Korkean tunnetilan inspiraatio johtaa aina toiveesi toteutumiseen, koska olemme kaikki toinen toistemme kanssaluojia

Vetovoiman laki - samanlainen vetää puoleensa samanlaista - aikaansaa sen, että kaikki universumissa pyrkii aina kohti taajuusharmoniaa eli tasapainoa. Ja sattumaa  ei ole, eikä voi olla olemassa, koska Kaikki Mikä On on aina täydellisessä synkroniassa toisiinsa nähden.

Ja Kaikkea Mikä On yhdistää aina korkean tietoisuuden värähtelytaajuus, joka on kullakin hetkellä korkein taajuus, eli se taajuustila, johon ajatus unversumista on juuri tuolla hetkellä laajentunut. Ns. todellisuus on siis vain ajatus itsestään, eli se, mitä kutsumme materiaksi, on ajatus, ja samalla ajatus on siis materiaa, NIIN SANOTTUA olevaista. Mutta samalla tuo materiana kokemamme on vain värähtelyä, jota aistimme tulkitsevat, eli tuota materiaa ei olisi meille olemassa, elleivät aistimme tulkitsisi sitä "todeksi". Ilman aistimuksiamme ei siis olisi olemassa "maailmaa", ja myös edesmenneet läheisemme aistivat tämän maailman ainoastaan meidän kauttamme, siis meidän aistiemme välityksellä.

Eläinten, kasvien ja mineraalien on helppo tunnetasolla ymmärtää tämä totuus, koska ne elävät koko ajan korkeassa, vaistojen todellisuudessa, eli SALLIVAT elämää, eivätkä luo todellisuuttaan ihmisen lailla ajatuksillaan, eli ei-toivotun ja  negatiivisten tunteiden kautta. Eläimet, kasvit ja mineraalitkin kyllä luovat todellisuuttaan koko ajan tarkoituksenmukaisemmaksi, mutta tuo luominen on hitaampaa, eli se on sitä, mitä me kutsumme evoluutioksi, olosuhteisiin  sopeutumiseksi, elämän kokemisen kautta.

Myös me ihmiset voisimme vain sallia ja ottaa vastaan toiveitamme, eli nauttia jokaisesta elämämme hetkestä, ja lopettaa kokonaan negatiivisen tunnetilan inspiroiman tekemisen, eli yrittämisen. Mutta mistä johtuu se, että vain hyvin harva ihminen maapallolla tietoisesti ymmärtää tämän totuuden, eli todella uskoo ja tietää olevansa täysin kaikkivoipa? 

Sekin johtuu vetovoiman laista, eli vaikka pieninä lapsina vielä tiedämme, että "joulupukki on oikeasti olemassa", ja että unelmat joihin itse uskomme "todellistuvat" (lapset leikkivät siksi, että he "luovat toiveidensa todellisuutta eläytymällä leikkiin"), niin koska vanhempamme EIVÄT enää usko omaan kaikkivoipaisuuteensa, niin opimme heiltä, että elämässä tuleekin olla vaatimaton, nöyrä, kärsivällinen, varovainen, pelokas - ja empaattinen muita pelokkaita, vaatimattomia ja kärsivällisiä kanssaihmisiämme kohtaan. Opimme siis tuntemaan negatiivisia tunteita, ja turrutamme itsemme niihin, vaikka niiden todellinen tarkoitus on ilmoittaa "väärästä suunnasta/ajatuksesta", palovaroittimen tai punaisen liikennevalon tapaan.

Ja kun alamme uskoa vajavaisuuteemme, rajallisuuteemme, ja ihmisten väliseen, ja ihmisten ja muun luomakunnan väliseen erillisyyteen, niin elämme suurimman osan elämästämme noissa matalissa tunnetaajuuksissa, yrittäen LUODA sellaista todellisuutta, josta voisimme nauttia, koska sisäisesti kuitenkin tiedämme, että onnellisuuden tunne on ainoa tavoitteemme. Mutta koska tuo yrittäminen tapahtuu siis negatiivisessa tunnetilassa, niin petymme yrittämiseen, koska yrittämällä voimme saavuttaa vain tuolla samalla, eli negatiivisella taajuudella värähteleviä kokemuksia. 

