Miten voi tuntea elämäniloa ja kokea rakkautta, jos on jo pettynyt monta kertaa ihmissuhteissa, ja kokenut paljon julmuutta ja henkistä ja fyysistä väkivaltaa?

 

Miten voi tuntea elämäniloa ja kokea rakkautta, jos on jo pettynyt monta kertaa ihmissuhteissa, ja kokenut paljon julmuutta ja henkistä ja fyysistä väkivaltaa?


Ainoa keino päästä eroon menneisyyden pettymysten aikaansaamista negatiivisista tunnemuistoista on keskittyä tietoisesti iloa tuottaviin asioihin, kohottaa niiden avulla omaa tunnetaajuustilaa ja siten vähitellen vahvistaa omaa itsetuntoa, jolloin negatiiviset tunnemuistot katoavat.


Pelot ja kaunathan voivat olla aktiivisina vain matalissa tunnetaaajuustiloissa.


Ihminen, joka on pettynyt ihmissuhteisiinsa monta kertaa, vetää puoleensa pettymystä aikaansaavia ihmissuhteita niin kauan, kunnes hän suostuu rakastamaan ITSEÄÄN täysin ehdoitta.


Tästä johtuu myös se, että jos oma vanhempi on ollut väkivaltainen, julma ja esim. päihderiippuvainen, niin tällaisen ihmisen lapsena vedät puoleesi oman vanhempasi kaltaisia puolisoita - oppiaksesi rakastamaan itseäsi.


Jos elät parisuhteessa ja YRITÄT ymmärtää ja tuntea myötätuntoa vaikkapa vihaista ja väkivaltaista ihmistä kohtaan, niin et tunne myötätuntoa, vaan olet säälin (empatian) tai korkeintaan toiveikkuuden tunnetilassa.


Parisuhde-esimerkki pätee kaikessa muussakin ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Jos et kunnioita ja rakasta itseäsi täysin ehdoitta, niin et vastaanota rakkautta myöskään muilta ihmisiltä. Muut ihmiset peilaavat aina meitä itseämme.


Jos haukut ja halveksit keitä tahansa muita ihmisiä, tuttuja tai tuntemattomia, niin haukut ja halveksit poikkeuksetta vain itseäsi.
Näet siis maailman mustana, koska OMA mielesi on musta.


Jos "vaadit" kunnioitusta muilta, niin et itse kunnioita niitä, joilta tuota kunnioitusta vaadit.


Esim. uskonnollinen lause "käännä toinenkin poski" on ikivanhaa shamanistista filosofiaa ja se kehottaa siis pysymään mielenrauhan tilassa vihaisen eli pelokkaan ihmisen seurassa.


Ensihoitajat ja poliisithan joutuvat opettelemaan tuota taitoa, eli jos vaikkapa onnettomuuden uhri on peloissaan ja siksi raivoaa, niin auttajan tehtävä ei ole sääliä saati tuomita häntä, vaan pyrkiä ajattelemaan selkeästi, jotta auttaminen on mahdollista.


Se ei ole "tunnekylmyyttä", vaan tietoista kunnioitusta toisen ihmisen pelkoa kohtaan.


Emme voi pelastaa hukkuvaakaan, jos voivottelemme rannalla, vaan meidän tulee pyrkiä pysymään itse vahvoina. Ja jos hukkuva ei halua itse pelastua, hänen täytyy antaa kuolla. Uhrautuminen toisen ihmisen puolesta on aina täysin turhaa.



(kuvassa särkynyt nainen, joka silti seisoo edelleen pystyssä)