Ns. sielunikäajattelu on egoistinen näkökulma kaikkeuteen

 

Nk. sielunikäajattelu eräänlaisena jälleensyntymän luomana hierarkisena ilmiönä on egon luomus.




Monet inkarnaatioista kiinnostuneet ihmiset puhuvat eri-ikäisistä sieluista ikän kuin olisi olemassa "viisaampia ja tyhmempiä" sieluja, kokeneita ja kokemattomia: Lapsisieluja, nuoria sieluja, kypsiä sieluja ja vanhoja sieluja.


Tällainen "egosielu- ja sielunikä" -ajatteu" on egoistinen eli ylpeä näkökulma kaikkeuteeen.


Versus: Miksi pienet lapset ja nuoret ihmiset vaikuttavat usein "tyhmänrohkeilta", tai "julmilta" ja kiihkeiltä suuttuessaan? Ovatko hekin siis tyhmiä, koska ovat nuorempia ja kokemattomampia?


Kyse ei ole tyhmyydestä, vaan tunne- ja impulssiherkkyydestä. Nuori ihminen reagoi samalla tavalla voimakkaasti pieniinkin tunnetaajuuslaskuihin, kuin uhmaikäinen lapsi. Lapset ja nuoret ovat vielä tietoisia omasta todellisesta olemuksestaan ja siksi he vaikuttavat usein "raivokkailta".


Ja myös vanhemmat ihmiset, jotka meditoivat paljon, sietävät huonommin pieniäkin taajuuslaskuja kuin ne, jotka ovat turtuneet matalampiin taajuuksiin, tottuneet ajatukseen elämän "ankeudesta ja rajallisuudesta".


Kyse on siis suhteellisuuden aikaansaamasta näköharhasta, ei "tyhmyydestä" (ja esim. kuolemahan ei ole koskaan tragedia vaan vapautus ja itsemurha aina, vaikka kyse olisi nuoren tai lapsen kuolemasta).


Ja samalla tavalla egoistista on siis myös ihmisen sieluniän arvottaminen.


Kuinka moni henkisistä asioista kiinnostunut ihminen kehuu, että "hei, olen vasta lapsisielu"? Lähes kaikki haluavat vakuuttaa olevansa "vanhoja sieluja", ikään kuin merkityksessä: Kokeneita, parempia ja viisaampia.


Kun puhumme yli päätään "sieluista", niin kyse on vain näkökulmista kaikkeuteen, todellisuuttahan ei ole olemassa, ei myöskään meitä todellisuuden havaitsijoita - eikä sieluja.


Jos ihminen taivastelee toisen ihmisen "henkistä kehittymättömyyttä", niin todellisuudessa hän taivastelee OMAA kehittymättömyyttään, jonka hän kokee siis tiedostamattaan juuri tuon taivastelun hetkellä.


Näemme aina muut ihmiset sellaisina, kuin millaisia uskomme heidän olevan - ja millaisia ITSE olemme.


Viisas ihminen arvostaa kaikkia muita olentoja kaikkeuden ilmentyminä, koska nuo muut olennot heijastavat meihin itseemme takaisin sellaisia tiedostamattomia asioita (esim. tunnelukkoja), joita emme muuten itsessämme havaitsisi.


Ajatus sieluhierarkiasta on siis samanlainen egoistinen ajatus, kuin jos pitäisimme lapsia tyhmempinä kuin vanhoja ihmisiä. Tai eläimiä tyhmempinä kuin ihmisiä. Jokainen olento on viisas ja merkityksellinen omalla tavallaan, eikä siksi toinen ole koskaan arvokkaampi kuin toinen.