Ja vaikka ajoittain olemme myös korkeassa tunnetilassa, niin emme kuitenkaan ymmärrä, että voisimme  tuossa tunnetilassa tietoisesti pysymällä vastaanottaa helposti ja vaivattomasti mitä tahansa toiveitamme, eli korkeamman minämme taajuudella jo olemassaolevia asioita ja kokemuksia. Eli koemme myös ns. onnenpotkut elämässämme sattumina, joita emme voi itse hallita. Ja samoin koemme  pettymykset ja onnettomuudet sattumina, joita pelkäämme, ja koska pelkäämme niitä, niin vedämme niitä samalla puoleemme (se, mihin tunnetasolla itse uskot, toteutuu eli todellistuu aina). Ja vaikka tuo pettymyksen tunne kertoo juuri siitä, että korkeampi minämme on tuon pettymyksen hetkellä kanssamme täysin eri mieltä, eli näkeekin pettymyksen  luoman toiveen, niin jäämme itse kiinni pettymyksen tunteeseen. Ja todellisuuskuvamme, eli uskomuksemme todellisuudesta, muuttuu "rajallisuuden todellisuudeksi".

Mutta miten on siis mahdollista, että toiveemme voisivat teoriassa toteutua välittömästi, vaikka itsemme kaltaisia, jatkuvasti uusia toiveita esittäviä ihmisiä on maapallolla miljardeja? Eivätkö nämä toiveet ole ristiriidassa keskenään?

Ristiriitatilanteita ei synny siksi, että universumi, "elämän ja olevaisuuden verkko", on täydellisessä harmonia- eli synkroniatilassa JOKA HETKI. 

Esimerkiksi jos jossain päin maailmaa joku ihminen toivoo saavansa rahaa ruokaan, ja hän vastaanottaa (tiedostamattaan) korkean tunnetaajuuden inspiraation ommella vaatteen, niin täsmälleen samalla hetkellä tuolle vaatteelle on jo olemassa ostaja. Ja tuo ostaja, ja hänen vaatetoiveensa, oli olemassa jo ennen, kuin ompelija vastaanotti inspiroituneen ajatuksensa, eli ajatus rahan saamisen mahdollistamasta ompelutyöstä oli jo valmis manifestaatio, jonka tuo ompelija siis vain otti vastaan.

Samalla tavalla taiteilija, joka saa inspiraation maalata taulun, vastaanottaa inspiraationsa hetkellä korkean tunnetaajuuden intuitiivisen tiedon siitä, että tuo taulu tulee koskettamaan sitä ihailevien ihmisten korkeampaa minää, KOSKA tuo taulu on kollektiivisen korkeamman tietoisuutemme luomus, ei siis vain tuon lahjakkaan taiteilijan itsensä, eli hänen egonsa luomus. Sillä "lahjakkuus" on kykyä ja herkkyyttä vastaanottaa korkean tunnetaajuuden inspiraatioita. 

Ja aivan samoin kollektiivisen korkean tietoisuutemme luomuksia on myös kaikki suuria ihmisjoukkoja koskettava musiikki. Mutta on myös olemassa "sielumme synkkiä kieliä" koskettavaa musiikkia, joka on syntynyt matalampien tunnetaajuuksien aikaansaamista inspiraatioista. Esimerkiksi monet synkät uskonnolliset virret ovat sellaisia. Hyvin aggressiivinen rockmusiikki taas on suosittua siksi, että se vapauttaa masentuneita ihmisiä heidän arvottomuudentunteestaan. Voimme siis saada vihasta samalla tavalla voimaa ja vapautumisen kokemuksia, kuin toiveikkuudesta ja rakkaudestakin. Koemme vapautumisen tunteen aina silloin, kun tunnetilamme kohoaa hieman ylemmäs, oli tuo alkuperäinen tunnetila kuinka matala tai korkea tahansa.

Tätä tunnetilaresonanssia siis tarkoitetaan kun sanotaan, että taiteilijat ovat "tunteidemme tulkkeja".

