Et voi koskaan menettää toista ihmistä, jos rakastat häntä ehdoitta

 

Kaikki ihmissuhteemme ovat aina väliaikaisia fyysisestä näkökulmasta: Toinen ihminen voi poistua elämästämme eron tai kuoleman kautta. Mutta sinun ei tarvitse silti koskaan pelätä menettäväsi sinulle rakkaita ihmisiä, sillä perusolemuksemme ei ole sidottu fyysiseen kehoon. Ajatus minuudesta eli persoonasta ei koskaan katoa tai kuole (jokainen ajatus jota on koskaan ajateltu on ikuisesti olemassa), ja koska fyysinen todellisuus on vain aistiemme tulkintaa energiavärähtelystä, niin ehdottoman rakkauden tunnetaajuudella kaikki rakastamasi ihmiset ovat ikuisesti kanssasi - ja siis ihan konkreettisesti, ei pelkästään haaveissasi jaa muistoissasi.

Jos parisuhteesi päättyy tai läheisesi kuolee, niin ainoa syy kokemaasi menetyksen tunteeseen on oma matalan tunnetaajuuden näkökulmasi: Tuijotat läheisesi fyysistä "ei-olevaisuutta" hänen perusolemuksensa sijaan. Ja tuo perusolemus ei voi kadota minnekään, koska olet joskus tuntenut rakkautta häntä kohtaan, eli olet "yhdistynyt häneen rakkauden taajuudella". Ja myös tuntiessasi tuota ihmistä kohtaan vihaa tai pettymystä olet luonut hänestä toiveidesi version tuohon korkeaan värähtelyytaajuuteen.

Tätä tarkoittaa sanonta "rakkaamme asuvat sydämessämme". Tuo sanonta on värähtelytasolla OIKEASTI totta. Ajatus kaikista ihmisistä, joita olemme tunteneet, on läsnä meissä itsessämme ikuisesti, koska emme ole erillisiä.

Suremme ihmissuhteidemme päättymistä siis vain siksi, että kuvittelemme menettävämme nuo ihmiset, ja koska menetyksen tunnetila on negatiivinen.

Todellisuudessa suru kertoo aina vain siitä, että mitään aihetta suruun ei ole. Suru on siis "väärä tunne".

Kun ihminen kuolee fyysisesti hän tuntee välittömästi suunnatonta iloa ja vapautta, koska ei-fyysisellä tasolla kukaan meistä ei tunne negatiivisia tunteita. Tuossa tilassa emme "ajattele olevamme egoja", vaan olemme kirjaimellisesti "ajatus kaikkeudesta", joka on inhimillisestä näkökulmasta "ei-ajatus", eli tila, jota rationaalinen mielemme ei enää rajoita.

Samanlaista vapautta voimme tuntea myös itse silloin, kun rakastamme kumppaniamme niin ehdottomasti, että annamme hänelle vapauden erota meistä fyysisesti, esimerkiksi parisuhteren päättyessä tai lapsen muuttaessa pois kotoa.

Sekä ero että kuolema voi siis olla suunnattoman vapauttava ja iloinen kokemus kaikille osapuolille, jos katsomme niitä korkeamman minämme silmin. Sillä ainoa syy kärsimykseen on oma negatiivinen näkökulmamme asioihin. Jos uskot aidosti rakkauden rajattomaan voimaan, niin vastaanotat tuossa tunnetilassa elämääsi vain sellaisia asioita, joita rakastat ja joita toivot. Ja siksi sekä läheisten kuolemat että erot ovat lopulta aina todellisia toiveitamme, eli omia manifestaatioitamme.

Ja sama pätee kaikkiin muutoksiin elämässämme: Jos lemmikkisi kuolee, niin uusi lemmikki jota rakastat sisältää myös ajatuksen edellisestä lemmikistäsi, eli kuollut lemmikkisi on "elossa" uuden lemmikkisi kautta. Jos menetät työpaikkasi, niin menettämäsi työpaikka ja kaikki kokemuksesi ovat ikuisesti olemassa (aikaa ei ole), ja mahdollistavat uuden ja paremman työpaikan löytymisen. Jos menetät suuren summan rahaa niin se tarkoittaa vain sitä, että olet luonut paljon enemmän rahaa, jonka voit sallia itsellesi, arvostamalla menetystäsi. Elämämme on jatkuvaa laajenemista, emmekä voi koskaan energiatasolla menettää mitään muuta kuin mielemme rauhan.

Jokainen näennäinen menetys on siis aina todellisuudessa suuri saavutus ja sydämemmme todellinen toive. Siksi "sirpaaleet tuovat onnea" ja kun "yksi ovi sulkeutuu niin toinen avautuu".