Miksi "huokailemme", itkemme tai nauramme

 

Miksi "huokailemme", itkemme tai nauramme?

Siksi, koska nuo vaistomaiset reaktiot lievittävät oman mielemme vastustusta eli resistanssia - siis pelkoa.
Itku, nauru tai "helpotuksen huokaus" vapauttavat siis mielemme vastustuksesta, ja jos et vastusta mitään vaan olet läsnä nykyhetkessä (joka on ikuisuus) ja hengityksesi on tasapainoista, niin ei tarvita itkua, naurua eikä huokaustakaan.

 
Korkeampi minämme ei siis edes naura vapauttavaa naurua, koska tuolla tietoisuuden tasolla emme koe mitään sellaista, mistä pitäisi vapautua. Aidosti rohkea ihminen on resonanssissa omien toiveidensa kanssa.

Korkeampi minämme ei kuitenkaan ole "säälimätön psykopaatti" tunteettomuudessaan, vaan tietoisuutta, joka tietää egon, maailman ja aika-avaruuden olevan pelkkä illuusio, havaintoharha.

Vaikka huumoria ja suremista tarvitaan vain negatiivisista tunnetiloista vapautumiseen, niin "jumalaiseksi nauruksi" voidaan silti kutsua kuplivaa iloa, puhdasta elämänriemua, lapsenomaista iloa.
Jos olet selvinnyt jostain tilanteesta, joka aiheutti sinulle etukäteen epävarmuuden tunteita, niin "huokaiset helpotuksesta" siksi, että voitit pelkosi, tunnetilasi kohosi. Ja pelkosi osoittautui turhaksi, koska et antanut sille valtaa (et jäänyt kiinni negatiiviseen tunnetilaan).

 
"Huh huh" -tunne on siis vain sitä, että ihminen on pelännyt - myös hengittää.

Jos taas "taivastelet" toisen ihmisen vaikeaa tilannetta ja sanot "huh huh", niin teeskentelet samaistuvasi tuon toisen ihmisen pelkoon - mutta huokaillessasi todellisuudessa toivot, että vaikea tilanne ei koskisi sinua itseäsi. Huokaus vapauttaa sinut negatiivisesta ajatuksesta ja siis myös sitä seuraavasta manifestaatiosta.

 
Samasta syystä myös vahingonilo eli pilkallisuus vapauttaa pelokkaan hetkellisesti: Jos toiselle ihmiselle tapahtuu jotain pahaa, niin vahingoniloinen kokee helpotusta siitä, että paha ei tapahtunut hänelle itselleen.
Jos vahingoniloa tai halveksuntaa (ylimielisyyden tunne) tunteva ei vapaudu tuntemaan korkeampia tunteita, niin "ylpeys käy lankeemuksen edellä" eli ylpeä "saa maistaa omaa lääkettään" siksi, että hänen tunnetaajuutensa on edelleen negatiivinen. Ja vetovoiman laki saa meidät kokemaan aina oman tunnetaajuutemme mahdollistamia asioita.
Tästä johtuu, että vain myötätuntoinen, ehdoitta itseään ja muita rakastava ihminen voi kokea mielenrauhaa.