Ikävä ja kaipaus ei ole rakkautta.

 

Ikävä ja kaipaus ei ole rakkautta.

Ja varsinkin pienet lapset tietävät vielä tämän.

Moni vanhempi on ollut tilanteessa, jossa lapsi pitää jättää hoitopaikkaan ja hän itkee tai kirkuu kauhuissaan. Jos vanhempi jää säälimään lasta eikä "henno" poistua tilanteesta, niin jossain vaiheessa lapsen itku muutttuu tekoitkuksi ja lopulta hän vihaisena huutaa vanhemmalleen:

"Mene jo!"

Lapsi siis tietää, että hänen PITÄISI kaivata vanhempiaan, mutta intuitiivisesti hän samalla tietää olevansa vapaa ja haluaa aloittaa iloiset leikit muiden lasten kanssa. Ja hän haluaa kokea ns. eroahdistusta mahdollisimman vähän aikaa, koska lapset aistivat matalat tunnetaajuudet vielä hyvin voimakkaasti ja haluavat siksi nopeasti palata takaisin huolettomuuden tunnetilaan.

Myös meillä aikuisilla on sisäinen tieto kaipauksen eli melankolian haitallisuudesta.

Jos parisuhde perustuu ehdolliseen rakkauteen (joka ei ole aitoa rakkautta), niin osapuolet kokevat erossa ollessaan usein tarvetta tarkistaa, kaipaako toinen häntä.

Tämä perustuu tarpeeseeen hallita toista osapuolta, tämän tunteita ja tekemisiä.

Jos toinen osapuoli EI myönnä kaipaavansa puolisoaan, niin hän saattaa rakastaa tätä täysin ehdoitta ja olla vain innostunut niistä asioista, joita hän juuri nyt toisaalla tekee. Rakkaushan ei ole riippuvuuteen perustuvaa vaan sisäinen vapauden tunne.

Ja mikäli tuo poissa kotoa oleva EI rakasta puolisoaan, niin kontrollointiin pyrkivä osapuoli tekee vain karhunpalveluksen omalle itselleen olemalla huolissaan.

Sellaisessa tapauksessa, jossa tuo poissaoleva osapuoli on inhimillisestä näkökulmasta "epärehellinen" ja kiinnostunut aivan muista ihmisistä kuin puolisostaan, niin tuolla kotona odottavalla osapuolella on tilaisuus itseään rakastamalla päästä eroon puolisostaan, jota hän ei itsekään "vallankäyttäjänä" eli kaipaajana rakasta.

Monet parisuhteet kariutuvat juuri tuohon tarpeeseen hallita toista ihmistä, joka on siis todellisuudessa rakkaudettomuutta ja pelkoon perustuvaa.

Ehdoton eli aito rakkaus itseä kohtaan mahdollistaa mielenrauhan olosuhteista ja muiden ihmisten tekemisistä täysin riippumatta.

Eikä itseään ehdoitta rakastava tunne koskaan olevansa yksin, sillä hän on yhtä oman korkeamman olemuksensa kanssa.