Miksi nykyhetkessä kokemamme eli olemassaoleva todellisuus on jo menneisyyttä?

 

Miksi nykyhetkessä kokemamme eli olemassaoleva todellisuus on jo menneisyyttä?


Korkeamman olemuksemme tieto nykyhetkestä eli "laajentuneesta itsestämme" on aina "todellinen nykyhetki" taajuusdimensiossa ja kaikki koko elämämme ajan ajatuksilla ja kokemuksilla luomamme toiveet ovat välittömästi olemassa korkeamman olemuksemme taajuudella. Ne ovat ikään kuin keiton raaka-aineita ja mausteita, siis värähtelymuodossa olevaa informaatiota.


Jos nuo toiveet eivät ole toteutuneet eli manifestoituneet tänne aika-avaruuteen, niin toivoja itse ei ole niiden kanssa taajuusresonansissa eli ei vielä usko niihin.


Mikä tahansa toive voi toteutua välittömästi jos havaitsija "uskoo ja tietää sen todeksi". Hyvä esimerkki tästä on rakkaus: Jos uskot rakkauteen sinulla on rakkaus. Et saa rakkautta muilta ihmisiltä.


Jos uskot hengitykseen niin hengität ilman, että sinun pitää yrittää hengittää eli "yrittää manifestoida hengittämistä".


Ihminen, joka on puhtaan rakkauden tunnetilassa manifestoi toiveitaan koko ajan (flow-tila), kunnes sitten tunnetila laskee, ja hän alkaakin manifestoida ei-toivottua, jotta ymmärtäisi pyrkiä takaisin korkeampiin tunnetiloihin.


Negatiivinen tunnetila on siis aina väärän ajatuksen indikaattori, kuin punainen liikennevalo.


Vaikka puhumme aika-avaruudesta, koska ihmisinä koemme ajan kuluvan, niin aikaa ei kuitenkaan ole todella olemassa, on vain nykyhetki: Menneisyys meni jo ja jokainen tuleva hetki muuttuu koko ajan nykyhetkeksi.