Miksi maailmankatsomusten vaihtajat ovat usein hyvin fanaattisia?

 

Miksi moni maailmankatsomustaan vaihtava ihminen kokee aluksi innostusta ja myös aitoa iloa, eli uskoo vihdoin löytäneensä kauan etsimänsä "totuuden"?


Miksi uskonnollisissa seurakunnissa käytetään usein "todistajina" innokkaasti kääntymyksestään kertovia entisiä rikollisia, juoppoja ja narkomaaneja, ateisteina aiemmin tunnettuja julkkiksia, homoseksuaalisuudesta "eheytyneitä", toisen uskontokunnan tai ateismin hylänneitä, "vääräuskoisuudesta pelastuneita"?


Ja miksi myös "realistiset" moralistit ja ateistit suhtautuvat usein ylimielisesti kaikenlaisiin uskovaisiin - myös todellisuuden subjektiivisuudesta puhuviin fyysikoihin?


Maailmankatsomusta vaihtavia ihmisiä ovat esim. kristityt, joista tulee muslimeja; muslimit jotka kääntyvät kristinuskoon; shamanismiin eli magiaan uskovat, jotka vaihtavat "taika"uskonsa monoteismiksi; monoteistit, jotka innostuvat "noituudesta"; perinteiseen tieteeseen uskovat ihmiset, jotka "hurahtavat" uskontoihin; uskovaiset jotka luopuvat uskostaan ja joista tulee "realisteja"; hevimuusikot, joista tulee pappeja; papit, jotka alkavat soittaa uskonnollista heviä, jota seurakunnassa moni kritisoi.


Alkuinnostus kertoo siitä, että ihminen vapautuu astetta matalammasta tunnetaajuudesta hieman korkeampaan värähtelytaajuuteen, ja kokee siksi vapautuvansa. Innostus on kuitenkin aina sekin edelleen negatiivinen egon tunne, eikä se siksi kestä kovin kauan. Ja siksi mihinkään pelkoon perustuvaan maailmanselitykseen uskovat eivät viihdy yleensä yksin, eli he eivät ole "sinut oman sisäisen totuutensa kanssa". Yksinäisiä on kyllä paljon, mutta aidosti yksin viihtyviä vain vähän.


"Joukossa tyhmyys tiivistyy", mutta yksinäisyyttä tuntevan on helpompi olla "samanhenkisten" seurassa, kuin yksin.


Maailmankatsomuksen vaihtaminen vertautuu myös kaikkiin muihin olosuhteisiin, jotka tekevät meidät iloisiksi vähäksi aikaa, koska uskomme oman mielemme luomiin illuusioihin:


-ehdolliset eli toiveikkuuteen perustuvat parisuhteet, jotka aiheuttavat pettymyksen
-lomamatkat, joista nautimme vain niin kauan, kunnes "arki alkaa"
-seksuaalisten rajojen rikkominen, koska "vaihtelu virkistää", mutta vaihtelunhalusta muodostuu lopulta pakkomielle, koska mikään seksuaalinen kokeilu ei tuota pysyvää iloa
-itselle vieraiden kulttuurien ja ns. vähemmistöryhmien ihaileminen "hinnalla millä hyvänsä", eli tuomitsemalla "rasisteja"
-pettyminen kiihkeään pasifismiin ja sen vaihtaminen yhtä kiihkeään isänmaallisuuteen ja sodan ihannointiin
-fanaattisen veganismin vaihtaminen fanaaattiseen lihansyöntiin tai päin vastoin
-rokotus- ja lääkevastaisuuden vaihtaminen medikalismiin tai päin vastoin
-rikkauden ja materian ihailun vaihtaminen asketismiin tai asketismin vaihtaminen materialismiin


Emme voi koskaan löytää "totuutta" oman itsemme ulkopuolelta eli uskomalla olosuhteisiin, jotka tekevät meidät onnellisiksi. Ja se johtuu siitä, että kaikki olosuhteet, omat toiveemme ja muiden ihmisten toiveet muuttuvat koko ajan. Vain usko oman itsen kaikkivoipaisuuteen on siis aina totta.


Ja kaikkivoipaisuutta kuvastavat myös kaikki ongelmamme, jotka luovat ratkaisuja itseensä ja mahdollistavat siten vapautemme todellisuutemme luojina.



(kuvassa kissa, joka ei palvo "jumalia" eikä pelkää elämää, vaan tuntee oman arvonsa)