Miksi "synneistä" ei voi eikä tarvitse koskaan tehdä "parannusta"?

 

Miksi "synneistä" ei voi eikä tarvitse koskaan tehdä "parannusta"?


Se johtuu siitä, että juutalais-kristillisen perinteen "synti" ei ole alun perin tarkoittanut "väärää tekoa" vaan negatiivista tunnetilaa. "Miss the mark". Eli kaikkia tunteita uskon tunnetilasta alaspäin (taajuusasteikolla). Myös toiveikkuus ja hyväuskoisuus on siis "syntiä". Ja tästä seuraa, että "jumalan ja hänen ainoan poikansa" PALVOMINEN on sekin syntiä!


Synnistä eli "chata'hista" ei siis voi ihmiskehossa tehdä koskaan "parannusta", koska tuo heprean kielen sana tarkoittaa vain matalaa tunnetaajuustilaa, joka on indikaattori siitä, että ihminen on "erossa puhtaasta rakkaudesta" eli mielenrauhan taajuustilasta.


Ja dualismissa koemme jatkuvasti ns. taajuuslaskuja, koska luomme todellisuuttamme itse, kokemalla ei-toivottua.


Juuri siksi olemme täysin vapaita todellisuutemme luojia: Voimme joka ikinen hetki itse valita joko ilon tai murheen näkökulman, missä tahansa olosuhteissa.


Noista "synneistä" on varoitettu ainoastaan siksi, että negatiivisiin tunteisiin kiinni jääminen aikaansaa turhaa kärsimystä ihmiselle ITSELLEEN. "Jumalia ja niiden ainoita poikia" eli korkeampia olentoja ei ole olemassa, eikä siis mitään "syntisten ihmisten" tuomareitakaan ole. Voimme syyttää ja halveksia vain itse itseämme, eli kieltäytyä rakastamasta itseämme.


Alkuperäinen jeesuslaisuuskaan ei siis ole ollut ihmistä syyllistävä oppi, vaan buddhalainen/taolainen ehdottoman rakkauden oppi, jossa ihminen (jokainen meistä, ei pelkkä Jeesus!) on nähty "jumalana" (Joh 10:34, Ps 82:6).