Miksi anteeksipyytely ja nöyrtyminen ei ole hyödyllistä, ellei se tapahdu korkeassa tunnetilassa?

Miksi katumus ja katkeruus ovat haitallisia tunteita? Miksi kukaan ei ole koskaan yksin syyllinen mihinkään, eikä anteeksipyytely ja nöyrtyminen ole hyödyllistä, ellei se tapahdu korkeassa tunnetilassa? Jokainen joka kärsii on aina tunnetasolla itse osallinen omaan kärsimykseensä. Siksi anteeksipyytely tai sen vaatiminen eli huomion kohdistaminen negatiivisena koettuun tapahtumaan vain pitkittää kärsimystä. Menneisyys meni jo, sillä ei ole enää mitään merkitystä. Jos muistelet katkerana tai katuvana menneitä, niin "tikulla silmään", sillä aktivoit niitä vain nykyhetkessä. Anteeksiantaminen ja -saaminen on parhaimmillaan sitä, että tiedostaa oman tunnetason osallisuutensa eikä uhraa yhtään ajatusta menneelle negatiivisena koetulle tapahtumalle. Ja tämä johtuu siitä, että vain oma negatiivinen tunnetilamme (olkoon vaikka sääliä tai toiveikkuutta eli ns. hyväuskoisuutta) mahdollisti negatiivisen kokemuksen. Jos katsot mennyttä epämiellyttävää tapahtumaa korkeast...