Miksi puhdas rakkaus aikaansaa joskus myös eroja, eli "näennäisiä tragedioita"?

 

Miksi puhdas rakkaus aikaansaa joskus myös eroja, eli "näennäisiä tragedioita"?


Jos parisuhteessa elävä ihminen on resonanssissa korkeamman minänsä kanssa eli tuntee puhdasta rakkautta, niin hän on koko ajan kulkemassa kohti todellisia toiveitaan, koska ne manifestoituvat aina tuossa tunnetaajuustilassa.


Siksi aito rakkaus ei ole koskaan "väärin".


Jos esimerkiksi parisuhteen toinen osapuoli rakastaa itseään ehdoitta ja toinen on ylpeä, niin puolisot erkanevat toisistaan väistämättä, jos rakastava toivoo edelleen kuitenkin parisuhdetta, koska osapuolten taajuudet eivät ole resonanssissa.


Se, joka rakastaa itseään ehdoitta ei kärsi, ja se joka on ylpeä manifestoi itse itsensä pois tuosta suhteesta, ennemmin tai myöhemmin - kun taas itseään ehdoitta rakastava löytää puolison, joka on hänen "toiveidensa täyttymys" eli toivottu manifestaatio.


Tämä saattaa ylpeästä kuulostaa "julmalta ja väärältä", mutta tulkinta johtuu vain hänen ylpeydestään eli pelostaan. Saamme aina mitä itse ajatuksillamme ja tunteillamme tilaamme, halusimme tai emme.