Ovatko luonnon- ja eläintensuojelijat "oikeamielisiä"?

 

Ovatko luonnon- ja eläintensuojelijat "oikeamielisiä"?

Useinkaan eivät, jos tarkoitamme oikeamielisyydellä puhdasta myötätuntoa. Myötätuntoinen ei sääli eläimiä eikä syytä ihmisiä.

Myötätuntoinen toimii intuitiivisesti tavalla, joka edistää sekä ihmisten että eläinten ja kasvien hyvinvointia, mutta hän ymmärtää myös sen, että jokainen eläin ja kasvi on itse valinnut oman olemassaolonsa. Ja että emme voi koskaan auttaa ketään ahdistunutta ihmistä moralisoimalla.

Aivan kuten emme voi auttaa lapsia syyllistämällä heidän vanhempiaan.

Ihminen, joka säälii yhden eläinlajin yksilöitä (esim. kissoja, koiria tai hevosia) mutta on välinpitämätön muiden eläinlajien kohtalon suhteen, on tekopyhä. Se, että suurin osa suomalaisista ei syö koiranlihaa ei tarkoita sitä, että koirien syöminen olisi moraalittomampaa kuin nautojen. Se, minkä eläimen lihaa syödään tai ei syödä on kulttuurinen tapa, tottumus.

Vaistotasolla oleva olento ei pelkää eikä sure kuolemaa.

Kesyt eläimet ovat kyllä usein pienten lasten kaltaisia, eli ne saattavat imitoida ihmisegon tunteita, mutta silti ne ovat "valo-olentoja" kuten lapsetkin. Ihmislapsen "julmuushan" on myös suorasukaisempaa ja rehellisempää kuin aikuisten, siis samantyyppistä kuin eläinten "julmuus".

Näemme aina muut olennot sellaisina, kuin millaisia ITSE uskomme niiden olevan. Siksi eläimiä säälivä eläintensuojelija, joka tuomitsee ihmisiä, näkeee eläimet "kärsivinä" silloinkin, kun ne eivät kärsi.

Tai vastaavasti tyytyväisinä silloin, kun eläin pyrkii seuraamaan vaistojaan. Tyypillinen esimerkki tästä viimeksi mainitusta on ulkona viihtyvien kissojen pitäminen sisällä asunnossa, jotta ne eivät jäisi autojen alle. Se, että elämä on pidempi ei tarkoita, että elämä olisi laadukkaampaa.

Vaistotasolla elävä olento ei siis ole pelokas moralisti - vain egoistinen, minästään tietoinen olento tuntee pelkoa.