Miksi sekä "realistit" että "jumalaan" uskovat pettyvät niin usein elämään?

 

Miksi sekä "realistit" että "jumalaan" uskovat pettyvät niin usein elämään?


Jos olet ylpeä ja yrität toteuttaa unelmiasi taistelemalla, niin et tunne omaa arvoasi.


Jos olet "jumalalle alamainen", ja odotat tuon korkeamman olennon toteuttavan toiveesi, niin et tunne omaa arvoasi.


Et tunne olevasi vapaa.


Ja kun et tunne omaa arvoasi etkä ole vapaa, niin tunnet syyllisyyttä ylpeydestäsi ja "omahyväisyydestäsi". Monellahan menee paljon huonommin kuin sinulla. Säälit noita "huono-osaisia", ja näet heidät kyvyttöminä auttamaan itse itseään.


Ja kun tunnet syyllisyyttä ylpeydestäsi, syytät muitakin ihmisiä "itsekkäiksi narsisteiksi", "maailmallisiksi", "jumalattomiksi", "säälimättömiksi".


Et edelleenkään tunne omaa arvoasi.


Koska syytät muita, niin tunnet jälleen syyllisyyttä.


Päätät uhrautua "kärsivien puolesta".


Sinulla ei ole noille kärsiville kuitenkaan mitään annettavaa, koska et tunne omaakaan arvoasi.


Koska et tunne omaa arvoasi, niin vedät puoleesi kärsiviä, jotka eivät hekään tunne omaa arvoaan. Vakka löytää aina kantensa.


Petyt kärsiviin, jotka haluavat sinun pelastavan heidät, ja kun et pysty pelastamaan heitä, niin he vihaavat sinua.


Katkeroidut, koska "kiittämättömyys on maailman palkka".


Alat uskoa, että elämän tarkoitus on kärsimys. Koska uskot, että elämän tarkoitus on kärsimys, niin uskomuksesi vahvistuu kokemustesi kautta.


Odotat, että kuolema "korjaa" sinut, tai että Jeesus tulee vihdoin vapauttamaan sinut ja pääset "taivaan iloihin".


Petyt, koska Jeesusta ei näy etkä uskalla tehdä edes itsemurhaa.


Vihaat elämää, itseäsi ja muita, mutta tarraudut uskoosi tai päihteisiin, ehdollisiin rakkaussuhteisiin, työnarkomaniaan, uhrautuvaan auttamistyöhön - tai löydät sairauksista elämällesi sisältöä.


Jos uskot "jumalaan", niin uskot tuon viisaamman olennon lahjoittaneen sinulle kaikki kärsimyksesi. Toiveikkaana ajattelet: "Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat."


Jos olet realisti, niin uskot kärsimyksen vain kuuluvan elämään. Kärsiväthän kärpäsetkin hämähäkinseitissä?


Jos näet jossain onnellisen ja itseään rakastavan ihmisen, niin pidät häntä vain "tyhmänä haihattelijana". Toivot, että hänkin vielä kärsii: "Itku pitkästä ilosta!"


Hänhän ei ymmärrä, kuinka paha ja julma maailma on - tai että häntä odottaa kuoleman jälkeen "helvetti".


Ja mistä siis johtuu, että sekä realisti että "jumalalle alamainen" ovat usein osattomia onnesta?


Onnellisuus ei koskaan odota sinua tulevaisuudessa, voit tuntea onnellisuutta ja tyytyväisyyttä vain juuri nyt.


Voit tuntea oman arvosi vain juuri nyt.


Voit kunnioittaa muiden ihmisten vapautta joko kärsiä tai iloita juuri nyt.


Voit nauttia elämästäsi vain juuri nyt.


Sillä sinä - ja vain sinä - olet oman elämäsi kaikkivoipa luoja.



(kukas kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse)