Miten on mahdollista, että todellisuutta ei ole lainkaan olemassa, vaikka koemme sen olevan?








Kaikki, mitä aistimme kokevamme maailmassa on unta, aistiemme tulkintaa ajatusten taajuudesta eli aaltoliikkeestä, joka ei koskaan seisahdu (ns. elämän energia).

Myös ajatus siitä, että puhumme tämän totuuden tiedostamisesta eli valaistumisesta, tai ns. jumaluskontojen "jumalista ja messiaista", on unta, siis tulkinta noiden ajatusten ja myyyttien värähtelytaajuudesta.
 
Samalla tavalla kuin herätessämme aamulla vastaanotamme ja tulkitsemme tuon heräämisen hetkellä egomme (jota ei todellisuudesa ole olemassa) kokemuksellisesti synnyttäneitä tunnemuistoja, eli noiden muistojen värähtelyä, jolloin syntyy harhakuva koko yön kestäneestä kronologisesta unesta, joka ei kuitenkaan ole rationaalisessa mielessä looginen, koska emme aktiivisesti egona AJATTELE unta loogiseksi ja kronologiseksi, sillä olemme nukkuessamme ajatuksettomassa tilassa, "poissa tästä maailmasta" (siksi jäämme painajaisunissa usein "jumiin" ongelmatilanteisiin, negatiivinen tunnemuistolevy jää paikalleen junnaamaan).
 
Koska aikaa ei ole olemassa, koko kronologiselta tuntunut uni tapahtuu ilman ajattelumme osuutta siihen yhdessä hetkessä. Kaikki mikä on (olevinaan) on jatkuvaa aaltoliikettä, ja aina olemassa vain suhteessa johonkin muuhun (ilman havaitsijaa ei ole havaintoa jostakin, ilman ajatttelijaa ei ole ajatusta).

Esim. ajatus eli uskomus Buddhasta tai Jeesuksesta (valaistuneina olentoina) on nopeaa värähtelyä, buddhan tai Jeesuksen patsas hidasta värähtelyä, ja siksi se "tuntuu kovalta", samalla tavalla kuin meren pohja on tyyni, vaikka se värähtelee koko ajan, mutta meren pinnalla aallot vyöryvät hitaina ja suurikokoisina. Nämä meressä tapahtuvat aaltoliikkeetkin (siis värähtely) ovat aina olemassa vain suhteessa toisiinsa. Ilman syvyyttä ei olisi noita pinnan isoja aaltoja.
 
Mutta kovuus ja massiivisuuskin on vain tuntoaistimme tulkinta aineen taajuudesta, samoin kuin matalan bassoäänen tunteminen tuntoaistilla on vain tulkinta tuosta hitaasta aaltoliikkeestä, värähtelystä.
Ja koska myös me itse ja egomme olemme pelkkää energiavärähtelyä eli ajatus itsestämme, samoin "muut ihmiset" (joiden kanssa näemme jossain määrin samantyyppistä unta maaailmasta, eläinten ja kasvien uniaistimus maailmasta taas näyttää hyvin erilaiselta), niin jos meitä ei olisi itseämme ja noita muita havaitsemassa, niin mitään ei olisi - eikä ole.
 
Valaistumistakaan ei siksi ole ilman ajatusta ei-valaistumisesta, siis esim. ilman ajatusta ajasta ja ääreellisyydestä, tai ihmisestä joka on valaistunut.
 
Energiavärähtelyn taajuus eli hertsiluku määräytyy sen mukaan, kuinka monta aaltoa "mahtuu" sekuntiin (siis aika-avaruudellisesti, aikaakaan ei ole), ja siksi voidaan numeerisesti puhua korkeasta ja matalasta taajuudesta, ja toisaalta nopeasta ja hitaasta aaltoliikkeestä. Jos toivomme kokevamme jotakin "maailmallista", niin toive eli unelma on ajatuksena eli korkeassa taajuudessa olemassa välittömästi (vastaanotamme ajatuksen toiveestamme kollektiivisesta ajatusvirrasta), mutta tuo asia manifestoituu eli muuttuu hitaammaksi aaltoliikkeeksi (materiaksi) vasta silloin, kun itse uskomme unelmaamme eli tunnetilamme on korkea ajatellessamme unelmaamme.
 
Eli: unelmamme todellistuu kun tuon unelman taajuus ja oman mielemme taajuus on sama, eli olemme "samalla radiokanavalla" unelmamme kanssa. Ja samalla tavalla "ei-toive" toteutuu, kun tunnetilamme on matala, eli emme usko unelmiimme, emmekä siis todellista toiveitamme.
 
Manifestoitunut materia ja kokemukset ja tapahtumat ovat aina jo menneisyyttä, ja todellista aika-avaruudellista nykyisyyttä ovat korkeassa taajuudessa olemassaolevat unelmamme materiasta ja kokemuksista.





Kommentit