Et voi koskaan "auttaa luontoa", jos tuomitset ihmisen

 

Sellaiset hyväätarkoittavat ihmiset, jotka puolustavat kiihkeästi luontoa, syyllistämällä ihmisen, kaivavat lopulta omaa kuoppaansa.


Olipa kerran maaseudulla asuva ihminen, joka kertoi kahvipöydässä, että hän näki metsäpalstalla liito-oravan. Ja heti perään hän nauroi, että "tästä asiasta ollaan sitten visusti hiljaa".


Tuo ihminen sai elantonsa myymällä puuta, ja jos olisi paljastunut, että hänen metsässään pesii liito-oravia, niin hän olisi menettänyt puunmyyntitulot.


Samalla tavalla toimivat ihmiset kaikkialla maailmassa silloin, jos heidän elinkeinonsa on uhattuna. Olemme yksilöinä eli egotilassa aina kaksinaismoralisteja.


Jos syyllistämme toisen ihmisen "luonnon tuhoamisesta", niin syytämme samalla hetkellä myös itseämme. Emme vain halua myöntää sitä, että olemme "pata joka soimaa kattilaa, musta kylki kummallakin".


Luonto tuhoaa itse itseään koko ajan. Erilaisia eläin- ja kasvilajeja on suunnaton määrä ja lajeja kuolee ja uusia syntyy koko ajan. Evoluutio ei ole koskaan staattinen tila vaan jatkuva kuolemaan ja syntymään perustuva muutosprosessi. Ja luonto on ihmistä aina suunnattoman paljon voimakkaampi. Se, että ihminen kykenisi tuhoamaaan maapallon, on näköharha, joka perustuu egoistisiin pelkoihimme.


Luonto tappoi dinosaurukset sukupuuttoon, ei ihminen. Luonto loi itse jääkauden ja sen loppumisen.


Ennen kuin siis tuomitset toisen ihmisen, niin mieti, mikä olisi parempi tapa suojella luonnon monimuotoisuutta. Kun syytät, niin syytetty puolustautuu. Myös sinä tekisit niin hänen asemassaan. Voit auttaa muita ihmisiä ja myös luontoa vain, jos pysyt itse myötätunnon tunnetilassa, jossa voit vastaanottaa intuitiivisesti ajatuksia, jotka edistävät kaikkien olentojen hyvinvointia eli harmoniaa.