erilaisia. Hän siis "saa mitä itse tilaa" ja on itse valinnut eli manifestoinut tuollaiset kohtaamiset.


Sääli on sairautta, ei kunnioitusta. Aidosti rohkea ihminen ei pelkää kritiikkiä. Jos kritiikki on aiheellista, niin hän "ottaa siitä opikseen".


On myös paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät haluakaan muuttaa omia näkemyksiään, ja siksi he eivät "vaaranna uskoaan" puhumalla siitä julkisesti.


Uskohan on uskoa vain, jos se kestää myös kritiikkiä. Tieto on tietoa vain, jos tiedon hallitsija tuntee itse tuon tiedon todeksi - myös silloin, kun joku kyseenalaistaa tuon tiedon.


Siksi ihmiset, jotka haastavat meitä ja ärsyttävät meitä omilla mielipiteillään, ovat aina kaikkein tärkeimpiä opastajiamme.


Esimerkiksi uskontojen piirissä tämä totuus on usein kierretty puhumalla "antikristuksista", "eksyttäjistä" ja "susista lammasten vaatteissa" - ja oman ryhmän jäseniä on vastaavasti kutsuttu "valituiksi" tai "heränneiksi".


Olemme kaikki kuitenkin sisäisesti täsmälleen yhtä viisaita. Ja aidosti viisas on se, joka tietää tämän. Emme ole erillisiä, mutta jokainen päättää kullakin hetkellä itse, onko hän viisas - vai erillisyysharhan vallassa.