Myös itsesääli, ja esimerkiksi uskonnollinen "synnintunto", voi olla vapauttava kokemus, jos syyllisyydentunne muuttuukin itseSYYTÖKSEKSI, eli vihaksi itseä kohtaan! Ja itsesyytöksistä taas voi vapautua syyttämällä muita ihmisiä, eli esimerkiksi toimimalla "tuomiopäivän profeettana", tai demonisoimalla muita uskontoja. Negatiivisetkin tunteet voivat siis olla vapauttavia, jos niitä edeltää vielä matalampi tunnetaajuus.

Mutta koemme joka tapauksessa kaikki kokemuksemme elämässä aina kollektiivisesti, eli elämme samalla tunnetaajuudella olevien ihmisten kanssa "samassa todellisuudessa". Samalla olemme korkean minämme korkemmalla taajuudella yhtä myös koko universumin kanssa, mutta emme koe tuota korkeaa taajuutta, ei-erillisyyden tilaa, ellemme itse ole parhaillaan korkeassa, puhtaan myötätunnon tunnetilassa. Se, että esimerkiksi kansakuntana olisimme kaikki (saman kansan jäsenet) samalla taajuudella, ei siis ole koskaan totta, vaan koemme saman todellisuuskokemuksen vain itsemme kanssa samalla taajuudella olevien suomalaisten kanssa. Ja toisaalta voit löytää taajuusesonanssin myös missä tahansa muussa maailmankolkassa asuvan ihmisen kanssa, jonka tunnetajuus on sama, kuin sinun oma taajuutesi. Taajuusresonanssiin perustuu siis myös "rakastetun löytäminen", mistä tahansa maapallolta. Ja samalla logiikalla voit vetovoiman lain avulla löytää itsellesi myös "vihollisen" mistä tahansa.

Pyri tietoisesti havaitsemaan tunnetilojesi ja uskomustesi vaikutus arkielämässäsi: Jos teet työtä, mutta et "usko itseesi" ja kykyihisi, niin riippumatta lahjakkuudestasi ja taidoistasi  vedät puoleesi ihmisiä, jotka eivät arvosta työtäsi, koska HEKÄÄN eivät arvosta itseään! Ja siksi hyvin voimakas itsekritiikki voi tehdä koko elämästäsi kärsimystä - täysin riippumatta siitä, kuinka kyvykäs tai lahjakas todella olet. Tai jos yrität myydä asuntoa, jota et itse jostain syystä arvosta, niin vedät puoleesi ostajaehdokkaita, jotka hekään eivät arvosta asuntoasi. Tai jos et ole varma, haluatko myydä asuntoasi, tai myyt sitä pakon edessä, eli vaikkapa vain rahan takia, niin vedät puoleesi ostajia, jotka eivät osaa tehdä ostopäätöstä, tai joilla on vain vähän rahaa. Jos taas todella haluat luopua asunnostasi, jota arvostat, löytääksesi sinulle itsellesi paremmin sopivan asunnon, etkä ole epätoivoisesti rahan tarpeessa (tai uskot ainakin tunnetasolla rahan olevan vain energiaa), niin löydät asunnollesi juuri itsesi kaltaisen, inspiroituneen, ja itsensä "sisäisesti varakkaaksi"  tuntevan ostajan.

Kovaan työhön, kärsimyksen arvokkuuteen ja nöyryyteen uskovia ihmisiä on kuitenkin myös aina maailmassa paljon, ja siksi myös tällaisilla ihmisillä riittää aina kansssaluojia/asiakkaita, jotka siis arvostavat tunnetasolla "kovan työn tuloksia", ja ostavat siksi asuntoja, tavaroita tai palveluja, joiden omistamis- tai syntyprosessi on vaatinut paljon uhrautumista, epäonnistumisia ja kärsivällisyyttä.

Mutta valitset siis joka tapauksessa AINA itse sen, kuinka paljon kärsimystä ja uhrautumista saavutuksesi edellyttävät! Eli jos arvostat ja rakastat itseäsi täysin ehdoitta, niin inspiroit myös muita ihmisiä arvostamaan ja rakastamaan sinua ehdoitta - täysin riippumatta siitä, kunka paljon tai vähän olet kärsinyt tai uhrautunut tuon arvostuksen saavuttaaksesi.

Olet mittaamattoman arvokas aina ja ikuisesti, ja oikeutettu toteuttamaan kaikki unelmasi. Sinä olet oman universumisi keskipiste, kaikkivoipa Luoja.