Mitä tapahtuu toteutumattomille unelmillemme ja toiveillemme, kun kuolemme fyysisesti?

 

Mitä tapahtuu toteutumattomille unelmillemme ja toiveillemme, kun kuolemme fyysisesti?


Kaikki "asiat" ovat ajatusenergiaa, jota tulkitsemme (eläessämme maailmassa) "oleviksi" aisteillamme.

Nuo ajatukset, joita olemme joskus ajatelleet, ovat ikuisesti olemassa, joten kun mielemme/egomme/ rajallisuususkomuksemme ei ole enää kuoleman jälkeen rajoittamassa niiden "olemassaoloa" energiakentässämme, niin ne kaikki ovat olemassa ja koettavissa.


Voimme siis kokea niiden värähtelyn, vaikka meillä ei ole enää fyysisiä aisteja käytössä.


Esimerkiksi korkeampi minämme "tietää" tälläkin hetkellä koko ajan mitä meille seuraavaksi synkronisesti aika-avaruudessa tapahtuu, koska sen näkökulmana on "kaikki toiveemme" (eräänlaisina keiton ainesosina: esim. tarve hoivata voi manifestoitua lapsena tai lemmikkieläimenä). Ja tunnemme tunnetiloja siksi, koska korkeampi minämme ohjaa meitä kohti noita toiveita: Toivetta kohti kulkeminen tuntuu hyvältä, pois päin kulkeminen pahalta.


Myös kuolema on aina todellinen toiveemme, vapautus. Siksi ihminen kuolee usein "odottamatta" ("vahinko ei tule kello kaulassa"), ja hyvin usein myös iloisena tai ainakin "taistelun lopettaneena", koska irtipäästäminen mahdollistaa toiveen toteutumisen.


Korkeampi minämme on siis kuin auton navigaattori, joka ei turhaudu, jos emme kuuntele sen ohjausta, vaan se löytää aina vaihtoehtoisen reitin (esim. tarkentavan ongelman), jonka kautta pääsemme jälleen kulkemaan sinne, minne haluamme kulkea.


Kun kuolemme, niin rajallisuusharha eli egon uni päättyy, ja näkökulmamme voi jälleen olla "kaikkeus".