Hyvinvointiin perustuva onnellisuus on aina ehdollista

 

Miksi myös suuri osa ns. hyvinvointiyhteiskunnissa elävistä ihmisistä pelkää, moralisoi, syyttää, demonisoi ja kokee kärsimystä? Miksi ihmiset eivät suinkaan aina nauti materiaalisesta ja fyysisestä hyvinvoinnistaan?


Jos iihmisen onnellisuus perustuu hyviin elinolosuhteisiin ja "mukavaan elämään", niin tuon ihmisen onnellisuus on ehdollista, ei ehdotonta. Hän siis joko tietoisesti tai tiedostamattaan pelkää tuon "mukavuuden" menettämistä, eikä osaa siten arvostaa sitä.


Ihminen, joka elää vähemmän mukavissa olosuhteissa, voi siis olla usein paljon onnellisempi, kuin tuo hyvissä oloissa elävä.


Säälivä asenteemme esim. kehitysmaiden ihmisiä kohtaan on aina näköharha. Säälivä ihminen näkee säälittävyyttä kaikkialla.


Mutta tämä ei myöskään tarkoita sitä, että materiaalinen hyvinvointi olisi "paha asia" ja materiaalinen niukkuus "hyvä asia" : Kaikki mitä ARVOSTAMME itse juuri nyt, on aina hyvä asia.


Onnellisuus on tunnetila, ei olosuhde. Ei ole olemassa ihmistä, joka ei kykenisi tuntemaan onnellisuutta juuri nyt. Kaikissa "huonoissakin" olosuhteissa on aina jotain hyvää - ja voimme myös nähdä mitkä tahansa "hyvät" olosuhteet "huonoina".


Asenne ratkaisee.