Onko ns. sosiaalinen vastuuntunto hyvä ja hyödyllinen asia?

 

Onko ns. sosiaalinen vastuuntunto hyvä ja hyödyllinen asia?


Ei ole, jos se edellyttää uhrautumista tai puolueellisuutta. Jokainen ihminen luo itse oman todellisuutensa.


Monet ihmiset eivät hyväksy ajatusta siitä, että sosiaalisuus ja empatia ei olekaan hyödyllistä vaan aiheuttaa turhia kärsimyksiä, ja että esim. omien perheenjäsenten puolustajat ovat usein ylpeitä eli pelokkaita, eivät siis tunne aitoa rakkautta ja kunnioitusta (eivät itseään, sukulaisiaan eivätkä muitakaan kohtaan).


Mutta tällaiset "me vastaan muut" -asenteet perustuvat siis aina pelkoon: Turvallisuutta etsitään aivan väärästä paikasta silloin, jos turvallisuus edellyttää uhrautumista tai taistelua.


Ihminen on "turvassa" vain silloin, kun hän on "sinut itsensä kanssa" eli kunnioittaa itseään, tuntee oman arvonsa (ja siten myös kaikkien muiden arvon) eikä tanssi kenenkään toisen ihmisen "pillin mukaan".


Myös kansallisylpeys on aina kärsimystä tuottavaa, ellei se perustu aitoon oman kulttuurin ja kansan - ja siten myös kaikkien muiden kulttuurien ja kansojen - kunnioittamiseen.


Ja ihan samalla tavalla sellaiset muiden ihmisten auttajat, jotka uhrautuvat noiden toisten ihmisten puolesta, tekevät todellisuudessa "karhunpalveluksen" noille autettaville, koska he näkevät avuntarvitsijat heikkoina ja kykenemärttöminä auttamaan itse itseään. Ja kun tällainen uhrautuva auttaja itse uupuu, niin autettava jää "tyhjän päälle" - ja syyttää usein epätoivoisena uupunutta auttajaansa.


Paras ystävä, sukulainen tai auttaja on sellainen ihminen, joka auttaa muita omalla esimerkillään tai koska hänellä on mahdollisuus auttaa muita uhrautumatta ja omasta vilpittömästä halustaan. Jolloin myöskään nuo muut ihmiset eivät TARVITSE häntä eivätkä VAADI häntä olemaan apuna, vaan kyse on intuitiivisesta inspiraatiosta ja iloisesta, vastavuoroisesta auttamisesta.