Et ole itsellesi olemassa, kun nukut

 

Emme ole lainkaan olemassa omana itsenämme, kun nukumme.


Kuolemme nukkuessamme itseltämme eli emme ole olemassa kun nukumme, koska emme havaitse nukkuessamme omaa olevaisuuttamme.


Olemassaolo edellyttää havaintoa todellisuudesta, eli aistien tekemää tulkintaa energiavärähtelystä.


Se, että joku muu havaitsee nukkuvan kehomme on aivan eri asia, kuin jos me itse havaitsemme itsemme ja minuutemme olevaksi (valvetilassa).


Tuon toisen ihmisen kuva meistä on nimittäin vain hänen subjektiivinen näkemyksensä, eikä lainkaan sama, kuin oma näkemyksemme itsestämme.


Olemme kuolleita myös kaikille niille ihmisille ja muille olennoille, jotka eivät juuri nyt havaitse tai ajattele olemassaoloamme. Meitä ei siis heille ole.


"Ajattelen (olevani) siis olen" pätee siis myös muihin olevaisiin, joita havaitsemme tai joita ajattelemme.

Kuvassa näkyvä edesmennyt poikani Fedja on siis myös "olemassa", jos ajattelen häntä, koska kuolemaa ei ole. Hän on "ajatus Fedjasta". Ja tuo ajatus oli myös hänen eläessään jokaisen havainnoijan subjektiivinen ajatus ja kokemus tuosta pojasta.


Absoluuttista olevaisuutta/olemusta kenestäkään elävästä olennosta ei siis koskaan ole.